Liverpoolii ja jätskialtaita

Beatleseilt terkkui!

Oltiin eilen meinaan Liverpoolissa ja oli ihan hirmuisen kivaa! Se on hauska kaupunki ja vain tunnin bussimatkan päässä Manchesterista. Oli siistii päästä taas meren äärelle, täällä Mansessa kun meret ja järvet loistaa poissaolollaan. On täällä tosin kanaali ja sellainen lowbudget ankkalammikko, mutta ihan kiva oli päästä vähän väljemmille vesille välillä (hahaahhaahah mikä viiltävän terävä kielikuva taas, not).

Liverpoolin satamallahan on synkkä orjahistoria, ja kaupungissa olis ollut myös kansainvälinen orjuusmuseo. Muahan tunnetusti kaikki tollainen skandaalihakuinen kiinnostaa, joten olisin ihan tosi paljon halunnut mennä. Orjamuseot jäi nyt kuitenkin ensi kertaan, koska prioriteettilistalla ensimmäisenä oli tietystikin Beatles-museo. Se oli ihan joka punnan arvoinen, jos yhtään Beatlesit bändinä tai ilmiönä kiinnostaa (ja en tiedä kuinka monella on pokkaa sanoa ettei ollenkaan kiinnosta). Lisäksi ohjelmassa oli shoppailua ja kävelyä ympäri kaupunkia, meillä oli yllättävänkin asiantuntevana oppaana meidän Liverpoolista kotoisin oleva arkkitehtiopiskelijakaveri. Ihan loistava päivä kyl!

Kun tulin kotiin ja avasin meidän pihaportin ihan koomassa, en voinut uskoa silmiäni kun näin että meidän asuntolan pihassa oli käynnissä ihan maailmanlopun bileet. Joku hall-toimikunta oli järkännyt jonkun kesä-/tenttienpäättymistapahtuman, jossa sadat mun naapurit bilettivät. Paikalla oli pomppulinna, livebändi, juomia ja kokit, ketkä paistoivat ihmisille ilmaisia hampurilaisia. Ja paras juttu oli tietysti jätskiauto, joka jakoi ihmisille ilmaisia pehmistötteröitä mansikkahillolla ja suklaatangolla! Mä voin kertoa, että harvoin mun paluu opiskelija-asuntolaan on ollut näin miellyttävä - ja mun silmissä tän paikan viihtymispisteet nousi kyllä huimasti. Mulla jäi bileet kyllä tällä kertaa väliin, mutta en tietenkään suostunut poistumaan paikalta liittymättä ekana jätskijonoon...



Tänään oonkin sit vaan käynyt jugurttiaamiaisella (jugurttia ei meinaa saada oikein mistään, niin sitä varten pitää erikseen matkustaa tiettyihin italialaisiin kahviloihin, mistä sitä löytyy), pakkaillut, käynyt yliopistolla hoitamassa asioita, sulkenut pankkitilin ja semmosta arkista. Ai niin, ja kävin mä taidemuseossa! Kävin siellä kylläkin yksin, koska mä tunnen mun kaverit että ne on hirveen kiinnostuneita joka ainoosta teoksesta ja mun kärsivällisyys ei vaan ikinä kestä. Tykkään purjehtia nopeasti läpi sen näyttelyn, tulee tunne että on sivistänyt itseään muttei sentään liikaa.

Ja loppuun vielä päivän luku: 17. Se on mekkojen määrä, mitä oon ostanut vaihdon aikana; laskin just. Painorajoitusten kanssa voi olla vähän hiljaista...

Mut hei, pian nähdään, 3 more days to go!!

-N

Exams over!

Moiiii,

Täältä kirjoitellaan nyt viimeisiä kertoja, koska mun Erasmus alkaa olla kohta paketissa. Suomeen palaan ensi viikon sunnuntaina myöhään illalla, ja seuraavana aamuna alkaakin jo harjoittelu. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että mun kesäloma ja aika rentoutua on juurikin NYT.

Tiistaina oli viimeinen tentti, ja ihan pakko sanoa, etten pitkään aikaan muista koska olis ollut niin hyvä fiilis kuin koesalista palattuani. Tunnelma oli yhtä euforinen kuin silloin about ykstoista vuotta sitten oikiksen pääsykokeesta lähtiessä. Ja myös kasvot näytti yhtä verettömältä kuin silloin, mä voin kertoa että sillä lookilla mut palkattais Twilight 4:seen ihan koska tahansa.

Vaikka Helsinginkin tentit on sinänsä ihan vaativia, niin niihin lukeminen sujuu tosi rutiinilla ja aina tietää, että kuukauden päästä on uusimismahdollisuus. Täällä tentteihin valmistautuminen oli aika paljon rankempaa, koska homma piti saada kerralla läpi, koska mulla ei ollut mitään käsitystä, millaista osaamista tenteissä vaaditaan, koska työkieli oli englanti ja oikeusjärjestelmä vieras. Plus, koko kevätlukukauden loppukokeet tehdään kerralla, joten samaan aikaan pitää tahkota montaa eri ainetta. Voin kertoa, että niitä common law -tapausten nimiä ja kuvauksia ulkoa opetellessa tuli vähän itku silmään siinä seitsemännenkymmenen tapauksen kohdalla...

Koesaleissa oli aika virallinen meininki; kaikkien henkilöllisyys tarkistettiin perusteellisesti, jokaisen piti istua etukäteen määrätyillä paikoilla, lyijykynää ei saanut käyttää, tenttipaperin lisäksi piti täyttää ja allekirjoittaa miljoona muuta lomaketta, kokeen jälkeen ei saanut liikkua omalta paikalta eikä puhua kellekään ennen kuin annettiin lupa, ja omaa nimeä ei saanut objektiivisuussyistä kirjoittaa vastauspaperiin. Paikan päällä oli suurin piirtein virkavalta julistamassa juhlallisesti koetilaisuuden sääntöjä ja muistuttamassa, että koepaperin ulosvieminen salista on rikos. Jotenkin alkoi oman tiedekunnan meininki tuntua yllättävän leppoisalta. Ylipäätään sekin, että tenttikierroksia ja yrittämismahdollisuuksia on vuodessa niin monta, on jo mun mielestä tosi opiskelijaystävällistä. Niin paljon kuin Hgin oikista onkin moitittu joustamattomuudesta, niin mä lupaan kyllä jatkossa pitää vähän pienempää meteliä, kun on kokemusta paljon tiukemmasta ja kurinpidollisemmasta systeemistä.

Mutta nyt oon siis virallisesti lomalla! Vapaapäivien ohjelmaan on kuulunut ainakin urheilua, auringonottoa, shoppailua ja BBQ:ta. Huomenna taas yhdet romanttiset puistotreffit ja skumppaa ja mansikoita:-) Manchesterin kesä on kyllä superi-ihana.

Ainoa huono puoli on tietysti tää jäähyväisten sanominen jollekin joka päivä. No te monet ketkä ootte ollut vaihdossa niin tiedätte kyllä tasan tarkkaan, miten kuvio menee. Aina joutuu sanomaan byebye ja samalla semikepeästi lisäämään että kyllähän me nähdään taas pian, vaikkei kumpikaan voi oikeasti olla ihan varma että nähdäänkö ehkä enää koskaan. Tänään Sage lähti takaisin Amerikkaan ja sekin oli tosi surullista, se on niin kaukana.

Mut ainakin läksiäisbileitä ja -picnicejä riittää! Katrin yritti muuten tänään tehdä Nelli-posen, joka on täällä jo ihan legendaarinen. Mun ilme muuttuu kuulemma välittömästi tiettyyn poseen aina kun vähänkin kuulen jotain kahinaa, että joku kaivaa kameraa laukun pohjalta (mitä en tietenkään tunnusta). No joo, mut mun mielestä ihan ok yritys saksalaiselta, ehkä tota hymyä ja leuan kulmaa vois vielä hiukkasen hioa.



Lämmintä kesäkuuta kaikille! Siis nyt on oikeasti kesäkuu, vieläkin vaikee tajuta!

-N

25 astetta, 25 noppaa

Aurinkoiset terveiset tenttikirjojen keskeltä!

Tulin vain hehkuttamaan, että on ollut aika ihana päivä ollakseen lähtökohtaisesti ankea päivä. Tentit alkavat ensi viikolla enkä mä ole lähelläkään lukuaikatauluissa pysymistä, joten tämä aika on omistettu tenttikoomailulle (vaatimattomat 25 nopan tentit ilman lakikirjaa, uskaltaisin ennustaa ettei mene ihan yhtä rutiinilla kuin Helsingissä...). Tänään mä en ole puhunut oikein kellekään enkä tavannut ketään ihmisiä, mutta aurinko on paistanut niin nätisti ja jätski on ollut niin hyvää, että väkisinkin ei voi v*tuttaa.

Vaikka sitä onkin täysin sidottu kirjoihin, niin tavallaan tässä tulee sellainen uskomaton vapauden tunne. Voi maata nurmikolla meidän asuntolan sisäpihan mäellä ja käydä ostamassa jätskiä tai kahvia vastapäisestä Mäkistä silloin kun siltä tuntuu. Tällaiseen opiskeluun omistautumiseen ei mulla ole aikaisemmin koskaan oikein ollut mahdollisuutta, koska Suomessa aika menee suurimmaksi osaksi töissä käymiseen. Vaikka mun kokemuksen mukaan opiskelu on täällä vaativampaa ja aikaavievempää kuin Suomessa, sitä on samalla kuitenkin melkein kuin lomalla, kun ei tarvi tehdä siinä sivussa töitä.

Äääh, saanko muuten valittaa yhdestä asiasta? Nimittäin nää nuoret brittiopiskelijat täällä on suureksi osaksi ihan supervastuuttomia, mikä saa tällaisen vanhan tädin pasmat sekaisin (mitä vittuu pasmat sekaisin muuten ees tarkoittaa?? Mä en siis todellakaan tiedä, mutta se kuulostaa sellaiselta mitä vanhoille naisille tapahtuu kun ne on pöyristyneitä jostakin asiasta)...

Nyt kun täällä on helteet menossa niin jengihän bilettää ihan kuusnolla tossa meidän asuntolan puutarhassa, mellakoi ja ilakoi niin kuin paheellinen nuoriso tekee. Yhtään ainoaa pulloa ei kuitenkaan vaivauduta viemään roskikseen vaan porukka lähtee siitä nukkumaan ja palaa aamulla normaalisti takaisin opiskelemaan tai ottamaan arskaa. Niin tänään aamulla sellainen vanha mies, joka on täällä töissä, joutui sitten yksin keräilemään niitä pulloja ja pikaruokaroskia ja kakskymmentä teiniä vain katseli vierestä niin kuin ne olis ollut sen miehen pomoja. Nää 19-vuotiaat on tottuneet, että äiti siivoaa niiden sotkut ja kukaan ei ota mitään vastuuta yhteisestä pihasta. Onneksi kaks jäbää kävi kysymässä, että tarvitseeko se mies apua, ja sen miehen ilme kirkastui ihan liikuttavasti ja se vastasi että kyllä kiitos. Niiden poikien käytös teki muhun kyllä ihan uskomattoman vaikutuksen, oikein tippa meinas tulla linssiin (olipa sekin taas mummomaisesti sanottu) :D Mä autoin kans sit siivoamaan sitä vapunjälkeistä Kaivopuistoa muistuttavaa pihaa, ja ehkä 45 minuuttia siinä meni... Se mies oli ihan silminnähden kiitollinen ja se halusi ottaa meidän nimet oikein ylös "ku ei häntä kukaan koskaan auta".

Muutenkin kyl huomaa, että Englannissa opiskelijat on kamalan nuoria; munkin kursseilla kaikki undergraduatet vaihtareita lukuunottamatta on 19-21 v... Noooo onneksi oon törmännyt joihinkin ihan kypsiinkin ja oikeinkin kivoihin tyyppeihin (!), mut iso osa on kyllä vähän tällaisia äidin helmoissa kasvaneita. Kyllä sen huomaa kaikkialla; asuntojen sotkuisuudesta, koripallopelien äänistä yläkerrassa aamukahdelta, huonekalujen epäjärjestyksestä "ei saa koskea lattiaan" -leikkien jälkeen... Yliopiston sivuillakin on osio "vanhemmille", jossa äitejä ja isiä vakuutellaan, että kyllä täällä opiskelijoista pidetään hyvää huolta, vaikka lasten kotoa muuttaminen onkin usein "such emotional time"...

No niin, ennen kuin mä muutun kokonaan harmaantuneeksi Suuri Käsityölehti -julkaisun kestotilaajaksi niin menen meikkaamaan rajut silmämeikit, laittamaan pari kukkaa hiuksiin ja vetämään skandinaaviset perseet! Mun paras kaveri Anna lähtee nimittäin huomenna takaisin Ruotsiin, ja tänään on kuulemma maailmanlopun bileet. Yritän tietysti olla hankkimatta huonoa oloa huomiselle, koska tenttikirjat eivät lue itse itseään. Mutta kyllä Annan lähtö nyt pari Mojitoa ansaitsee.

Ai niin, mun vikat vierailijat olivat käymässä viime viikonloppuna ja tällä viikolla. Marja ja se nörtti oikislainen siskosein olivat täällä siis vuorotellen kylässä ja mua ilahduttamassa. Onneksi ne ei aiheuttaneet liikaa viihdyttämispaineita stressaantuneelle opiskelijalle, ne ei halunneet muuta kuin "shoppailla ja syödä". Emmin kaa esimerkiks syötiin tommoset pirtelöt kuin tossa kuvassa; siellä milkshake-paikassa saa tunkea minkä tahansa sadasta suklaapatukasta blenderiin, ja siitä tehdään pirtelö. That's what I call a business idea.

Mutta nyt moikkamoi ja kirjotelkaa :)

-N

Lukeekohan tätä enää kukaan?

Moikka!

Ja anteeksi hiljaiselo, tää on päivityshitauden puolesta varmaan the worst blog in human history... Mä yritän ryhdistäytyä tämän kanssa tenttiviikoista huolimatta, koska ihan kiva yrittää myös vaihdon loppumetreiltä jotain kuulumisia saada ylös.

Nyt on siis vihoviimeisetkin esseet ja loppuraportit palautettu ja on aika keskittyä pelkästään tuleviin tentteihin. Mä en aio ottaa mitään stressiä minkään maailman arvosanoista, mutta edes jotain noppia olisi kamalan kiva saada sinne oodiin kirjattua. Että on sitten jotain todistusaineistoa että oon täällä ollut FB-kuvien ja maksa-arvotaulukoiden lisäksi.

Juhlarintamalla viimeisiä isoja tapahtumia oli tietystikin tämä meidän Manchesterin Vappu. Vappujuhlinnat sujuivat todella kivasti ja mä uskon, että tämä hieno juhlaperinne leviää vaihtareiden mukana aina Amerikan mantereelle asti. Kaikilla oli nimittäin tosi kivaa ja kuuden juomalajin vappubrunssi pihalla onnistui odotukset ylittävän hyvin. Serpentiiniä en löytänyt koko kaupungista, mutta onneksi pidin huolen, ettei ainakaan glitteri loppunut bileistä kesken (niitä löytyi kultaisina, sinisinä, hopeisina, tähtinä, valkoisina hippuina ja pieninä sydäminä). Me ei koskaan leikitty pienenä prinsessoja tai keijuja niin tämä hilevaihe on sitten ikävä kyllä tullut mulle sellaiset 20 vuotta myöhässä.

Toinen juhlahumutapahtuma ajoittui sitten viime viikonlopulle, kun Maikko tuli käymään täällä Lontoosta. Kierreltiin neljä päivää ympäri Manchesteria ja lääkäriasemakin tuli tutuksi, älkää kysykö :D Vietettiin samalla vähän hemmottelu- ja hyvinvointiviikonloppua kesken stressaavien aikojen, käytiin mm. shoppailemassa ja leikkimässä kesää suihkurusketuspaikassa. Tosin siinä vaiheessa kun lauantaina käveltiin korkkarit kädessä aamuviideltä kotiin, tuli väkisinkin mieleen, että tulipa taas hienosti pidettyä kropasta huolta...

Nyt olen sitten opiskellut ja urheillut ahkerasti tämän viikon. Hengaillut puistossa. Syönyt sushipaikassa (ne katsoi mua vähän oudosti kun painotin, että oon sitten äärimmäisen allerginen kalalle). Pessyt pyykkiä. Nähnyt ihmisiä. Käynyt katsomassa leffassa Cemetery Junctionin ja Jennifer Lopezin BackUp Planin, kun leffassa käyminen on maksanut sellaiset 2,75 puntaa (Jennifer ei muuten ollut ollenkaan niin ärsyttävä diiva kuin yleensä, se oli paljon sympaattisempi ku se oli raskaana ja iso, onko vähän katkeraa puhetta kenties hmm?).

Tänä viikonloppuna vierailijoita tulee lissää; yksi kaveri tänään ja sisko sunnuntaina. Samalla mä yritän tietysti ehtiä näkemään näitä kv.ihmisiäkin mahdollisimman paljon, lopunajan kellot hakkaa nimittäin jo ikävästi takaraivossa ja ensimmäisten vaihtarikavereiden kotiipaluu on jo viikon päästä :-( Voivoivoi mä tuun itkemään...

No, mä kirjoittelen lisää myöhemmin. Mulla aina välillä käy mielessä, että tosta ja tosta pitäisi kirjoittaa, mutta jotenkin koskaan ei löydy täydellistä kirjoitushetkeä. Mutta mä lupaan kirjoittaa. Sikäli jos tätä kukaan enää lukee :-)

Nauttikaa helteistä! Täälläkin on ainakin 11 astetta.

-N

Pölytarinoita

Noniin vihdoin,

Islantilaiset pölypallot on voitettu ja vaihtarit saatu lennätettyä takaisin Iso-Britanniaan viime viikon aikana. Eyjafjallajökullin tulivuori on purkautunut vuosina 920, 1612, 1821–1823, ja oli täysin odotettavissa, että se tapahtuu uudestaan juurikin samalla viikolla, kun meidän kaikkien piti lentää lomalta takaisin Manchesteriin. Mä en vain huolimattomuuksissani ollut tullut ajatelleeksi tätä ilmiselvää geofyysistä riskiä, kun oli siinä kaikkea muuta mielessä, joten en oikein ollut tajunnut varautua siihen.

Mutta en mä voi suuremmin valittaa; mä olin onneksi jumissa ihan vain kotona Suomessa, eikä mulle koitunut sen kummempia kriisejä tai kuluja. Noi oudot jenkit olivat päättäneet lähteä junailemaan ja lauttailemaan takaisin Britteihin niiden Euroopan-reissuilta. Niiden paluumatkat olivat kestäneet jotain viisi päivää ja maksaneet 400-500 euroa, miettikää! So not worth it, sanon minä; sillä aikaa kun ne hikoilivat jossain täysissä junissa keskellä kaaosta, mä tapasin kavereita, kirjoitin esseetä ja treenasin rentoutuneena viikon verran, kunnes pääsin sunnuntaina lähtemään alkuperäisellä lentolipullani ja mitään ylimääräistä maksamatta takaisin Manchesteriin. Loppu hyvin jne., ja olipa tääkin nyt taas kiinnostava tarina.

Täällä Englannissa on nyt alkukesä, ja tuomissa ja omenapuissa on ihanalta tuoksuvia kukkia. Mutta koska mun elämässä vaan mikään nyt ei mene niin kuin siinä kuuluisassa Strömsössä, niin totta kai tällä kaikella on pienet ikävät sivuvaikutuksensa ja mulla on kauheat siitepölyallergiat päällä ja ilmastonvaihdos on aiheuttanut flunssan. Ja sain taas tämän aamun stalkata käytävässä, milloin asuntolan siivooja tulee käymään, jotta saisin lainata pölynimuria huoneen imurointia varten. Siivosin viimeksi joskus ennen pääsiäislomaa, ja viiden viikon pölyillä kokolattiamatolla tuskin voi olla ainakaan keuhkojen terveyttä edistävää vaikutusta…

Jahas, tää onkin tällainen ”Suuri Pölynumero” tällä kertaa. Pölystä kirjoitettu enemmän kuin Pykälän 75-vuotishistoriateoksen etenemisprosessista IV:ssä mut minkäs teet ku näinkin kuohuttava asia kyseessä...

Ai niin, huomenna on vappu! Jos mä en ole huomenna kipeänä ja jos ei ihan kamalasti sada, niin aiotaan järjestää oma vappu täällä Manchesterissa. No monella teistä on varmasti Facebook-läksyt tehty, mutta organisoidaan siis tämmöinen tapahtuma missä levitetään eurooppalaisten tietoisuutta tästä vuoden legendaarisimmasta juhlasta. Hiusten kiharrusta, hileitä ja serpentiiniä, ilmapalloja, munkkeja ja skumppaa! Mä olin pitkään kauhuissani, että multa jää vapunjuhlinnat kokonaan tältä vuodelta väliin, kunnes tuhansien vuodatettujen kyynelten jälkeen keksin eilen tämän idean. Se, että missaa tapahtuman, milloin saa laillisesti laittaa glitteriä hiuksiin ja silmiin, kirpaisee mua vielä syvemmältä kuin muita.

No mutta, kiva olla takaisin täällä, nähdä ihmisiä tauon jälkeen ja päästä normaaliin päiväjärjestykseen. Hauskaa vappua kaikille ja ottakaa paljon kuvia! Tämä tyttö jatkaa nyt koulutöiden tekemistä ja niistä hileistä haaveilemista.

-N

Finlande!

Heippa ja terveisiä Suomen ihan omasta Manchesterista!

Tulin myöhään keskiviikkoiltana Suomeen viettääkseni vähän lomaa ja kahlatakseni läpi pari harkkapaikkahaastattelua. On ollut tosi ihana nähdä kaikkia ihmisiä ja oon ihan fiiliksissä, että yli viikko vielä pääsiäislomaa edessä! Mutta koska oon päivitellyt kuulumisia taas vähän laiskasti, kelataan nyt täältä Tampereelta käsin nauhaa vähän taaksepäin.

Mun kevätloma jatkui siis Barcelonan jälkeen Lontoossa, jossa asustelin rakkaan Marin kanssa viikon verran aina yhtä upeassa Regent’s Parkin penthousessa. Luksusasunnossa oli kyllä tällä kertaa vähän tyhjää, kun Marin melkein kaikki hulvattomat eurooppalaiset kämppikset olivat menneet käymään lomalla kotonaan. Onneksi mun ja Marin taukoamattomassa aktiivitoiminnassa oleva juorukerho piti huolen siitä, että hiljaisuus ei laskeutunut asuntoon hetkeksikään. Ja jos välillä tytöt nukahti, niin aina vähintään joku Kumman kaa –klippi pauhasi Youtubessa taustalla.

Asunto sinänsä on iso, mutta mun vierailujen aikana asun tietysti Marin kanssa kahdestaan Marin huoneessa. Jostain syystä viikonkin verran jaksaa pienessäkin huoneessa hyvin, kun ollaan vaan niin hyviä kavereita. Mä en oo koskaan pitänyt itseäni minään kämppisihmisenä, mutta itse asiassa jonkun ihanan kaverin kanssa asustellessa elämä voi parhaimmillaan olla todella huippua! Tosin kun kaksi vaatteista ja ylipäätään materiasta pitävää tyttöä asuu samassa huoneessa, paikan yleisilme on kylläkin aika kaoottinen. Mä en voi kuin ihailla mun kärsivällistä emäntää, joka jaksoi taas koko viikon elää loppumattomien mekko- ja laukkukasojen keskellä ;)




Lontoon-reissun ohjelmaan kuului mm. seuraavaa:

- Pääsiäisbrunssi
- Koko torstain kestänyt kävelylenkki kaiken maailman sohojen ja nottinghillien kautta
- Billy Elliot -musikaali; ihan mielettömän hyvä!
- Stand Upia
- Stand Up-klubista yökerhoksi muuttunut paikka, jossa mä tietenkin päädyin poseeraamaan taas tanssilattialla jollekin kameralle ja se kuvahan tietysti joutui kaiken maailman FB-mainoksiin ja skriineille. Milloin mä opin, että jos joku promo- tai lehti-ihminen tulee baarissa kysymään, että voiko musta ottaa kuvan, niin silloin saa myös kieltäytyä? Ettei tule niitä kaiken maailman musiikkivideoyllätyksiä ja loppumattomia jälkipuheita.
- Klubi-illan kotibilejatkot jollain lontoolaisella ökyalueella ihan mielettömässä ökytalossa
- Illallisen valmistamista mun töistä kotiin palaavalle vaimolle
- The Dungeons -kauhumuseo, joka kertoo Lontoon verisestä historiasta Viiltäjä-Jackeineen ja ruttoineen ja jossa on oikeita näyttelijöitä ja mahtavat tehosteet
- Jazzbaaria, jossa ei soitettu jazzia
- London Eye -maailmanpyörä (näkyy Marin kotoa kylpyhuoneen ikkunasta, mutta päästiin tällä reissulla ihan ajelullekin)
- ManU-Chelsea Piccadillyssä urheilubaarissa (eka ManU:n häviöpeli minkä oon ikinä nähnyt, mutta syytän sivussa istuneen Rooneyn loukkaantunutta nilkkaa)
- Suomalaisten kesäklassikoiden kuuntelua, kuten "Jos mä oisin sä", "Liekeissä", "Pelimies" ja "Rusketusraidat"
- Shoppailua

Taas oli hulvattoman hauskaa ja tavattiin vaikka ketä ihmisiä. Lontoossa on aina niin jännä, kun koskaan ei voi tietää, minkä maalaisia ja minkä taustaisia ihmisiä tulee vastaan. Yksi sanoo olevansa joku englantilainen BBC:n ohjaaja tai "melkein Arsenaliin hyväksytty fudispelaaja", toinen eteläafrikkalainen juristi tai vuoristoradan rakentaja, kolmas australialainen rahoitusopiskelija ja siis mitä kaikkea.

Toinen hauska juttu oli huomata, että vaikka kaupunki olisi miten iso ja vaikka paikkoja olisi rajattomasti, aina sitä tulee jotenkin löydettyä "oma kantis". Lontoossa me aina yritetään mennä viikonloppuisin johonkin uuteen jännään paikkaan, mutta hälyttävän usein ollaan lopulta päädytty yhteen tiettyyn istuskelupubiin Camdenissa. Kuviosta tulee ihan mieleen se Kumman kaa -jakso, jossa Anne ja Ellu yrittävät Sir Einon lopetettua etsiä itselleen täydellistä baaria. Siinä jaksossa yritykset eivät jostain syystä tuota tulosta ja naiset päätyvät illan päätteeksi aina jotenkin samaan pubiin. (Anne ja Ellu aluksi: "Ei me nyt täällä käydä, tää on ihan hirvee paikka!" Parin viikon päästä Vesa: "No käyttehän te sittenkin täällä!")

Niin muuten, miksi mun elämästä tulee aina mieleen Kumman kaa??

Suomeen!

Lontoosta palasin tiistaina ja Suomeen lensin siis keskiviikkona. Ensimmäisen yön sain viettää Punavuoressa siskon ihanassa seurassa ja huolenpidossa. Mä olin ihan liikuttunut kun se tuli mua rauttikselle vastaan ja oli tehnyt mulle kanapastaa ja ostanut pepsimaxia ja irtokarkkeja. Sitten se antoi vielä mun nukkua sen sängyssä, vaikka mä olin sanonut että mä voin nukkua oikein hyvin lattiallakin. "Eiku mä oon tottunut nukkuun patjalla ja viihdyn siinä.” Vitsi oli kyllä ollut siskoa ikävä, oli tosi kivaa vaan höpötellä kolmeen ja katsoa Sinkkuelämää!

Torstaina näin vielä aamupäivän pikaisilla ruisleipäkahveilla ihanuus-Lailaa, mikä oli myöskin hirmuisen kivaa. Siitä hyppäsin Tampereen junaan ja tulin moikkaamaan porukoita ja pienempää siskoa. Täällä Tampereella aika onkin mennyt tennistä lätkiessä iskän kanssa ja suomalaisia laatuohjelmia katsoessa digiboxista. Mä olen luonnollisestikin ylpeä siitä, että katsoin heti kotiin tultuani yhdeltä istumalta koko "Martina ja Esko: Vauvakuumetta" -dokumenttisarjan.

Huomenna Hienojen naisten ilta Helsingissä Emman luona! Odottelen sitä jo kovasti, se on ainoa kerta kun mä saatan luistaa tästä mun Suomen terveyslomasta/skumppalakosta (c'moon, jos ne nyt herttaisesti järkkää bileet niin enhän mä nyt jätä väliin!). Jos vanhat merkit pitävät paikkansa niin illan kuvio tulee luultavasti olemaan aika paljon tätä:





Olis kiva kyllä nähdä mahdollisimman paljon kavereita ennen kuin palaan Englantiin, jotenka jos luette näitä updeittauksia ja kalentereissa on teillä tilaa niin soitelkaa niin mennään kahville!

Hyvää viikonloppua kaikille!

-N

Reissukuumotuksia

Hola!

Terveisiä aurinkoisesta Barcelonasta. Oli kyllä aivan huippu reissu ja rentoutumiselta ei voinut välttyä. Päätettiin mennä ihan vaan neljän, viiden päivän kaupunkilomalle Eurooppaan, ja koska on vielä maaliskuu, selkeitä auringonottovisioita ei tietenkään asetettu. Mutta lämpöä olikin lopulta parikymmentä astetta ja arskoille oli ihan kunnolla käyttöä! Joka vuosi tuntuu kyllä yhtä luksukselta, kun ensimmäistä kertaa talven jälkeen voi istua puistonpenkillä tai merellä t-paidassa auringon lämmittäessä poskipäitä.

Virallisessa matkaohjelmassa ei ollut mitään ihmeellistä, tarkoituksena oli käydä lähinnä pakollisella Sagrada Familialla sekä "tsekkaamassa se joku saurus" (=kuuluisa liskopatsas Gaudin suunnittelemassa puistossa Parc Güellissa). Mutta kun jo valmiiksi stressaantunutta mieltä ei ahdistanut liiallisilla museosuunnitelmilla, tulikin lopulta spontaanisti tehtyä jonkunlaisia kivoja kulttuuriretkiä joka päivä.

Barcelonan kevätkonferenssin pääpaino oli tietysti sangrian juonnissa ja tapaksissa sekä ihanan Paulan seurasta nauttimisessa; mehän ei oltu nähty joulun jälkeen. Jonkun mielestä voisi olla uskomatonta, miten höpöttemisen aihetta voi riittää niin taukoamatta loman alusta loppuun. Juttu loppui korkeintaan sen ajaksi, kun yöllä piti pari tuntia nukkua, mutta minkäs teet kun on monen kuukauden osalta avautumiset avautumatta. Vähän väliä tuli tietysti ikävä kaikkia muita Hienoja Naisia ja ajateltiin, että "hitto kun niistäkin olis kivaa olla täällä", mutta ehkä ne järjestelee aikatauluaan seuraavaan konferenssiin ja varmistaa jo ajoissa että ne ei todellakaan missaa sitä :-)



Paluu Manchesteriin oli vähän ankea, miksi aina pitää sataa kaatamalla silloin kun tulee lomalta? Vähän niin kuin että "fine, sulla oli hauskaa, mutta that's it, se on ohi nyt." Toinen asia mikä kotiinpaluussa rasitti oli muistutus siitä, miten britit onnistuvat saamaan laamaannuttavan pitkän jonon aikaan minne tahansa (Disneylandinkin jonot ovat naurettavan lyhyitä verrattuna Primarkin tai jonkun englantilaisen pankin tai ostoskeskuksen jonoihin tavallisena arki-iltapäivänä). Ensin jonotin check-in:iin Barcelonan päässä 1h 20 min, samaan aikaan kun joka ainoaan muuhun maahan menijät soljuivat nopeasti läpi viisi kertaa lyhyempien jonojensa. Manchesterin päässä taas piti jonottaa passikontrolliin niin tuskastuttavan pitkään, että aloin fiksuna tyttönä ajan kuluksi katsoa mun lomakuvia kamerasta. No sehän herätti tietysti virkailijoiden terroristiepäilyt ja multa kysyttiin, puhunko englantia ja olenko ottanut lentokentän tulohallissa salaisia valokuvia. Sitten mun passit skannailtiin ja tehtiin kaikenlaisia varmistustoimenpiteitä. Mä ilmeisesti näytin mun Benettonin pinkissä t-paidassa, farkuissa ja rusettiballerinoissa siltä, että mä olen suurikin uhka Yhdistyneen Kuningaskunnan turvallisuudelle...

Kotiinpaluankeus lieveni huomattavasti, kun pääsin illalla näkemään vaihtarikavereita ja syömään ranskiksia Verenan luo (mun Fish&Chips ilman kalaa). Ne vaihtarit, jotka jäävät lomansa ajaksi Manchesteriin, pitävät samantyyppisiä pyjamabileitä melkein joka ilta. Suurin osa opiskelijoista menee täältä nimittäin easter breakin ajaksi muualle, joten isot talot ovat tyhjillään ja murtovarkaat iloitsevat. Isoon taloon ei kukaan uskalla jäädä yksin yöksi, joten vaihtariporukalla ollaan aina jonkun luona yötä ja katsellaan leffoja ja syödään :-)

Tänään sitten pääsiäisloman maailmanvalloitus jatkuu jälleen Marin luokse Lontooseen. Nyt käyn siis pikaisesti hakemassa pyykit kuivauskoneesta, pakkaan espanjankieliset Cosmoni matkalukemisiksi ja lähden juna-asemalle. Ensi viikolla Lontoon jälkeen Suomeen keskiviikkoillasta, hauskat pari viikkoa siis tiedossa :-)

Hyvää pääsiäisen odottelua kaikille!

-N

Barcelonaan!

Oujee!

Tää tyttö olis nyt niin fiilareissa! Kolmen viikon pääsiäisloma alkaa tänään iltapäivällä, mutta mä otankin siihen varaslähdön jo nyt aamulla hyppäämällä Barcelonan koneeseen! Avataan nimittäin Paulan kanssa Hienojen Naisten kesäkausi tuossa sangrian ja auringon mekassa. Me gusta mucho.

Mä olen ollut tämän viikon vähän stressaantunut ja käyttänyt aikaa lähinnä kouluun ja urheiluun, mutta nyt alkaa ihana loma! Kunhan Barcelonasta selvitään ensi viikon alkupuolella, mä vietän yhden yön täällä Manchesterissa ja lähdenkin siitä taas Lontooseen. Lontoo-viikon jälkeen on luvassa reissu kotiin Helsinkiin ja Tampereelle, mitä odotan myös tosi innolla! Vaikka Englanti on ihana, perhettä ja kavereita on aika kova ikävä.

Kivaa kun ehtii vähän reissaamaan. Nää britit osaa juhlia pääsiäistä asiallisesti pitkän kaavan mukaan; toista se on Suomessa, jossa yliopistosta on vapaata just ne pari pakollista pyhäpäivää. Ja yleensä sillekin pitkäperjantaille on laitettu joku luentokuulustelu. ”Kun sattui tämmöinen moka näiden tilavarausten kanssa.”

Mutta nyt siis kiireesti kentälle! Kuulumisia tulossa myöhemmin!

Viikonloput kaikille!

-N

24 Hour Party People

Manchester valkokankaalla ja juhlat Facebook-albumissa

Tänään oltiin Teresan luona katsomassa leffaa 24 Hour Party People, joka kertoo Manchesterin villistä musiikkikulttuurista ja bändielämästä. Oli hauska nähdä tuttuja paikkoja ja kuulla tuttua aksenttia; on hienoa huomata, miten tämän kaupungin ”palapeli” hiljalleen alkaa rakentua mun päässä. Mä en tuntenut Manchesteria ennen tänne tuloa melkein ollenkaan, mutta nyt on hienoa huomata, miten eri osaset linkittyvät toisiinsa ja kuinka kaupunki tuntuu jo tosi kotoisalta. Kun olen takaisin Helsingissä, aion katsoa myös mun Rimakauhua ja rakkautta -boksit uudestaan ensimmäisestä tuotantokaudesta saakka ja seurata sarjan tapahtumakaupunkia ihan uudella silmällä.

Katselin muuten äsken mun Facebook-albumeita ja jotenkin ”24 Hour Party People” tuntuu kuvaavan hyvin pitkälle myös niiden sisältöä. Terveisiä vain äidille! Hieman kyllä hävettää, että jokaisessa kuvassa on joku kuohuviinilasi kädessä, mutta ei, onneksi todellisuus ei ole ihan pelkästään sitä. Totta kai juhliminen kuuluu moneen kivaan viikonloppuun, mutta luojan kiitos mun Erasmus-elämäkään ei ihan niihin kuviin ja tunnelmiin kuitenkaan tiivisty. Jostain syystä kuvia vain tulee näpsittyä useimmiten silloin, kun on kavereiden kanssa pitämässä hauskaa ja kun kaikki ovat pitkän kaavan laittautumisten jälkeen vielä suht kuvaamiskelpoisessa kuosissa. Luennolta, ruokakaupasta tai pyykkituvasta nyt ei vain ole olemassa mitään kuvamateriaalia, ja jos onkin jotain, mun ponnari ja collegehousut -tyyppinen pyykkäyslook nyt ei vain ole kenenkään mittapuulla julkaisukelpoinen. Urheilukuviakaan ei ole otettu niiden vuosien jälkeen, kun faija kävi ahkerasti räpsimässä otoksia jostain mun korispeleistä kun olin 13. Paitsi valmennusvuosilta saattaa olla joitain kuvia myös, täytyykin selailla arkistoja.

Nyt kun tuli mieleen, niin kaipaan muuten valmentamista tosi paljon! Haluaisin ihan kamalasti taas valmentaa joitain pieniä tyttöjä tai poikia sitten kun olen taas Suomessa, mä otankin sen lähivuosien missioksi. Mä oon valmentanut koriksessa noin kutosluokkalaisia poikia ja kolmosluokkalaisia tyttöjä. Parasta se oli silloin, kun valmennettiin mun rakkaan ystävän kanssa kahdestaan, siinä juomatauoilla käytettiin taktiikkataulua tärkeisiin tarkoituksiin kuten ”listataan nyt sen Jussin hyvät ja huonot puolet niin selviää kannattaako teidän jatkaa teidän suhdetta”. Ne oli hyviä vuosia, Saiduskaiselle rakkaita terkkuja ja toivottavasti tulet pian käymään täällä <3

Tänne kuuluu kaiken kaikkiaan hyvää, kevät on virallisesti tullut ja ulkona on lämmintä. Kuka ikinä keksi väittää Englantia sateiseksi ja kylmäksi maaksi? Kun mä menin tänäänkin aamulla ulos, siellä oli 16 astetta lämmintä ja elämä hymyili. Luennollekaan ei harmita yhtään mennä, kun voi pomppia sinne uusissa rusettiballerinoissa nurmikon halki auringon häikäistessä silmää :-)

No niin, ennen kuin mä alan kuulostaa liikaa joltain runoja kirjoittavalta neiti v*tun kesäheinältä niin mä lopetan :D Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille ja jaksakaa olla reippaita vielä pari päivää!

-N

Tampere Lontoossa

Hellou my loves

Nyt on tullut kipakkaa palautetta hiljaiselosta, mä pyydän anteeksi :D Vähän tähänhän tää tilanne on luisunut, että päivityksiä tulee enää 1-2 viikkoon, mutta niinhän se sanonta menee, että ”kirjoita vähemmän, elä enemmän”. Tai en mä itse asiassa tiedä, onko sellaista sanontaa olemassa, mutta vähintäänkin pitäisi olla! Lause on meinaan totta, ainakin siinä mielessä, että vaikka bloggailu on kivaa, yhden päivityksen tekemisessä ja kuvien latailemisessa menee helposti puoli iltaa, mikä suoraan pois sosiaaliselta Erasmus-elämältä.

Toisaalta en tiedä, voiko tämän alkuviikon osalta puhua oikein minkään sortin sosiaalisesta elämästäkään. Olin nimittäin koulu- ja työjuttujen kanssa enemmän kiireinen kuin olen kertaakaan aikaisemmin täällä ollut. Mun stressaantuminen näkyy aina ulospäinkin saman tien siinä, että vaikka mulla ei yleensä ole finnejä, stressi tuo aina samaan kohtaan nenää sellaisen ihanan Milla Magia Look Alike -tyyppisen kirkuvanpunaisen finnin (olkaa hyvät tästäkin tiedosta). Kaksi seminaaripresentaatiota, yksi essee, kolme lehtijuttua ja yhden lehtijutun englanninkielinen käännös. Koulujuttujen deadlineissa ollaan täällä todella tarkkoja, ja samoin lehtijutuilla on tapana kasaantua tietylle viikolle. Lehtijuttujen freelancer-kirjoittelu Suomeen on käytännössä mulle välttämätöntä, koska ulkomailla opiskelujen ja Kelan opintotukivelkojen rahoittaminen näin etänä on muuten aika haastavaa.

Keskiviikkoillasta saakka kiire helpotti onneksi vähän. Ensin oltiin katsomassa ManU-Milan läheisessä baarissa, kun edelleen yhtä ihana ”siksi-minäkin-aikoinaan-kiinnostuin-jalkapallosta-mikä-se-paitsio-taas-olikaan” David Beckham kävi Manchesterissa muistaakseni ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen. Tällä kertaa vaihtarityttöjen raahaaminen kisakatsomoon oli yllättävän vaivatonta, pelkkä maagisen D-sanan mainitseminen riitti.

Illan pelin jälkeen taas sain ihania vieraita Turusta, kun Maria tuli sulostuttamaan mun kouluarkea täällä. Juteltiin jonnekin aamuviiteen ja käytiin koko alkuvuosi läpi; huomasi kyllä, että oli ollut kamala ikävä! Torstaina mulla oli normaali koulupäivä, mutta Maria halusi tulla ihan vapaaehtoisesti mun mukaan jurisprudencen aamuluennolle (ja se oli kuulemma vielä ihan järjissään, mä kyllä epäilen, että sille oli lennolla syötetty jotain tabuja). Siinä missä mä itse en saanut hirveitä kicksejä positiivisista ja negatiivisista vapauksista ja oikeuden ja moraalin yhteydestä, Maria oli luennon teemasta ihan fiiliksissä ja teki mulle vielä muistiinpanoja tenttiä varten. Mä itse olen ehkä vähän enemmän tässä ja nyt –tyyppinen, arkielämän tilanteisiin liittyvästä juridiikasta kiinnostunut ihminen, onneksi sentään jotkut ymmärtävät oikeusfilosofiasta vähän enemmän! :-)

Vietettiin Marian kanssa pari hauskaa päivää Manchesterissa. Vaikka mun päivät menivät opiskellessa, niin illalla oli aikaa juoruiluun, viinin maisteluun, kaupungissa kiertelyyn ja shoppailuun. On muuten pakko kysyä, että mikä siinä on, että mä en koskaan voi lähteä kiertelemään kauppoja vain seuraksi? Jos mun avec haluaa ostella vaatteita, miksi mä koen aina suunnatonta tarvetta tukishoppailuun eli mun on pakko ostaa aina vähintään sama määrä mekkoja kuin mun vieraan? Onko tämä nyt sitä empatiaa? Ei muuten, mutta kun mun matkalaukku oli jo tänne tullessa muutaman kilon ylipainoinen, nyt tarvitsen varmaan extra-lentokoneen mun uusia vaatteita varten.

Lo-lo-lo-Londres

Perjantaina sitten hypättiin Lontoon-junaan ja mentiin pitkäksi viikonlopuksi Marin luokse. Lontoon-reissu oli taas yhtä hauska ja käsittämätön kuin viime kerralla, tai itse asiassa ehkä vieläkin käsittämättömämpi. Paljon viiniä, Regent’s Parkin penthouse, Tescon pizzaa, kamera ja neljä tamperelaistyttöä! Lauantaina meitä oli Lontoossa kasassa melkein koko yläasteen viestintäluokkaporukka, kun jengistä ainoastaan neiti S harmillisesti puuttui. Mä en tiedä, miten yksi tyttöporukka voi saada niin hulvattomat bileet aikaan kuin me saadaan aina, mutta minkäs teet, kun ovat nuo neitoset varsin hulvattomia ja etenkin VIESTINNÄLLISIÄ (:D) persoonia kaikki.

Reissu meni kivasti, vaikka yhtään museota ei taaskaan nähty. Mä aina perustelen itselleni, että mä onneksi asun täällä Englannissa, joten "ehtiihän sitä". Samalla logiikalla en ole myöskään käynyt Helsingissä Ateneumissa, koska "ehtiihän sitä". Mutta kuvailisin mennyttä neljää päivää joka tapauksessa parhaaksi mahdolliseksi laatuajaksi. Höpöttelyä, leffailtoja, kävelylenkkejä, bileitä, paljon vanhoja tuttuja ja vielä enemmän uusia tuttuja. Onnettomuuksiltakin vältyttiin aina siihen asti, kunnes tänään juuri ennen lähtöä kaadoin tulikuuman kahvikupin mun takareidelle. Siis takareidelle? Vain mä voin yltää tällaisiin suorituksiin.

Kotiuduin Lontoon-matkalta äsken ja ehdin jo purkaa vähän kuviakin. Mitäs muuten tykkäätte noista mun East London –henkisistä laseista? Mauttomat vai vain siinä rajalla? :D Mä menen nyt nukkumaan, mutta kirjoitelkaahan taas kuulumisianne mulle. Mäkin yritän taas normaaliin päiväjärjestykseen palattuani ehtiä kirjoittaa rästi-inboxviestejä (tuota sanaa ei muuten vielä mun nuoruudessa käytetty, niin se kieli muuttuu).

Kauniita unia, Davidin kuvia! Eikös se tule nyt tällä viikolla Suomeenkin?!

-N

Tyttöjuttuja

Jos mäkin nyt sit aloitan toivottamalla hyvää naistenpäivää? :-)

Ainakin FB-statuksista päätellen tänään taitais olla virallinen naistenpäivä. Mulla ei todellakaan ole mitään ruusujen tai suklaarasioiden saamista vastaan, mutta lähtökohtaisesti mua kyllä vähän rasittaa se naistenpäivään väistämättä liittyvä tasa-arvokeskustelu, joka on, huoooh, aina yhtä kiinnostava ja omaperäinen. Joku mies aina valittaa, että eikö tasa-arvon nimissä miehilläkin pitäisi olla oma miestenpäivä. Johon joku nokkela neitonen sitten kommentoi tosi kärkkäästi, että miesten päivä on 364 päivänä vuodessa. Ja sitten taas riidellään ja kiviäkin kiinnostaa.

Mä en vaan enää jaksa olla feministi. Vielä lukiossa olin sitä johonkin asteeseen ja yo-aineeseenkin valitsin aiheeksi teeman ”Tarvitaanko vielä naisasialiikkeitä?”. Kirjoitin muistaakseni jotain 17-vuotiaan superkärkevää tekstiä siitä, kuinka tasa-arvo ei suomalaisessa yhteiskunnassa vieläkään ihan käytännössä toteudu. Firmojen hallituksissa suurin osa on edelleen miehiä ja tärkeät päätökset tehdään miesten saunailloissa. Vapaamuurari-tyyppisten järjestöjen jäsenet naurahtavat kuivasti ja toteavat ”ei tosiaan”, kun heiltä haastattelussa kysytään, olisiko mahdollista, että naisia voitaisiin jonain päivänä ottaa mukaan yhdistykseen. Nainen voi kyllä tämän päivän Suomessa luoda suuren ja menestyvän yrityksen, mutta se on edelleen aika harvinaista ja aina naisjohtajista jotenkin erikseen korostetaan, että ”Hän on luova! Hän on ennakkoluuloton ja älykäs! Hän on NAINEN!” Muistaakseni puutuin myös siihen, että politiikassakin monilla naisilla on ollut vaarana ilmetä pientä uskottavuusongelmaa, mutta let’s not open that door now.

Joo, ja sitten vielä muistaakseni kirjoitin loppuun jotain huiman osuvaa, tyyliin ”Mutta en kuitenkaan usko, että asiasta on syytä huolestua liikaa. Naiset tulevat vielä. Korkokengissä sipsuttaessa kulku vain on katukivetyksellä vähän hitaampaa.” Hienoa kypsän abityttösen retoriikkaa, wohoo, ehkä mä tänään valitsisin jonkun toisen aiheen.

Nykyään en jaksa ottaa asiaa niin vakavasti. Mua ei ollenkaan haittaa myöntää että en osaa koota Ikean kalusteita tai vaihtaa lamppua. Mulla ei ole minkäänlaista tarvetta nousta jakkaralle jonkun ruuvimeisselin kanssa silleen että ”ei tähän mitään miestä tarvita!”, vaan voin ihan rehellisesti myöntää, etten osaa, ja hymyillä nätisti päälle. Tasa-arvo on tärkeää, mutta sitäkään ei mun puolesta tarvitse vetää liian överiksi.

Yhdessä seminaarissa pidemmän linjan proffa antoi aika ankaraa kritiikkiä pojille mutta sanoi, että hän haluaa olla herrasmies eikä viitsi olla niin julma tytöille, koska ei halua itkettää tyttöjä. Joidenkin feministinaisten mielestä se oli ikävää ja epätasa-arvoista (”ei me sokerista olla!”) mutta mun mielestä oikeastaan aika kohteliaasti ajateltu. Jos tytöt nyt on luontaisesti usein vähän herkempiä kuin pojat, niin ihan kiva, että joku haluaa sen ystävällisesti huomioida.

Weekend was here

Mutta se siitä naistenpäivästä. Viikonloppu täällä Manchesterissa oli kiva, mukava tsillailujakso ennen tänään alkanutta rankkaa kouluviikkoa. Perjantaina oltiin Factory-nimisessä kolmikerroksisessa baarissa, jossa soitettiin esimerkiksi indietä. Mä kyllä tykkäsin, vähän tuli nuoruusajat YO-talolla mieleen!

Lauantaina suurin osa porukasta oli liian väsynyttä lähtemään juhlimaan, mutta yllättäen hienot skandinaavinaiset eli minä ja Anna oltiin silleen, että pitäisköhän sitä nyt kuitenkin mennä vähän juomaan viiniä, ihan vaikka tohon tien toiselle puolelle… Valkkarin ja tyttöjenjuttujen päätteeksi päädyttiin samalle klubille Printworksiin, missä oltiin viime viikonloppuna Riikan kanssa. Annan mielestä se oli just täydellinen baari; kyseinen tukholmalaisneiti on nimittäin valittanut, että sellaista ideaalia ”hyvä tanssilattia + oikeanikäisiä ihmisiä + mainstream-musiikkia” –tyyppistä yhdistelmää ei vielä oikein tähän mennessä ollut tullut vastaan. Kuvio muuten muistuttaa epäilyttävästi sitä Kumman kaa –jaksoa, missä Anne ja Ellu yrittävät metsästää täydellistä baaria…

Sunnuntaina nautin aamupäivän ihanasta auringonpaisteesta ja aamiaisesta. Iltapäivällä taas käytiin mun prahalaisen ystävän Simonan kanssa ManU-museossa ja Old Trafford –kierroksella, johon kuului muun muassa visiitti pelaajien pukuhuoneeseen :-) Ja jos vaikuttaa, että kylläpä musta on täällä Manchesterissa nyt tullut yhtäkkiä joku fudistyttö, niin vaikutelma on ihan oikea. Mutta jalkapallo ei ole täällä pelkkä harrastus vaan todella iso osa koko kulttuuria, jostain MyPa:sta ja TamU:sta en saakaan sit ihan samanlaisia kicksejä…



Museosta ja muusta lisää myöhemmin. Nyt siirryn ahkeran seminar preparationin pariin, keväisää viikkoa kaikille!

-N

Kevättä ja konkurssisalaattia

Terkkuja keväisestä Manchesterista!

Eilen oli jo terasseilla täyttä, ja tänään spottasin yliopiston nurmikolta ihania kevätkukkia! Aurinko lämmittää jo poskia kivasti, mikä kohentaa myös yleismielialaa aika ratkaisevalla tavalla. Täytyy varmaan alkaa uskoa, että kesään ei oikeasti ole pitkä aika…

Pientä kevätväsymystä on myös havaittavissa, tai en mä tiedä, liittyykö se kevääseen vai opiskeluun vai mihin. Mutta eilenkin kun piti kirjoittaa rikosoikeuden esseetä, niin ajattelin sulkea silmät ”ihan silleen kymmeneks minuutiks”. Heräsin kolmen ja puolen tunnin jälkeen todetakseni, että opiskelulle varattu aika oli kulunut umpeen ja olikin jo aika lähteä tyttöjen illanviettoon. (Muuten, jos vastaisuudessa kuulette mun sanovan kahvilassa että ”ei mua väsytä, en mä tarvi kahvia vaan otan kaakaon suklaahipuilla!”, niin pliis, estäkää mua vaikka voimakeinoin.)

Tyttöjenilta oli kiva, juoruiltiin ja tehtiin suomalaista kotiruokaa! Mikään ainesosahan siinä ei ollut Suomea nähnytkään eikä se ainakaan meidän mummon standardeilla ole missään määrin perinteistä kotiruokaakaan, mutta mulle tuli ainakin siitä vähän koti-ikävä. Nimittäin kokkailtiin tyttöjen kanssa ”konkurssisalaattia”, mitä syödään lähes aina Hienojen naisten illoissa Suomessa! Tässä gourmet-klassikossa on aineksina salaattia, kurkkua, paprikaa, pinaattia, tortellinia, tsatsikia, mozzarellaa, parmankinkkua ja vuohenjuustoa. Parmankinkku ja vuohenjuusto korvataan tosin kotona välillä kanalla ja fetalla, molemmat vaihtoehdot ovat tosi hyviä. Konkurssi-nimitys tulee arvatenkin siitä, että noi ainekset ei välttämättä ole opiskelijabudjetin kannalta niitä ihan kaikkein ideaaleimpia… Ja kyllä, tuollaisten settien jälkeen salikortti on aika välttämätön olla olemassa.

Vaihtaritytöt tykkäsivät salaatista tosi paljon ja sanoivat tekevänsä sitä myöhemmin kotona brittikämppiksilleen. Sen mitä brittidinnereillä oon huomannut, niin brittiopiskelijat ovat usein tosi haltioissaan jo siitä, jos joku joskus paistaa kanan pannulla tai keittää riisin tai perunat kattilassa eikä osta niitä pakastevalmisteina… ”Oh my God, how do you do this, this is like restaurant food!” Tuore salaatti oliiviöljyllä alkaa olla jo tosi hc:ta ja lähennellä melkein Michelin-tason kokkaustaitoja.

Tänään on perjantai ja party night! Oikeustapausessee on melkein valmis ja takana on rivakka treeni, joten mä olen ansainnut pienen nollauksen (tosin ”ansaitseminen” on mun tapauksessa usein vähän suhteellinen käsite, mä saatan sanoa ”ansaitsevani” jotain kivaa jo sen jälkeen kun olen käyttänyt säälittävät viisi minuuttia työsähköpostien selaamiseen tai luentomuistiinpanojen mapittamiseen).

Ennen bileitä aion kuitenkin nukkua pienet päikkärit, jottei hyytyminen uhkaa liian aikaisin. Hauskaa viikonloppua ja kirjoitellaan taas!

-N

Another suomineito-viikonloppu

Huikeita ehtimisennätyksiä

Tänään väsytti niin pirusti, että mieleen heräsi väkisinkin kysymys, onko ihan EU-lainsäädännön mukaista laittaa Erasmus-opiskelijoille kolme yhdeksän aamua viikkoon? Jos esimerkiksi Maastrichtin sopimuksessa ei lue asiasta mitään, niin mun mielestä kyseessä on vakava epäkohta ja syvällisen arvokeskustelun paikka.

No, tein joka tapauksessa henkilökohtaisen ehtimisennätykseni tänään aamulla. Eilen vietettiin nimittäin Teresan synttäreitä ja muutaman berrymojiton jälkeen aamuherätys tuntui tavallistakin epäinhimillisemmältä. Mä heräsin 8.45, mutta olin silti vastoin kaikkia fysiikan lakeja ajoissa luennolla tasan kello yhdeksän. Kuin siistiä onkaan, kun on asunto näin lähellä yliopistoa? Mä fiilistelen tätä varmaan joka päivä, mä olen meinaan ala-asteikäisestä saakka asunut bussi- tai ratikkamatkan päässä koulusta. Eihän tällaisina aamuna paljon muuta ehdi kuin heittää hiukset nutturalle ja pestä hampaat, mutta kyllä siellä luennolla voi sitten lopulta pikaspurtin jälkeen tuntea suunnatonta ylpeyttä.

Luksusskumppakierros ja listahittejä

Syytä uupumukseen on hyvin paljon menneessä viikonlopussa. Perjantaina olin kiltisti kotona, mutta lauantaina Riikan kanssa kumottiin kaikki ne positiiviset terveysvaikutukset, mitä edellinen ilta oli mahdollisesti tuonut mukanaan. No, kaksi suomalaistyttöä, samalla viikolla ostetut uudet bilemekot ja vapaapäivä, joten ei siinä nyt mitään kuudetta aistia tarvitse arvatakseen, että näin käy…

Päivällä oli tarkoitus tehdä pitkä ja rivakka sightseeing-kävelylenkki keskustassa. Ajattelin, että aloitetaan kierros pistäytymällä nopeasti siinä kuuluisassa Midland Hotelissa, mistä olenkin jo jotain kirjoittanut. Yeah right, se siitä pitkästä nähtävyyskierroksesta, sinnehän me jäätiin moneksi tunniksi aulaan juomaan kuohuviiniä, ja oltiin mukavassa tuiskeessa jo kello kahteen mennessä iltapäivällä. Mutta hei, sehän ei ole rappiota, kun juo niin hienoissa puitteissa! Skoolailun lomassa katseltiin hienoja ihmisiä iltapäiväteellä ja arvatenkin superkalliita häitä, joita vietettiin siinä viereisessä salissa… Ihasteltiin nättiä morsianta, sööttejä morsiusneitoja ja hyvin rikkaannäköisiä skotlantilaisia häävieraita. Ja suunniteltiin muistaakseni jotain Riikan ja Nelzin edustusvaimokoulua mihin kuuluu mm. golfin opettelua ja tennishameita; tämä oli taas niitä päiviä, jolloin loistoideoilta ei halutessaankaan voi välttyä ;)

Midland Hotelin jälkeen tämä yllättäen luksusviinikierrokseksi muuttunut turistikierros jatkui Beetham Towerissa. Kyseessä on siis aika upea torni, jonka 23. kerroksessa juotiin viiniä ja katseltiin hämärtyvän suurkaupungin valoja. Jotten antaisi liiallista vaikutelmaa J. Tukiaisen blogista (”joo ja sitten me juotiin samppanjaa Justin Timberlaken kanssa huvijahdilla ja syötiin George Clooneyn managerin kanssa hummereita, perus torstai siis”), on pakko lisätä, että tällainen elitistisyys on meille varsin harvinaista. Yleensä mä syön täällä riisiä yliopistoruokaloissa, ostan punnan salaatteja Subwaylta ja tilaan halpissiidereitä lähipubista, joten tällainen pieni lomaökyily nyt poikkeuksellisesti sallittakoon?

Lauantaina oli lisäksi vuorossa shoppailua, tapasravintolaa ja klubbailua. Käytiin yökerhossa Printworks-nimisessä viihdekeskuksessa ja oli kaiken kaikkiaan aivan huiput bileet! Lauantai-ilta oli juuri sitä, mitä sen pitääkin eli hyväntuulisia ihmisiä ja ihanaa kaupallista mainstream-musiikkia (yksi elämän suurimpia mysteerejä on, että minkä takia sama listahitti, joka ruokakaupan strereoista kuuluessa saa aikaan sellaisen reaktion, että tekee mieli ampua joku, onkin yhtäkkiä tanssilattialla maailman paras biisi). Kolmelta oltiin vielä menossa jatkoille jonkun ihmeen brittiläisen Frasierin kavereiden luo (?), mutta lopulta väsymys, kylmyys ja Riikan hiertävät korkokengät ottivat meistä yliotteen ja mentiin vain nukkumaan.

Palohälytystä ja maailmanpyörää

Sunnuntaina herättiin ihanasti palosireenin heleisiin sulosointuihin ja aamu alkoi huppareissa pihalla hytisten. No, mitäs opiskelija-asumista se sellainen olisikaan, ettei kertaakaan tule turhaa palohälytystä? On vielä aika elävästi mielessä kaikki ne kerrat, kun Pohjoisella Rautatiekadulla sai rampata pihalla joka toinen ilta…

Kahvin ja brunssin jälkeen aamu oli kuitenkin pelastettu, minkä jälkeen suunnattiin katsomaan ManU-Aston Villa erääseen pubiin. Kyseessä oli Carling Cupin finaali, ja ManU:han senkin pelin tietysti taas voitti. Kaiken kaikkiaan kivasti on mennyt kausi tällä meidän paikallisjengillä, kotikaupunki tuli valittua selvästi oikein. Paljonhan ManU:n menestys on tietysti herra Rooneyn ansiota, jolla oli taas joku 12. maali yhdeksännessä perättäisessä ottelussa, tai jotain muuta yhtä hullua…

Jos pubissa ihmismassa oli aika miesvaltaista, niin ilta olikin sitten sopiva sekoitus Kids Have Funia ja Ladies Nightia. Ensin käytiin ihailemassa kaupunkia Manchester Wheelissa ja toteamassa, että maailmanpyörän hohdokkuus ei selvästikään häviä ikävuosien lisääntymisen myötä… Sen jälkeen mentiin viettämään sunnuntai-iltaa samaiselle standup-klubille kuin missä oltiin pari viikkoa sitten, ja lavalla oli tänään pelkkiä naisia. Esiintyjissä oli muutamia aivan huippuhauskoja neitosia, ja materiaali oli ammattimaisen monipuolista eli ei pelkkää Krisse-tyyppistä hömppää. Täytyy kyllä myöntää, että mä olen ehkä vieläkin vähän katkera Krisselle, kun sen show’han oli loppujen lopuksi lähinnä laimea kopio meidän seiskaluokalla videolle kuvaamasta Vanessa Forsman Show’sta… (Taas voisi miettiä, kannattaako tästä videotallenteesta puhua tällä lailla avoimesti, mutta tulipa nyt sekin asia otettua esille.)

Summa summarum, oli todella hauskat ja vauhdikkaat pari päivää! Vähän syyllinenkin olo on siitä, miten hauskaa suomalaisten kavereiden kanssa on ollut tässä reilun viikon verran. Mä viihdyn ulkomailla todella hyvin ja on ihanaa tutustua uusiin kansainvälisiin ihmisiin, mutta silti vanhojen kavereiden kanssa on vaan jotenkin erityisen kivaa. Mä en tiedä, johtuuko se siitä, että niiden kanssa vaan on paljon enemmän yhteistä historiaa, vai siitä, että suomeksi höpöttely on lopulta niin luvattoman hauskaa… Who knows, täytynee nyt vain keskittyä fiilistelemään sitä, kuinka huippua oli. Ehkei se, ettei ihan joka hetki puhunutkaan englantia, mua nyt sitten kuitenkaan loppujen lopuksi tapa? :)

Ahkeraa työviikkoa kaikille! Täällä alkaa ainakin vakava englannin opiskelu, esseiden kirjoittelu ja rehab-urheiluputki :)

-N

Sporttivartti :-)

Ihanimmat viikonlopputerveiset kaikille!

Viikonloppu lähti täällä taas reippaasti käyntiin (btw, käytän nyt poikkeuksellisesti tota reipas-sanaa siitä huolimatta, että siitä tulee lähinnä mieleen meidän äiti, joka tulee sunnuntaiaamuna 11 km hiihtolenkiltä posket punaisina siinä vaiheessa kun mä heräilen pahoinvoivana ja raahaudun särkylääkekaapille… Hienoja hetkiä!). Aamupäivän englannin tunnin jälkeen oli vuorossa perjantain perinteinen kahden tunnin sulkapallosessio. Meillä on parin vaihtarin kanssa pelivuoro kahdesti viikossa, ja mun mielestä ne pelit on ihanan kovia ja sopivan totisia :) Mä haluaisin myös pelata täällä tennistä, kun talvella aloin vihdoin ottaa niitä tennistunteja ja sitä olisi hyvä päästä treenaamaan. Mä en vaan yhtään tiedä, missä sitä voi pelata ja paljonko se maksaa, joten se idea on nyt hieman vielä jäissä. Mutta kyllä mä olen kuullut huhua, että täällä Englannissakin joku olisi joskus historiassa tennistä pelannut, että ehkä mä en luovu vielä toivosta…

Pelien lisäksi käyn salilla ja juoksemassa, sitten ihan random koriksen heittelyä välillä. Täytyy tietysti yrittää liikkua paljon ihan senkin takia, että ruoka täällä on mitä on ja bileitä on suhteellisen usein. Mua hirvittää ajatus vaihtarielämään monilla kuuluvasta lihomisesta, pelkään sitä enemmän kuin pienenä Pelle Hermannia (mitä siis pelkäsin kuollakseni, Hirmuiset Röllit oli kuulkaas softismatskua siihen verrattuna). Mutta sillä kuuluisalla terveellä järjellä, mitä se ikinä tarkoittaakaan, mä nyt yritän kevään selvitä! Mihinkään alkoholilakkoon tai nolla-dieeteille en todellakaan aio lähteä, koska varsinkin vaihdossa on ihan turha alkaa nihkeillä. Mikään ei nimittäin voita esimerkiksi eilisen tapasillan kaltaisia settejä! Joku mallin ammatti kuulostais mun mielestä ihan kamalalta kohtalolta, en kestäisi ajatusta että lähtökohtaisesti kaikki kivat ruuat olisi kiellettyjen aineiden listalla…

Kaikki tuntuvat nyt muuten kuumottavan noita jääkiekon olympialaisia. Mua on jotkut kaverit, paino vahvasti L-kirjaimessa, joskus yrittäneet saada katsomaan jääkiekkoa, mutta jotenkin mä en vaan syty siitä. Mä ymmärrän täysin, minkä takia monet tykkäävät siitä enkä ole silleen että ”mitäs järkee on luistella jonkun pienen mustan läpyskän perässä”. Kyllä mä itsekin tykkään katsoa esimerkiksi fudista ja saatan olla ihan liekeissä jostain Pyrintö-Kataja-korispelistä, joten tajuan kyllä, missä urheilun seuraamisen viehätysvoima on… Jääkiekkoa en vain oikein ole vielä oppinut. Ja täytyy kyllä sanoa, että esimerkiksi MM-kisoissa ärsyttää se, että iso joukko maailman parhaita pelaajia on kisojen aikaan NHL:ssa, mikä vähän vääristää lopputulosta… Niin, ja ”maailman parhaasta jääkiekkomaastakin” puhuminenkin on lopulta musta vähän epäkiinnostavaa, kun sitä lajia nyt ei ylipäätäänkään pelata kovin monessa valtiossa (ja niissäkin joissa pelataan, aina ei voi olla varma, että onko se maa jo saavuttanut itsenäisyyden vai ei…).

Ja sitten sinne Old Traffordille…

Mutta se siitä jääkiekkoavautumisesta, seuraavaksi täällä kisastudiossa siirrytään ManU:un! Lupasin laittaa pari kuvaa tiistain pelistä Old Traffordilta. Sen kummempaa pelianalyysia mä en osaa antaa, kun en todellakaan ole mikään asiantuntija, mutta ehkä fiilis välittyy edes jotenkin kuvista? Vaikka peli ei ollut kaikkein jännittävin ja West Ham sarjataulukon kolmantenatoista ei ole se kaikkein kovin vastustaja, niin tunnelma oli ihan mahtava! Paikat oli tosiaan muutaman metrin päässä kentästä ja Rooneyt ja muut hengaili ihan superlähellä. Wayne teki kaks maalia ja sitten kun se vaihdettiin loppumetreillä huilaamaan, koitti joku Riikan dream come true –hetki, kun tilalle laitettiin nro 7, Michael Owen… Michael teki vielä yhden maalin ja viimeisteli lopputulokseksi 3-0. Mä muistan kuulleeni mun vierestä sanat ”mä en nyt keksi että haluaisin olla missään muualla enemmän kuin täällä, paitsi ehkä tuolla kentällä mis noi pelaajat on”. :) Ja oon kyllä aika samaa mieltä, kyl tää on ehdottomasti Manchesterin parhaita kulttuurielementtejä...

Perjantai-ilta menee kotona ihan kouluhommia tehdessä, rästihommia kirjoittaessa ja univelkoja nukkuessa. Tämä on ihan tietoinen ratkaisu, koska väsymys dominoisi muuten liikaa alkavaa viikonloppua… Huomenna neiti ManU-fani tulee nimittäin testaamaan Manchesterin kuumaa yöelämää, ja mä uskon, että jos mä ilmoitan ennen klo 4 am että mä haluan lähteä baarista kotiin nukkumaan, niin saattaa tulla aika ikävää palautetta… ;)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

-N

My mother went to London and... no, actually, I went to London

Ihanat terkut kaikille Lontoosta ja Old Traffordilta!

Mä olen viimeisen viikon ajan ollut uskomattoman huono bloggaaja, mutta siellä täällä reissatessa ei yksinkertaisesti ole ollut mahdollisuutta kuulumisten päivittämiseen. Mä pyydän anteeksi tilivelvollisuuksien vakavaa laiminlyöntiä ja lupaan nyt antaa kirjanpitolain mukaisen selvityksen kuluneen viikon osalta.

Lontooseen lähdin siis perjantaina Maikon luokse viettämään ihanaa rentoutumisviikonloppua. Täytyy kyllä sanoa, että kun maanantai-iltana palasin kotiin, ”rentoutunut” ei ollut välttämättä se ensimmäinen sana mikä kuvasi olotilaa, mutta fiilis oli uskomattoman hyvä. Hieman oli univelkaa ja Regent Parkin juoksulenkillä kipeytynyt nilkka vähän vihloi (ens kerralla Lontooseen lenkkikengät mukaan, ettei tarvi juosta tennareissa!), mutta kaiken kaikkiaan jäätiin kyllä vahvasti plussan puolelle. Plussan puolelle jääminen ei tosin koske pankkitiliä, jonka saldoa en uskalla edes katsoa; Lontoo on meinaan Manchesteriin verrattuna superkallis enkä ymmärrä, miten muilla kuin prinsseillä ja Beckhameilla on varaa asua siellä...

Tällä kertaa ei otettu paineita mistään turistinähtävyyksistä, kun niitä ehtii kierrellä myöhemminkin. Aiemmilla Lontoon-reissuilla on koko ajan ollut päällä sellainen perus ”nyt ollaan lomalla ja jokainen minuutti on kallis” –tyyppinen stressi päällä, mutta nyt sellainen ahdistus loisti poissaolollaan. Maikko kuitenkin asuu Lontoossa ja mä asun ihan parin tunnin junamatkan päässä, joten reissut eivät ole mitenkään ainutkertaisia ja sunnuntaina voidaan ihan hyvin paistaa kattilassa popcornia ja katsoa leffaa, jos siltä tuntuu. Ja siihen asuntoon muuten mielellään jääkin paistelemaan niitä popcorneja vähän pidemmäksi aikaa, kyseessä on nimittäin Regent Parkin lähettyvillä oleva penthouse aika uskomattomine puitteineen. Joo, ja Jude Law asuu kuulemma lähellä!

Stomp-show oli ainoa varsinainen kulttuurijuttu viikonlopun aikana, ei esimerkiksi käyty missään museossa. Mitään muuta ei tarvittukaan, koska sen esityksen jälkeen leijuu jossain ylemmissä sfääreissä koko loppuviikon… Olen nähnyt Stompin, eli tämän ”rytmi-, liike-, kolauttelu- ja rummutusspektaakkelin” jo New Yorkissa, mutta kävin sen ihan innolla katsomassa myös Lontoossa. Sitä voin kyllä suositella mitä lämpimimmin kaikille; on uskomatonta, miten sellainen rytmimaailma on ylipäätään mahdollista ihmisten saada aikaan. Kun katsoo ja etenkin kuuntelee niitä mielettömän lahjakkaita, ilmiömäisen rytmitajuisia ja fyysisiä esiintyjiä, ei voi kuin olla avoimen kateellinen ja miettiä, kuinka vähän hohtoa esimerkiksi juristin ammatissa loppupeleissä on… Boston Heraldia lainatakseni: ”If you haven’t seen Stomp, GO! If you have seen it, take someone who hasn’t and share the pleasure.”

Muutoin viikonloppu meni aika pitkälle tärkeistä asioista höpötellessä, fiilistellessä, kokkaillessa ja juhliessa. Paino yllättäen sanalla ”juhliessa” - tuntui, että koko ajan oli joku viinilasi kädessä... Perjantaina käytiin erään toisen Lontoossa asuvan hyvän ystäväni kavereiden bileissä, ja ilta oli hyvin absurdi mutta hauska. Lauantaina oltiin tyylikkäällä jazzklubilla ja vielä sunnuntainakin piti leffaillan jälkeen tehdä spontaani reissu kaupungille :)

Brittien lisäksi hengailtiin myös Marin kansainvälisten kämppisten kanssa, eli aika paljon tutustuin taas uusiin ihmisiin. Sen on kyllä huomannut, että vaikka kuinka hienosta ja eksoottisesta kaupungista olisi kysymys, ihmiset siellä on aina kiistatta se kaikkein paras anti. Mä en voi muuta sanoa kuin että kaiken kaikkiaan vähän hämärä mutta mielettömän hauska viikonloppu, ihan kunnon irtautuminen taas opiskeluelämästä täällä. En malta odottaa seuraavaa keikkaa, joka onkin itse asiassa jo reilun parin viikon päästä!

Rooney Rooney...

Kauaa ei ehtinyt Lontoon-seteistä toipua, kun Riikka tuli Manchesteriin ja käytiin katsomassa pitkään odotettu ManU - West Ham. Peli oli ihan mieletön kokemus ja Rooney taas vähän parempi kuin kaikki muut. Kannatti liittyä memberclubiin, koska meidän paikat olivat valehtelematta muutaman metrin päässä kentästä ja pelaajat (ja pelisuoritukset) näkyivät niin läheltä kuin vain mahdollista… Ja jos joku ei usko, että me mitään pelisuorituksia edes katsotaan vaan pelkkiä vatsalihaksia, niin, no, sille käsitykselle ei sitten mahda mitään :D

Pelistä ja Riksrakspoksin kivasta alkuviikon vierailusta luvassa enemmän tekstiä ja kuvaa seuraavassa postauksessa. Nyt pitää meinaan vielä tehdä yksi presentaatio huomisen seminaariin, enkä vielä edes tiedä, mistä aiheesta... No mutta, nukkua ehtii sitten kai joku toinen yö?

Moikkamoi! <3

-N