Sporttivartti :-)

Ihanimmat viikonlopputerveiset kaikille!

Viikonloppu lähti täällä taas reippaasti käyntiin (btw, käytän nyt poikkeuksellisesti tota reipas-sanaa siitä huolimatta, että siitä tulee lähinnä mieleen meidän äiti, joka tulee sunnuntaiaamuna 11 km hiihtolenkiltä posket punaisina siinä vaiheessa kun mä heräilen pahoinvoivana ja raahaudun särkylääkekaapille… Hienoja hetkiä!). Aamupäivän englannin tunnin jälkeen oli vuorossa perjantain perinteinen kahden tunnin sulkapallosessio. Meillä on parin vaihtarin kanssa pelivuoro kahdesti viikossa, ja mun mielestä ne pelit on ihanan kovia ja sopivan totisia :) Mä haluaisin myös pelata täällä tennistä, kun talvella aloin vihdoin ottaa niitä tennistunteja ja sitä olisi hyvä päästä treenaamaan. Mä en vaan yhtään tiedä, missä sitä voi pelata ja paljonko se maksaa, joten se idea on nyt hieman vielä jäissä. Mutta kyllä mä olen kuullut huhua, että täällä Englannissakin joku olisi joskus historiassa tennistä pelannut, että ehkä mä en luovu vielä toivosta…

Pelien lisäksi käyn salilla ja juoksemassa, sitten ihan random koriksen heittelyä välillä. Täytyy tietysti yrittää liikkua paljon ihan senkin takia, että ruoka täällä on mitä on ja bileitä on suhteellisen usein. Mua hirvittää ajatus vaihtarielämään monilla kuuluvasta lihomisesta, pelkään sitä enemmän kuin pienenä Pelle Hermannia (mitä siis pelkäsin kuollakseni, Hirmuiset Röllit oli kuulkaas softismatskua siihen verrattuna). Mutta sillä kuuluisalla terveellä järjellä, mitä se ikinä tarkoittaakaan, mä nyt yritän kevään selvitä! Mihinkään alkoholilakkoon tai nolla-dieeteille en todellakaan aio lähteä, koska varsinkin vaihdossa on ihan turha alkaa nihkeillä. Mikään ei nimittäin voita esimerkiksi eilisen tapasillan kaltaisia settejä! Joku mallin ammatti kuulostais mun mielestä ihan kamalalta kohtalolta, en kestäisi ajatusta että lähtökohtaisesti kaikki kivat ruuat olisi kiellettyjen aineiden listalla…

Kaikki tuntuvat nyt muuten kuumottavan noita jääkiekon olympialaisia. Mua on jotkut kaverit, paino vahvasti L-kirjaimessa, joskus yrittäneet saada katsomaan jääkiekkoa, mutta jotenkin mä en vaan syty siitä. Mä ymmärrän täysin, minkä takia monet tykkäävät siitä enkä ole silleen että ”mitäs järkee on luistella jonkun pienen mustan läpyskän perässä”. Kyllä mä itsekin tykkään katsoa esimerkiksi fudista ja saatan olla ihan liekeissä jostain Pyrintö-Kataja-korispelistä, joten tajuan kyllä, missä urheilun seuraamisen viehätysvoima on… Jääkiekkoa en vain oikein ole vielä oppinut. Ja täytyy kyllä sanoa, että esimerkiksi MM-kisoissa ärsyttää se, että iso joukko maailman parhaita pelaajia on kisojen aikaan NHL:ssa, mikä vähän vääristää lopputulosta… Niin, ja ”maailman parhaasta jääkiekkomaastakin” puhuminenkin on lopulta musta vähän epäkiinnostavaa, kun sitä lajia nyt ei ylipäätäänkään pelata kovin monessa valtiossa (ja niissäkin joissa pelataan, aina ei voi olla varma, että onko se maa jo saavuttanut itsenäisyyden vai ei…).

Ja sitten sinne Old Traffordille…

Mutta se siitä jääkiekkoavautumisesta, seuraavaksi täällä kisastudiossa siirrytään ManU:un! Lupasin laittaa pari kuvaa tiistain pelistä Old Traffordilta. Sen kummempaa pelianalyysia mä en osaa antaa, kun en todellakaan ole mikään asiantuntija, mutta ehkä fiilis välittyy edes jotenkin kuvista? Vaikka peli ei ollut kaikkein jännittävin ja West Ham sarjataulukon kolmantenatoista ei ole se kaikkein kovin vastustaja, niin tunnelma oli ihan mahtava! Paikat oli tosiaan muutaman metrin päässä kentästä ja Rooneyt ja muut hengaili ihan superlähellä. Wayne teki kaks maalia ja sitten kun se vaihdettiin loppumetreillä huilaamaan, koitti joku Riikan dream come true –hetki, kun tilalle laitettiin nro 7, Michael Owen… Michael teki vielä yhden maalin ja viimeisteli lopputulokseksi 3-0. Mä muistan kuulleeni mun vierestä sanat ”mä en nyt keksi että haluaisin olla missään muualla enemmän kuin täällä, paitsi ehkä tuolla kentällä mis noi pelaajat on”. :) Ja oon kyllä aika samaa mieltä, kyl tää on ehdottomasti Manchesterin parhaita kulttuurielementtejä...

Perjantai-ilta menee kotona ihan kouluhommia tehdessä, rästihommia kirjoittaessa ja univelkoja nukkuessa. Tämä on ihan tietoinen ratkaisu, koska väsymys dominoisi muuten liikaa alkavaa viikonloppua… Huomenna neiti ManU-fani tulee nimittäin testaamaan Manchesterin kuumaa yöelämää, ja mä uskon, että jos mä ilmoitan ennen klo 4 am että mä haluan lähteä baarista kotiin nukkumaan, niin saattaa tulla aika ikävää palautetta… ;)

Rentouttavaa viikonloppua kaikille!

-N

My mother went to London and... no, actually, I went to London

Ihanat terkut kaikille Lontoosta ja Old Traffordilta!

Mä olen viimeisen viikon ajan ollut uskomattoman huono bloggaaja, mutta siellä täällä reissatessa ei yksinkertaisesti ole ollut mahdollisuutta kuulumisten päivittämiseen. Mä pyydän anteeksi tilivelvollisuuksien vakavaa laiminlyöntiä ja lupaan nyt antaa kirjanpitolain mukaisen selvityksen kuluneen viikon osalta.

Lontooseen lähdin siis perjantaina Maikon luokse viettämään ihanaa rentoutumisviikonloppua. Täytyy kyllä sanoa, että kun maanantai-iltana palasin kotiin, ”rentoutunut” ei ollut välttämättä se ensimmäinen sana mikä kuvasi olotilaa, mutta fiilis oli uskomattoman hyvä. Hieman oli univelkaa ja Regent Parkin juoksulenkillä kipeytynyt nilkka vähän vihloi (ens kerralla Lontooseen lenkkikengät mukaan, ettei tarvi juosta tennareissa!), mutta kaiken kaikkiaan jäätiin kyllä vahvasti plussan puolelle. Plussan puolelle jääminen ei tosin koske pankkitiliä, jonka saldoa en uskalla edes katsoa; Lontoo on meinaan Manchesteriin verrattuna superkallis enkä ymmärrä, miten muilla kuin prinsseillä ja Beckhameilla on varaa asua siellä...

Tällä kertaa ei otettu paineita mistään turistinähtävyyksistä, kun niitä ehtii kierrellä myöhemminkin. Aiemmilla Lontoon-reissuilla on koko ajan ollut päällä sellainen perus ”nyt ollaan lomalla ja jokainen minuutti on kallis” –tyyppinen stressi päällä, mutta nyt sellainen ahdistus loisti poissaolollaan. Maikko kuitenkin asuu Lontoossa ja mä asun ihan parin tunnin junamatkan päässä, joten reissut eivät ole mitenkään ainutkertaisia ja sunnuntaina voidaan ihan hyvin paistaa kattilassa popcornia ja katsoa leffaa, jos siltä tuntuu. Ja siihen asuntoon muuten mielellään jääkin paistelemaan niitä popcorneja vähän pidemmäksi aikaa, kyseessä on nimittäin Regent Parkin lähettyvillä oleva penthouse aika uskomattomine puitteineen. Joo, ja Jude Law asuu kuulemma lähellä!

Stomp-show oli ainoa varsinainen kulttuurijuttu viikonlopun aikana, ei esimerkiksi käyty missään museossa. Mitään muuta ei tarvittukaan, koska sen esityksen jälkeen leijuu jossain ylemmissä sfääreissä koko loppuviikon… Olen nähnyt Stompin, eli tämän ”rytmi-, liike-, kolauttelu- ja rummutusspektaakkelin” jo New Yorkissa, mutta kävin sen ihan innolla katsomassa myös Lontoossa. Sitä voin kyllä suositella mitä lämpimimmin kaikille; on uskomatonta, miten sellainen rytmimaailma on ylipäätään mahdollista ihmisten saada aikaan. Kun katsoo ja etenkin kuuntelee niitä mielettömän lahjakkaita, ilmiömäisen rytmitajuisia ja fyysisiä esiintyjiä, ei voi kuin olla avoimen kateellinen ja miettiä, kuinka vähän hohtoa esimerkiksi juristin ammatissa loppupeleissä on… Boston Heraldia lainatakseni: ”If you haven’t seen Stomp, GO! If you have seen it, take someone who hasn’t and share the pleasure.”

Muutoin viikonloppu meni aika pitkälle tärkeistä asioista höpötellessä, fiilistellessä, kokkaillessa ja juhliessa. Paino yllättäen sanalla ”juhliessa” - tuntui, että koko ajan oli joku viinilasi kädessä... Perjantaina käytiin erään toisen Lontoossa asuvan hyvän ystäväni kavereiden bileissä, ja ilta oli hyvin absurdi mutta hauska. Lauantaina oltiin tyylikkäällä jazzklubilla ja vielä sunnuntainakin piti leffaillan jälkeen tehdä spontaani reissu kaupungille :)

Brittien lisäksi hengailtiin myös Marin kansainvälisten kämppisten kanssa, eli aika paljon tutustuin taas uusiin ihmisiin. Sen on kyllä huomannut, että vaikka kuinka hienosta ja eksoottisesta kaupungista olisi kysymys, ihmiset siellä on aina kiistatta se kaikkein paras anti. Mä en voi muuta sanoa kuin että kaiken kaikkiaan vähän hämärä mutta mielettömän hauska viikonloppu, ihan kunnon irtautuminen taas opiskeluelämästä täällä. En malta odottaa seuraavaa keikkaa, joka onkin itse asiassa jo reilun parin viikon päästä!

Rooney Rooney...

Kauaa ei ehtinyt Lontoon-seteistä toipua, kun Riikka tuli Manchesteriin ja käytiin katsomassa pitkään odotettu ManU - West Ham. Peli oli ihan mieletön kokemus ja Rooney taas vähän parempi kuin kaikki muut. Kannatti liittyä memberclubiin, koska meidän paikat olivat valehtelematta muutaman metrin päässä kentästä ja pelaajat (ja pelisuoritukset) näkyivät niin läheltä kuin vain mahdollista… Ja jos joku ei usko, että me mitään pelisuorituksia edes katsotaan vaan pelkkiä vatsalihaksia, niin, no, sille käsitykselle ei sitten mahda mitään :D

Pelistä ja Riksrakspoksin kivasta alkuviikon vierailusta luvassa enemmän tekstiä ja kuvaa seuraavassa postauksessa. Nyt pitää meinaan vielä tehdä yksi presentaatio huomisen seminaariin, enkä vielä edes tiedä, mistä aiheesta... No mutta, nukkua ehtii sitten kai joku toinen yö?

Moikkamoi! <3

-N

Pannukakkuja, stand-upia ja muita kulttuurielämyksiä

Siitä Edisonista tuntui salee tältä!

Mä oon kärsinyt kaksi päivää siitä, että mun pistorasiat eivät ole toimineet. Tämä on tarkoittanut, etten ole voinut ladata puhelinta tai kameraa, kuunnella mun pinkkiä radiota, käyttää lukuvaloa ja ennen kaikkea, datailla. Tämän vuoksi blogipäivitykset ovat olleet muutaman päivän jäissä ja myös akuutti Facebook-arvojen aleneminen veressä on aiheuttanut pientä psyykkistä oireilua.

Mutta tänään, kun tulin koulusta kotiin, mun huoneen radio oli kotoisasti päällä ja lampusta tuli valoa! Kuin siistiä! Sähkölampun keksijä Thomas Edison oli kokeillut varmana satoja eri systeemejä mut sit ku siihen lamppuun vihdoin syttyi valo niin siitä tuntui varmana just tältä.

Mäkin laitoin kaikki mun insinöörin taidot peliin (mikä ei tietenkään ole kovin paljon luvattu kun ne taidot taitaa olla Euroopan huonoimmat) ja painelin kymmeniä nappeja ja irrottelin johtoja, mutta mitään ei tapahtunut. Tein siis toissailtana netin kautta vikailmoituksen tästä, mutta en todellakaan uskonut, että kukaan sellaisen perusteella tulisi korjaamaan pistorasiaa tai varsinkaan näin nopeasti. Mutta kiltisti ne olivat 1,5 päivän varoitusajalla käyneet laittamassa sähköt kuntoon ja jättäneet vielä radion mua varten auki. (Meininki oli vähän eri asuessani HOAS:illa, jolloin kysyin sellaisella nettilomakkeella, voinko siirtää kalusteet kellariin ja laittaa omat tilalle. Sain vastauksen vasta sen jälkeen kun olin muuttanut jo pois. ”Kyllä voit siirtää kalusteet!” Joo kiitti, tästä tiedosta oli paljon iloa.)

Kulttuuriviikko

Nyt on torstai ja viikonlopun Lontoon-matka pyörii mielessä jo aika vahvasti. Vihdoin pääsen Marille, junalippu maksoi 38 puntaa mutta se on NIIN sen arvoista… Ennen sitä kuitenkin pikakertaus viikosta. Koulun ja urheilun lisäksi mukaan on mahtunut joka päivä jotain erityisempääkin:

Maanantaina oltiin katsomassa stand-upia keskustan yhdellä comedy-klubilla. Suurin osa esiintyjistä oli ensikertalaisia (kuulostaa kyl lähinnä rikosoikeudelliselta termiltä), mutta osa ihan kunnon ammattilaisia. Niiden aloittelevien osalta järjestettiin sellainen kilpailu, että yleisöstä valitut kolme tuomaria pääsivät keskeyttämään huonot esitykset nostamalla tota kuvassa näkyvää kylttiä. Yllättäen meidän pöytä pääsi käyttämään tuomarin valtaa ja jenkkineitonen Sage sai nostaa kyltin aina kun ei oltu tyytyväisiä. Tosin mä olin kyllä ihan hiljaa koko ajan enkä ehdottanut kertaakaan, että keskeytetään, mä aina tunnen ihan suunnatonta empatiaa niitä lavalla yksin seisovia esiintyjiä kohtaan...

Osa oli ihan superhauskoja, brittiläinen huumori on sellaista aika sarkastista ja mä tykkään ainakin paljon! Kymmenen miehen lisäks siellä oli yks nainen, mikä olis muuten ollut tosi virkistävää, mutta ikävä kyllä se nainen oli uskomattoman huono. Tämä oli musta aika ärsyttävää, koska se taas vahvisti stereotypiaa, että tytöt eivät osaa koskaan sanoa mitään hauskaa. Oikeasti, mun kavereissa on kymmeniä ihan miljoona kertaa hauskempia tapauksia, puhumattakaan noista spexaritytöistä jotka on lähes ammattilaisia :-) Usein tosin se komiikka on aika luontaista ja tahatonta, mut sitä parempi…

Tiistaina oli Englannissa virallinen pannukakkupäivä. Mä en tiedä, miksi sitä juhlittiin, mutta ei sillä niin väliä; silloin joka tapauksessa sai legitiimin syyn syödä pannukakkuja. Mä menin viettämään tätä hienoa päivää mun vaihtarikaverille Teresalle sen kämppisten kanssa. Mä oon Suomesta ja Teresa Itävallasta ja kämppiksissä on brittejä, kanadalaisia, ranskalaisia ja saksalaisia, eli ilmapiiri oli taas suht kansainvälinen. Oli aika hauska huomata pieniä eroja pannarikulttuurissa. Pannukakku on niin basic ruoka kuin vain voi olla (maitoa, vehnää ja rasvaa) ja sitä syödään joka puolella maailmaa. Mutta maakohtaiset erot kävivät hyvin selväksi siinä, miten sitä syödään; mansikkahillo ja sokeri on pannareiden kanssa muissa maissa aika hc:ta. Mä näin illan aikana hyvin monta variaatiota, kuten sitruunamehu ja sokeri, jätski ja sokeri, pähkinävoi ja sokeri sekä toffeekastike ja popcorn.. Popcorn?

Keskiviikkona käveltiin neljän tunnin lenkki sightseeing-mielessä. Mä olen sellaisella englannin kielen kurssilla, joka käsittelee Manchesterin kaupunkia ja kulttuuria. Se on ihan superhyödyllinen kurssi vaihtareille, kun oppii sellaisia asioita uudesta kotikaupungista ja ylipäätään Britanniasta, mitä ei tulisi nähneeksi tai huomioineeksi ilman että joku niistä kertoo. Opettajat olivat todella isolla vaivalla laatineet neljä reittiä, joita pitkin meidän piti kävellä ja kysellä kohteissa paikallisilta, mitä erikoista niihin liittyy. Eilen kahlattiin yksi niistä reiteistä läpi ja käytiin esimerkiksi The Midland Hotelissa, joka on kuuluisa siitä, että herrat nimeltä Charles Rolls ja Henry Royce tapasivat siellä vuonna 1904 ja päättivät perustaa yhdessä tämän semikuuluisan autofirmamerkin… The Central Libraryssa taas luettiin sellaisen CSI-tyyppisen lukulaitteen avulla toisen maailmansodan ajalta olevia lehtiä, kuten Financial Timesia. Se lehtikokoelma oli aika huikea, alkoi jostain 1800-luvulta. Joo ja sitten nähtiin Gay Village, kaupungin kuumimmaksi baarialueeksi muutettu kanaalin ympäristö ja mitä kaikkea.

Olis vielä vaikka mitä höpistävää mutta ette te varmaan jaksa lukea yhtään enempää, mä säästän ehkä toiseen kertaan :-)

Terkkuja kaikille!

-N

Happy Valentine's! (olinks eka?)

Hei rakkaat!

Mä vaan haluaisin toivottaa kaikille ihan näiiiin hyvää ystävänpäivää ellei vieläkin parempaa! (...ja oon aidon kiitollinen siitä, ettei täällä huoneessa ole ketään muita todistamassa noita noloja lentosuukkoposeja).

Tosi kova ikävä kaikkia kavereita jo nyt, vaikka en ole ollut täällä vielä kuukauttakaan :D On ollut kiva kuulla niin monelta teistä, että käytte vilkuilemassa mun blogia ja tykkäätte siitä. Munkin mielestä tää kirjoittelu on hyvä idea, kun tulee samalla pidettyä vähän päiväkirjaa.

Ainoa pieni miinuspuoli bloggailussa on, että pelkän blogin avulla kuulumistenvaihto jää välillä vähän yksipuoliseksi. Kun kirjoittaa sähköposteja tai inbox-viestejä, juttelu on paljon vuorovaikutteisempaa; mitä sulle kuuluu ja mä oon tehnyt tätä ja tätä ja ET ARVAA, mitä viikonloppuna tapahtui ja kuka heräs mistäkin… Erityisterkut siskolle, joka oli täs yks päivä silleen että ”Ei mun oo silleen tarvinnu soittaa kun luen aina blogista mitä sulle kuuluu.” :D

Tämä on sikäli vähän huono lähtökohta, koska a) mun blogijutut on aina enemmän tai vähemmän suodatettuja, kun tämä on kumminkin avoin ja julkinen blogi ja b) mä haluan palavasti tietää, mitä muille kuuluu ja mä ylipäätäänkin pidän tiedosta ihan luonnottoman paljon! Jotkut on ihanan aktiivisesti laittanut päivitettyä raporttia tänne päin, mutta monen rakkaan ihmisen elämästä haluaisin kuulla paaaaaljon useammin… ;) Paula muotoili puolen vuoden Ranska-jakson jälkeen jotenkin hienosti, että vaihdossa sitä on jotenkin tosi tietoinen koko ajan kenestä on kuullut milloinkin, ja silloin on jotenkin vielä tavallistakin kiinnostuneempi siitä mitä ihmisille Suomessa tapahtuu… Nyt todellakin tiedän, mitä Paula tarkoitti.

Ystävänpäivä oli kiva; käytiin porukalla kahden ruokalajin illallisella keskustassa sekä katsomassa kiinalaisen vuoden vaihtumisjuhlaa Chinatownissa. Pienenpientä murhetta on aiheutunut tosin siitä, että pyykkitupa oli tänään rikki ja ostin vahingossa 4 litraa PERSIKANMAKUISTA vettä. Joka kerta, kun luulen juovani raikasta vettä, saankin suun täyteen makeaa esanssilientä, why god, why?

Huomenna taas kouluun ja sporttailemaan, illalla varmaankin katsomaan stand-upia. Vielä kerran mitä ihanimmat ystävänpäiväterkut kaikille, juhlikaa kunnolla mut älkää tehkö mitään mitä mä en tekis :)



-N

Liikennevaloja ja ystävänpäivä-pdf

Fysiikan lakeja uhmaten...

Lauantai-ilta ja kello on kahdeksan, mutta kyllä, mä taidan jäädä vaan kotiin. Niin paljon ollut taas ohjelmaa, ettei kotona ole ehtinyt kuin käydä ummistamassa silmiä. Kyllä mulla on kieltämättä mahanpohjassa sellainen pieni stressi, että jotain pitäisi tehdä, kun niinhän se kaava kai menee että Erasmus + lauantai-ilta = lakisääteinen velvollisuus juhlia. Mutta taidan uhmata näitä fysiikan lakeja ja jäädä ihan vain hengailemaan mun huoneeseen.

Eilen oli Erasmus-bileet Ritz-klubilla, missä on vuosien varrella esiintynyt monia ei-niin-underground brittibändejä kuten The Beatles, Snow Patrol ja Arctic Monkeys. Oli hauska nähdä vähän virallista vaihtarimeinikiäkin välillä, nimittäin parina viime viikkona ollaan lähinnä järkkäilty iltoja ihan oman kaveripiirin kesken. Itse paikka oli hieno, mutta musiikki ehkä vähän turhan latinoa mulle… Latinoteemassa on toki aina se itsestään selvä hyvä puoli, että jättimäisen punaisen kukan laittaminen hiuksiin on täysin ok ja hyväksyttävää.

Tänä viikonloppuna monilla klubeilla on ollut liikennevaloteema, jotta ihmisillä olisi vielä viimeinen mahdollisuus järjestää itselleen ne tuliset treffit ystävänpäivälle. Mä en kyllä erityisen paljon tykkää tosta liikennevaloideasta, eli siitä, että sä saat punaisen, vihreän tai keltaisen rannekkeen tai tarran sen mukaan, oletko varattu, vapaa vai säätäjä. Ihan söötti idea lähtökohtaisesti, mutta haloo, kuka sellaisen kilometrien päähän loistavan tarran haluaa? Mä en voi sille mitään, mutta mulle tulee ainakin näistä merkeistä mieleen aika puhtaasti vain tämä:

Vihreä – ”Moi, mä oon vapaa ja myös avoimesti etsin baarista seuraa, haluatko ihan jonkun drinkin eka vai lähetäänks saman tien meille??”

Keltainen – ”Mä oon vapaa tai varattu ihan sen mukaan kuin hyvännäkönen tyyppi kysyy ;)” (yleensä suhteen tila on epäselvä vain tälle toiselle osapuolelle, ja vähän sääliks käy sitä tyttöä kotona, joka luultavasti samaan aikaan treenaa lautasliinaan miten se kirjoittaa sen nimmarin sitten kun se häiden jälkeen ottaa uuden sukunimen käyttöön.)

Punainen – ”Stop! Älä vaan tuu mulle puhuun!”

Anteeksi jos oon jonkun mielestä kyyninen, voi olla että mä oon ainoa joka ajattelee näin. Teeman ideahan on periaatteessa ihan hyvää tarkoittava. Mutta onko se nyt sitten niin tärkeää säästää ihmisten aikaa, että toisen statustilanne selviää ilman, että tarvitsee sanaakaan jutella? Ja toisekseen, sellainen kolmen promillen humalassa oleva britti, joka huojuu bisseä läikyttäen tanssilattialla ja tuijottaa naisten kaula-aukkoihin on jo muutenkin tarpeeksi ravisteleva kokemus, vaikutelmaa ei ainakaan enää paranna sen otsassa kimaltava vihreä pallo.

Sightseeingia ja ystävänpäivä-pdf

Tähän loppuviikkoon on muuten kuulunut esimerkiksi juusto-viini-iltaa, paljon salia ja sulkapalloa sekä yleistä hengailua. Torstai-iltana pääsin myös höpöttelemään vähän suomea, mikä oli tosi virkistävää vaihtelua :) Kouluakin on ollut paljon, mutta onneksi esimerkiksi seminaarit ovat olleet vähemmän pelottavia kuin odotin. Niissä on opettajan lisäksi 4-8 opiskelijaa ja sitten vain keskustellaan oikeudellisista kysymyksistä, ilmapiiri on ihan rento. Jos valmistautuu huolella, mitään panikoitavaa ei ole. Ei ole siis kertaakaan tarvinnut, luojan kiitos, vielä käyttää mun suomalaisten kavereiden opettamaa ”räpsytät proffalle vähän ripsiä ja sanot, että olet tyhmä vaihtari” –tekniikkaa…

Äsken käytiin katselemassa Manchesteria kaksikerroksisisten bussien ikkunoiden läpi. Otettiin keskustasta random-bussi, jolla vain ajeltiin, ja totta kai asiaan kuului pieni eksyminenkin :) Viisi tuntia siihen meni, ja oli kyllä hauska nähdä kaupunkia vähän kaikkein ilmeisimpien paikkojen ulkopuoleltakin. Se on hassua, että vaikka vasta kolme viikkoa täällä ollaan asuttu, niin elämä on jo tosi rutinoitunutta. Elämänpiiri rajoittuu aika paljon tähän Oxford Roadille, jossa on siis koti, yliopisto, urheilukeskus, ravintolat ja baarit. Välillä on hyvä muistuttaa itselleen, että muitakin paikkoja täällä on eikä kaikki ihmiset täällä ole opiskelijoita…

Ai niin, sain eilen aivan ihanan yllätyksen sähköpostiin, nimittäin ystävänpäivä-pdf:n Lailalta! Mä heitin läpällä, että lähetelkää ystävänpäiväkortteja, mutta olin tietysti ihan varma, ettei kukaan mulle jaksa oikeasti sellaista lähettää. Mä olen nimittäin itsekin korttien kanssa tosi laiska ja nykyään kaikki toivotukset voi laittaa kätevästi yhdellä painalluksella Facebook-statukseen. Mutta oli ihanaa, että eka se oli tulostanut sellaisen kuvan, sitten kirjoittanut siihen käsin tekstin ja sitten vielä skannannut pdf:ks :D Wau.

Etukäteen jo ihanaa ystävänpäivää kaikille rakkaille ihmisille, yritän muistaa toivottaa sitä vielä huomenna!

-N

Poikkeuksellinen syrjähyppy

C'moon Citei!

Eilen tiistaina oltiin katsomassa kevään ensimmäinen fudispeli stadionilla, minkä jälkeen väsytti niin paljon, että nukuin kellon ympäri. Keskiviikko on yksi mun lempparipäivistä täällä, koska silloin ei ole kuin yksi tunnin luento ja sekin vasta kahdeltatoista. Tänään mä kävelin levänneen onnellisena kouluun ja aurinko paistoi nätisti ja lämmitti. Mä suunnittelin siinä meneväni pitkälle lenkille heti rikosoikeuden loputtua, pitäähän näin ihanasta ilmasta ottaa kaikki irti! Mutta kun mä tulin 50 minuutin kuluttua luentosalista ulos, ulkona oli täysin pimeää ja jäätävää lunta pyrytti v*ttumaisesti silmiin. Mitä ihmettä, ihan kun olisin tullut jonnekin toiseen valtioon? Mä luovutin ulkoilun kanssa ja tulin kotiin datailemaan, mutta nyt kun katson pihalle niin taivas on taas pilvetön ja ruoho näyttää vihreältä. Yrittäkää nyt päättää? Sääjumalien mielialat näköjään vaihtelevat tänään pahemmin kuin jollain raskaana olevalla naisella…

Mutta niin, sitten siitä fudiksesta, eli eilen käytiin katsomassa Manchester City vs. Bolton. Mä ja Riikkahan liityttiin kyllä Manchester Unitedin faniklubiin, mutta meidän suhde ManU:n kanssa on vielä niin varhaisessa vaiheessa, että ehkä tällainen yksi syrjähyppy sallitaan? Kahden suomalaistytön faniklubiin liittyminen on muuten herättänyt suurta hilpeyttä näissä briteissä, vaikka mun mielestä se on vain fiksua ja järkevää taktikointia lippujen saamisen kannalta.

Aika hauska juttu kävi tuossa ennen peliä, nimittäin otettiin siinä Annan kanssa kunnon turisteina kuvia Man Cityn stadionista, ja pyysin jotain lähellä olevaa miestä ottamaan kuvan. Niin selvis, että se tyyppi oli Emmanuel Adebayorin veli! Ja ne jotka ei tiedä, niin se on Manchester Cityn tyyliin paras pelaaja ja valittu toissavuonna parhaaks afrikkalaiseks pelaajaks, kuuluu ihan maailman kovimpiin.

Emmanuelin veli asuu New Yorkissa mutta tuli katsomaan broidin peliä tänne. Se kyseli ihan tosi kiinnostuneena, että mitä me opiskellaan ja oli ihan että hei mennään drinkeille joskus ja mä voin esitellä teidät mun veljelle ja jotain. Mä en kyllä halunnut mitään numeroa antaa (ja olin perus silleen että ”muuten olis TOSI kiva mut kun mullon poikaystävä”, samoin Anna :D), mutta lopulta annoin mun sähköpostiosoitteen. Tai siis kai sitä aina kannattaa verkostoitua jalkapallohuippujen kanssa?

Itse peli oli tosi hauska kokemus. Meillä oli paikat ihan edessä, vain muutaman metrin päässä maalista. Maalissa seisoskelikin tuttu poika eli Jääskeläisen Jussi (kuvassa), ketä on Boltonin maalivahti. Ja jos joku ei tiennyt, niin kyseinen henkilö on myös Suomen maajoukkueen maalivahti. Ja nimenomaan seisoskeli, ei se kovin montaa laukausta siinä päässyt torjumaan ja lopputulos olikin 2-0 Citylle.

Huomasin muuten, että mulla ei ole yhtään ainutta lämmintä villapaitaa tms. mukana (herää kysymys, että mitä hittoa mä olen oikein pakannut siihen 35 kiloon mitä mulla oli matkatavaraa??). Kävin eilen siis ennen stadionille menoa shoppailemassa viattomasti jotain lämmintä. Tarkoitus oli tietoisesti välttää kaikkea turhaa ja ostaa vain pari lämmittävää ja käytännöllistä paitaa Primarkilta tai H&M:ltä. No, kaikki tietävät, että näin ei tietenkään tapahtunut vaan sain taas 160 puntaa uppoamaan mekkoihin ja koruihin… Joten se lopullisesti siitä Erasmus-apurahasta ;)

Mutta nyt alkaa mulla ja Annalla sulkapallovuoro, joten pitää lähteä pelailemaan. Moikkamoi!



-N

Ongelmanratkaisua ja Valentine's-hömppää

Ilmiömäisiä keksintöjä

Onpa hassua, kun mun aasialainen naapuri kuuntelee seinän takana Bomfunk mc’s:iä. Freestyler tididididi, oonks mä Suomessa ja onks nyt 1999? No, ei siinä mitään.

Mun on nyt pakko hehkuttaa, että äsken juoksumatolla pääsin kuuntelemaan pitkästä aikaa musiikkia! Ipodin jättäminen kotiin on tuottanut mulle monen monta murheen kyyneltä, mutta mähän keksin ratkaisun ihan ilman kenenkään apua. Nimittäin tajusin, että mun puhelimessa on radio ja siihen piti vain ostaa puhelinkaupasta kuulokkeet! Ja mä tiedän, että tämä luultavasti kuulostaa leimeimmältä uutiselta ikinä, mutta mun elämänilon ja treenijaksamisen kannalta tämä on ihan hirveän tärkeä juttu.

Oon ihan mielettömän ylpeä, että kolmen viikon jälkeen keksin tämän ilmiömäisen idean – siis minä, joka en osaa ladata Spotify’ta, asentaa skypeä tai käyttää Farmvilleä ja silloin kun mun käsketään ostaa telkkariin kaapeli, niin ostan vahingossa pistorasian. Johan on taas paljon kivempi fiilis treenata, ihan sama vaikka radiossa joka toinen biisi onkin Alicia Keysin New York tai Black Eyed Peasin I Gotta Feeling.

Valentine's Day on näille ku joku tuomiopäivä...

Täällä muuten kaikki tuntuvat kohkaavan tosta loppuviikon Valentine’s Daysta - mainoksia siellä, ahdistusta täällä... Mä en ymmärrä, mikä stressi siitäkin nyt pitää ottaa. Kaikki ovat ihan paniikissa, että mitä jos ei ole kuumia treffejä silloin. Ai siis mitä, miksi pitäisi olla, se on yksi sunnuntaipäivä…? Noi vaihtaritytöt heittivät läppää, että meidän pitää varmaan mennä porukalla syömään ja antaa toisillemme jotain ystävänpäiväkortteja. Mun mielestä siinä ei ollut mitään absurdia tai erityisen hauskaa, koska Suomessa se päivä nyt on aina ennenkin omistettu ensisijassa kavereille.

Itse asiassa viime vuonna oli ensimmäistä kertaa pitkään aikaan se tilanne, etten ystävänpäivän aikaan seurustellut, mutta ei mulle tullut mieleenkään, että sitä olisi pitänyt missään määrin stressata. Vietettiin L:n ja P:n kanssa ihan mielettömän ihana tyttöjenilta ravintolassa, ja muistaakseni kuumaa juoruttavaa riitti noin viisi tuntia ja poikkeuksellisesti syötiin vielä jälkkäriä. Mutta onhan se tietysti kotimaassa eri juttu kuin täälläpäin maailmaa; myös eräälle ystävälleni oli Jenkeissä syvästi pahoiteltu, että ”voi harmi, kun te päätitte erota juuri Valentine’s Dayn lähestyessä!”

Mä oon muuten aika varma, että päivän nimi on Suomessa ”ystävänpäivä” ja se on omistettu lähinnä ystäville, koska näin yritetään suojella ihmisiä masennukselta… Talvi on muutenkin suomalaisille itsetuhoisaa aikaa, ei sitä ahdistusta tarvitse enää lisätä sillä, että valtion taholta asetettaisiin paine etsiä nopeasti joku kuumaa romanssi ;)

No mutta ystävänpäivä on silti kiva päivä, oon jo ympyröinyt sen ajat sitten kalenterista. Jos annan mun osoitteen ni lupaatteko lähettää paljon kortteja? :D Mut hei, nukkumisaika, palailemisiin kaikki!

-N

Hei hei Stockan kuiteille

Ja "vuoden opiskelija" -palkinto myönnetään...

Tämä sunnuntai-ilta tiivistyy aika pitkälle näihin kuviin ja tunnelmiin, ja nyt on klassisen draamaelokuvan ainekset vähän kateissa. Tiistaina alkavat seminaarit, joissa täytyisi saada suunsa auki ja pystyä viikoittain keskustelemaan juridisista ongelmista englanniksi. Tähän velvollisuuteen suhtaudun pienellä terveellä pelolla, joten olen tänään yrittänyt etsiä valmiiksi seminaarikysymyksiä, mapittaa papereita (uskokaa tai älkää) ja kääntää common law’han liittyviä termejä suomeksi.

Mä käytän tässä yhteydessä jälleen ilmaisua ”historiallinen aktiivisuus”, koska mä en ikinä valmistaudu kouluun näin hyvin. On jo saavutus itsessään, jos joskus muistan ottaa luentolehtiön mukaan luennolle enkä vasta luennon alettua ala etsiä laukun pohjalta rypistynyttä Stockan kuittia muistiinpanoja varten.

Mä muistan jo ihan pienenä, kun olin alkamassa nukkua, että äiti kysyi ohi mennen, onko läksyt tehty. Mä olin vaan että ”oho, ups” ja pomppasin alas mun yläsängystä tekemään puolenyön aikaan unohtuneita kotitehtäviä. Yläasteella tai lukiossa en tehnyt läksyjä varmaan kertaakaan, vaan esimerkiksi ruotsin tehtäviä tarkistettaessa laskeskelin aina, missä kohtaa tulee mun vuoro sanoa vastaus. Mä en pitäisi tätä huolettomuutta niinkään välinpitämättömyytenä, kun olenhan mä aina ollut silleen vähän hikari koulussa ;) Mä olen jotenkin vaan onnistunut pääsemään tähän saakka aika vähällä valmistautumisella, joten nyt tällainen non-stop-opiskelu tuntuu vähän absurdilta ajatukselta.

Tsillailuviikonloppu

Viikonloppu on sujunut vielä hieman nuhaisissa merkeissä, mutta kivaa oli silti. Perjantaina oli ihan superihana ilta, kun mun kaveri Katrin kutsui mut niille illallisille. Katrin asuu Fallowfieldissä isossa talossa paikallisten brittiopiskelijoiden kanssa, ja asunto on siis yksityinen. Mun omassa yliopiston omistamassa asunnossa meininkiä ei voi kutsua kovin kuuman villiksi tai sosiaaliseksi, koska mun kämppikset ovat kotoisin Aasiasta, ja ne tekevät ihan hirveästi koulun eteen töitä ja lukevat koko ajan huoneissaan. Käytävä muistuttaa enemmän pelkistettyä hostellia kuin taloa, ja varsinaista yhteistä hengailutilaa, esimerkiksi telkkarihuonetta, täällä ei ole. Myöskään keittiössä mä en jaksa olla, joten kotona vietän aikaa pelkästään mun huoneessa - onneksi se huone on kuitenkin viihtyisä Marilyn- / Audrey-huone. Jos omassa rauhassa oleminen ahdistaa, onneksi satoja sosiaalisia mahdollisuuksia on kävelymatkan päässä (ja niitä sosiaalisia mahdollisuuksia on myös kieltämättä tullut muutaman kerran hyödynnettyä).

Koska Katrin tietää, että mun dinnerit kotona jää aika vähiin, mä sain tulla niille syömään ihan ylihyvää curryä (ja vein muuten jälkkäriksi maailman omaperäisimpiä Suomen tuliaisia eli salmaria ja fazerin sinistä, ihan itse keksin). Katrinin kämppikset on kaikki eri puolilta Englantia ja ihan supermukavia. Niiden kanssa vietettiin iltaa tosi pitkään ja lopuksi käytiin vielä moikkaamassa vaihtarikavereita yhdessä baarissa.

Samoin lauantai meni leppoisissa tunnelmissa ensin kävellessä vintage-kierroksella keskustassa ja sen jälkeen pre-partyissa eräällä ruotsalaistytöllä sen kämppisten kanssa. Klubielämä ei kuitenkaan houkutellut ja pre-partyt jäivät mun osalta samalla myös varsinaisiksi partyiksi ja after-partyiksi… Perjantaina join vain vähän viiniä ja lauantaina ehkä yhden siiderin; vaikka sitä kuinka olisi Erasmus niin ei sitä vain voi pakottaa itseään bilettämään ihan koko ajan…

Kaikkien brittikämppikset ovat todella kivoja, mutta täytyy sanoa, että supersotkuisia! Mä en ymmärrä, millä logiikalla käytetty pizzalaatikko tai nenäliina jätetään olohuoneen lattialle, tai lautanen tai sampoopullo. Siisteystasoa ei myöskään varsinaisesti kohenna kokolattiamatto, joka on jokaisessa asunnossa. Opiskelija-asuntojen vaatimustason suhteen mä olen todellakin laskenut rimaa! Voin ennustaa, että kun menen takaisin kotiin Punavuoreen, koivuparketissa olevat pienet naarmut ja kulumat eivät haittaa enää ihan yhtä paljon kuin ennen…

Nyt oon ehkä vähän väsynyt joten meen nukkumaan. Kivaa viikkoa kaikille ja muistakaa, että mä palavasti haluan kuulla teidän kuulumisia!

-N

Flunssaterveiset

- Puhellaan säistä

Tänään täältä kaukaiselta saarelta kirjoittelee aika kipeä tyttö (kotitalo näkyy muuten tossa kuvassa). Mä voisin kuvitella, että ilmaston vaihtelu voi aiheuttaa flunssaa, nimittäin aika moni vaihtari on nyt nuhainen. Voisiko Emma varmistaa tämän tiedon? :D Välillä täällä satelee sellaista suihkupullosadetta, mutta suurimmaksi osaksi on selkeää. Aika moni valittaa, että täällä on kylmä, mutta Suomen olosuhteet huomioon ottaen mun pitäisi olla kiitollinen. Täällä on koko ajan sellaiset + 7 astetta, eli suomalaisneidolle melkein kesälomasää….

Flunssasta tuli mieleen, että mun ääni on nyt aika maassa, mutta terveenä se on englantia puhuessani ehkä oktaavin normaalia ylempänä. On kuulemma tutkittu, että amerikkalaisnaisten ääni on asteen eurooppalaisnaisia korkeampi. Se ei selity millään biologisilla eroavaisuuksilla vaan yksinkertaisesti sukupuolirooleilla ja sillä, että miesten ja naisten roolit poikkeavat Jenkeissä enemmän toisistaan kuin monin paikoin nyky-Eurooppaa. Naiset osoittavat psykologien mukaan omaa ”alempaa” asemaansa puhumalla kimeämmin. Täälläkin jenkkitytöt puhuvat jotenkin kimeän soljuvasti, ja vähän huomaa, että sama rytmi ja aksentti tarttuu ja mäkin puhun englantia korkeammalta kuin suomea. (Aika moni vaihtari ja britti on itse asiassa kysynyt, että mistä päin Yhdysvaltoja mä olen, mistä mä en oikein tiedä että onko se hyvä vai onko se huono asia…)

Nää manchesterilaiset taas puhuvat vähän hassusti, mä en ensin meinannut saada ollenkaan selvää niiden salakielestä. Ensimmäisinä päivinä saatoin mennä kauppaan, jossa multa kysyttiin jotain käsittämätöntä. Mä olin hiljaa ja yritin keksiä, mitä ihmettä myyjä tarkoittaa, kunnes tajusin, että olin ollut ehkä puolitoista minuuttia sanomatta sanaakaan ja että tämä on pisin aika minkä kukaan on koskaan ollut puhumatta. Sitten totesin vain hämmentyneenä, että ”what?”, mikä on tietysti Englannissa vähän tylyä… Sitten myyjä toisti asian kerran tai pari, ja hämmennys ja levottomuus kasvoi… Vasta lopulta tajusin, että kysymys ei ollut sen haastavampi kuin ”haluut sä muovipussin” tai vastaavaa.

Nyt mä olen kuitenkin jo oppinut ymmärtämään tätä aksenttia aika hyvin, ja luennollakin pärjään jo hyvin. Juridisen englannin kanssa ei ole niinkään ongelmia, haastavuutta opiskeluun tuo lähinnä tämä common law –systeemi, että tärkeät oikeustapaukset, joita on muuten PALJON, pitää opetella ulkoa. Mä voisin ennustaa, että mun hyvä lakikirjankäyttökyky ei tule olemaan täällä yhtä hyödyllinen kuin Suomessa. Täällä pitäisi kuulemma muutenkin opiskella kirjoja koko kevätlukukausi, mikä ei täysin sovi yhteen mun suosiman ”selaillaan otsikoita edelliset kolme iltaa nukahtamisen ja Frendien katsomisen välissä” –tekniikan kanssa.

Tänään oltiin koulun jälkeen ensin International Societylla tapaamassa mun kv. tutoria. Sen jälkeen käytiin katsomassa sellaista todella hienoa klassista konserttia, joka järjestettiin RNCM-koulun upeassa musiikkisalissa. Se on siis sellainen paikallinen Sibelius-akatemia, minne tulee lahjakkaita muusikoita opiskelemaan eri puolilta maailmaa ja joiden osaamista voi vain katsoa kateellisena. Mua vähän harmitti, että jouduin lähtemään sänkyyn aivastelemaan puoliajalla, kun kuume alkoi nousta ja muutenkin mun niistämiset saattoi ihan aavistuksen häiritä ihmisten musiikkielämystä. Mutta konsertti oli hieno, ykskin jäbä veti sellaisella puhaltimella kuin eufoniumilla ihan mielettömän hyvin.

Sitten menenkin tekemään noin niin kuin noi tossa kuvassa (ah, ikävä Provinssirockiin!) ja nukkumaan. Toivon selviäväni huomenna englannin tunnille ja myös illalla jonnekin. Pelottaa pelkkä ajatuskin, että viikonloppu menisi sängyn pohjalla; mä olen täällä nimittäin vain viisi kuukautta enkä haluaisi jättää yhtään viikonloppuhulinaa välistä (vaikka äiti sanois mitä).

-N

Kuluttajansuojapäivä

...eli myös saarelta käsin jaetaan neuvoja

Tänään on kyllä ollut yksi kuluttajansuojapäivä. Ensin mä annoin pitkään kuluttajaoikeudellisia neuvoja mun Erasmus-kavereille lounaalla liittyen lentoyhtiöiden mokailuihin ja viallisten tuotteiden palauttamiseen. Vastuullisena juristina mä en tietenkään tarkistanut, että onko kuluttajansuojalait Ruotsissa ja Saksassa ihan samanlaiset kuin meillä, mutta jos nyt kansainvälisestä sopimusoikeudesta mitään muistan niin en mä ihan pieleen neuvonut. Kyllä mä uskon että mun ohjeet on ainakin vähän enemmän paikkansapitäviä oikeustieteen kuin lääketieteen, esimerkiksi rokotusten, saralla ;)(Oikkarin muuten tunnistaa siitä, jos jostain pöydästä kuuluu kovaääninen "Joo siis sulla olis kyllä ollut oikeus vaatia niiltä korvausta!”. Suosittelen kiertämään sen pöydän mahdollisimman kaukaa).

Sitten äsken tässä illalla lueskelin ihananrakkaan kellohameappelsiini-ystäväni blogia (http://kellohameappelsiini.blogspot.com/), jossa oli tietysti myöskin ollut päivän teemana kuluttajansuoja. Niin se näköjään menee, että vaikka ollaan eri aikavyöhykkeillä eikä kuulla toisistamme koko päivänä mitään, ajatukset ja puheenaiheet kulkevat silti täysin samaa rataa <3 (Vuoden 2006 oikisnörtit yksi ja kaksi puhuu tietysti kuluttajaoikeudesta, how interesting ;))

Mä haluaisin vielä lisätä L:n kuluttajavinkkien listaan pari juttua:

1) Jos sinulle tarjotaan ”ei oota” eli kieltäydytään antamasta jotain mielestäsi sinulle kuuluvaa palvelua, kannattaa tosiaan pyytää sinua palvelleen henkilön nimi. Lisäksi kannattaa mielellään pyytää allekirjoitus paperiin, jossa kyseinen henkilö sitoutuu ottamaan vastuun siitä, jos jotain tapahtuu. Tyyliin näin: ”Asia selvä, laitatko vielä ihan sun nimmarin tähän että jos jotain sattuu, niin sä otat tästä sitten täyden vastuun?” Voin kertoa, että kukaan ei sitä vastuuta halua ottaa vaan antaa sulle sen mitä pyydät, varsinkin kun se ei maksa tälle työntekijälle itselleen mitään. Näin esimerksi silloin, kun sinulle (tai saati sitten lapsellesi!) kieltäydytään antamasta jotain sairaanhoitoa, mitä tarvitset.

2) Kun muutat, järjestä aina asuntokatselmus. Ihan liian monta kertaa olen kuullut tapauksista, jossa esimerkiksi vuokralainen on joutunut maksamaan korvauksia vuokranantajalle asunnon vahingoista, joita ei ole itse aiheuttanut. Kannattaa tehdä aina virallinen pöytäkirja, jossa luetellaan kaikki viat, mitkä asunnossa on sisäänmuuttopäivänä. Tähän vuokranantajalle lähetettävään pöytäkirjaan sitten laitetaan parin todistajan nimmarit ja jonkun näistä nimistä alle vielä nimike ”varatuomari”, niin voilá, et takuulla tule saamaan ikäviä yllätyksiä.

Tänne Manchesteriin kuuluu muuten hyvää, kuluttajaneuvonnan lisäksi olen esimerkiksi:

- aloittanut eilen koulun (Mä opiskelen täällä rikosoikeutta, jurisprudencea, espanjaa sekä Advanced Englishia.)
- käynyt eilen mielettömän kivoilla päivällisillä Curry Milellä isolla vaihtariporukalla (alkuperäisten suunnitelmien mukaan meitä oli kaks, sitten kolme, lopulta 20)
- sporttaillut ja suunnitellut uusia sporttailukuvioita parin tytön kanssa
- saanut tänään varmistuksen, että mulla ja Riikalla on liput Manchester Unitedin peliin maaliskuussa! Jei!
- yrittänyt muistella, että oliko Fairy astianpesuainetta vai sittenkin jotain muuta myrkkypesuainetta (ja tein sen vasta tiskaamisen jälkeen eli ehkä vähän myöhään)
- suunnitellut reissuja, joita kevään aikana on toivon mukaan tiedossa monen monta.

Äsken palailin iltapalalta lähi-Primulasta erään naapurin tsekkitytön kanssa. Tutustuin tähän tyttöön viime viikolla tämän harhaillessa matkalaukkujen kanssa meidän asuntolan pihalla, kun neiti oli juuri muuttamassa tänne. Menin sitten auttamaan tyttöä ja sovittiin, että mennään ihmeessä syömään joku päivä, ja oli tosi kivaa tänään! Hyvin monet vaihtarikaverit asuvat vähän kauempana musta, joten on hauska tutustua myöskin naapureihin.



Mukavaa alkavaa keskiviikkoa kaikille! On ollut ihanaa saada Facebookin kautta teiltä kuulumisia, keep them coming!

-N