Reissukuumotuksia

Hola!

Terveisiä aurinkoisesta Barcelonasta. Oli kyllä aivan huippu reissu ja rentoutumiselta ei voinut välttyä. Päätettiin mennä ihan vaan neljän, viiden päivän kaupunkilomalle Eurooppaan, ja koska on vielä maaliskuu, selkeitä auringonottovisioita ei tietenkään asetettu. Mutta lämpöä olikin lopulta parikymmentä astetta ja arskoille oli ihan kunnolla käyttöä! Joka vuosi tuntuu kyllä yhtä luksukselta, kun ensimmäistä kertaa talven jälkeen voi istua puistonpenkillä tai merellä t-paidassa auringon lämmittäessä poskipäitä.

Virallisessa matkaohjelmassa ei ollut mitään ihmeellistä, tarkoituksena oli käydä lähinnä pakollisella Sagrada Familialla sekä "tsekkaamassa se joku saurus" (=kuuluisa liskopatsas Gaudin suunnittelemassa puistossa Parc Güellissa). Mutta kun jo valmiiksi stressaantunutta mieltä ei ahdistanut liiallisilla museosuunnitelmilla, tulikin lopulta spontaanisti tehtyä jonkunlaisia kivoja kulttuuriretkiä joka päivä.

Barcelonan kevätkonferenssin pääpaino oli tietysti sangrian juonnissa ja tapaksissa sekä ihanan Paulan seurasta nauttimisessa; mehän ei oltu nähty joulun jälkeen. Jonkun mielestä voisi olla uskomatonta, miten höpöttemisen aihetta voi riittää niin taukoamatta loman alusta loppuun. Juttu loppui korkeintaan sen ajaksi, kun yöllä piti pari tuntia nukkua, mutta minkäs teet kun on monen kuukauden osalta avautumiset avautumatta. Vähän väliä tuli tietysti ikävä kaikkia muita Hienoja Naisia ja ajateltiin, että "hitto kun niistäkin olis kivaa olla täällä", mutta ehkä ne järjestelee aikatauluaan seuraavaan konferenssiin ja varmistaa jo ajoissa että ne ei todellakaan missaa sitä :-)



Paluu Manchesteriin oli vähän ankea, miksi aina pitää sataa kaatamalla silloin kun tulee lomalta? Vähän niin kuin että "fine, sulla oli hauskaa, mutta that's it, se on ohi nyt." Toinen asia mikä kotiinpaluussa rasitti oli muistutus siitä, miten britit onnistuvat saamaan laamaannuttavan pitkän jonon aikaan minne tahansa (Disneylandinkin jonot ovat naurettavan lyhyitä verrattuna Primarkin tai jonkun englantilaisen pankin tai ostoskeskuksen jonoihin tavallisena arki-iltapäivänä). Ensin jonotin check-in:iin Barcelonan päässä 1h 20 min, samaan aikaan kun joka ainoaan muuhun maahan menijät soljuivat nopeasti läpi viisi kertaa lyhyempien jonojensa. Manchesterin päässä taas piti jonottaa passikontrolliin niin tuskastuttavan pitkään, että aloin fiksuna tyttönä ajan kuluksi katsoa mun lomakuvia kamerasta. No sehän herätti tietysti virkailijoiden terroristiepäilyt ja multa kysyttiin, puhunko englantia ja olenko ottanut lentokentän tulohallissa salaisia valokuvia. Sitten mun passit skannailtiin ja tehtiin kaikenlaisia varmistustoimenpiteitä. Mä ilmeisesti näytin mun Benettonin pinkissä t-paidassa, farkuissa ja rusettiballerinoissa siltä, että mä olen suurikin uhka Yhdistyneen Kuningaskunnan turvallisuudelle...

Kotiinpaluankeus lieveni huomattavasti, kun pääsin illalla näkemään vaihtarikavereita ja syömään ranskiksia Verenan luo (mun Fish&Chips ilman kalaa). Ne vaihtarit, jotka jäävät lomansa ajaksi Manchesteriin, pitävät samantyyppisiä pyjamabileitä melkein joka ilta. Suurin osa opiskelijoista menee täältä nimittäin easter breakin ajaksi muualle, joten isot talot ovat tyhjillään ja murtovarkaat iloitsevat. Isoon taloon ei kukaan uskalla jäädä yksin yöksi, joten vaihtariporukalla ollaan aina jonkun luona yötä ja katsellaan leffoja ja syödään :-)

Tänään sitten pääsiäisloman maailmanvalloitus jatkuu jälleen Marin luokse Lontooseen. Nyt käyn siis pikaisesti hakemassa pyykit kuivauskoneesta, pakkaan espanjankieliset Cosmoni matkalukemisiksi ja lähden juna-asemalle. Ensi viikolla Lontoon jälkeen Suomeen keskiviikkoillasta, hauskat pari viikkoa siis tiedossa :-)

Hyvää pääsiäisen odottelua kaikille!

-N

Barcelonaan!

Oujee!

Tää tyttö olis nyt niin fiilareissa! Kolmen viikon pääsiäisloma alkaa tänään iltapäivällä, mutta mä otankin siihen varaslähdön jo nyt aamulla hyppäämällä Barcelonan koneeseen! Avataan nimittäin Paulan kanssa Hienojen Naisten kesäkausi tuossa sangrian ja auringon mekassa. Me gusta mucho.

Mä olen ollut tämän viikon vähän stressaantunut ja käyttänyt aikaa lähinnä kouluun ja urheiluun, mutta nyt alkaa ihana loma! Kunhan Barcelonasta selvitään ensi viikon alkupuolella, mä vietän yhden yön täällä Manchesterissa ja lähdenkin siitä taas Lontooseen. Lontoo-viikon jälkeen on luvassa reissu kotiin Helsinkiin ja Tampereelle, mitä odotan myös tosi innolla! Vaikka Englanti on ihana, perhettä ja kavereita on aika kova ikävä.

Kivaa kun ehtii vähän reissaamaan. Nää britit osaa juhlia pääsiäistä asiallisesti pitkän kaavan mukaan; toista se on Suomessa, jossa yliopistosta on vapaata just ne pari pakollista pyhäpäivää. Ja yleensä sillekin pitkäperjantaille on laitettu joku luentokuulustelu. ”Kun sattui tämmöinen moka näiden tilavarausten kanssa.”

Mutta nyt siis kiireesti kentälle! Kuulumisia tulossa myöhemmin!

Viikonloput kaikille!

-N

24 Hour Party People

Manchester valkokankaalla ja juhlat Facebook-albumissa

Tänään oltiin Teresan luona katsomassa leffaa 24 Hour Party People, joka kertoo Manchesterin villistä musiikkikulttuurista ja bändielämästä. Oli hauska nähdä tuttuja paikkoja ja kuulla tuttua aksenttia; on hienoa huomata, miten tämän kaupungin ”palapeli” hiljalleen alkaa rakentua mun päässä. Mä en tuntenut Manchesteria ennen tänne tuloa melkein ollenkaan, mutta nyt on hienoa huomata, miten eri osaset linkittyvät toisiinsa ja kuinka kaupunki tuntuu jo tosi kotoisalta. Kun olen takaisin Helsingissä, aion katsoa myös mun Rimakauhua ja rakkautta -boksit uudestaan ensimmäisestä tuotantokaudesta saakka ja seurata sarjan tapahtumakaupunkia ihan uudella silmällä.

Katselin muuten äsken mun Facebook-albumeita ja jotenkin ”24 Hour Party People” tuntuu kuvaavan hyvin pitkälle myös niiden sisältöä. Terveisiä vain äidille! Hieman kyllä hävettää, että jokaisessa kuvassa on joku kuohuviinilasi kädessä, mutta ei, onneksi todellisuus ei ole ihan pelkästään sitä. Totta kai juhliminen kuuluu moneen kivaan viikonloppuun, mutta luojan kiitos mun Erasmus-elämäkään ei ihan niihin kuviin ja tunnelmiin kuitenkaan tiivisty. Jostain syystä kuvia vain tulee näpsittyä useimmiten silloin, kun on kavereiden kanssa pitämässä hauskaa ja kun kaikki ovat pitkän kaavan laittautumisten jälkeen vielä suht kuvaamiskelpoisessa kuosissa. Luennolta, ruokakaupasta tai pyykkituvasta nyt ei vain ole olemassa mitään kuvamateriaalia, ja jos onkin jotain, mun ponnari ja collegehousut -tyyppinen pyykkäyslook nyt ei vain ole kenenkään mittapuulla julkaisukelpoinen. Urheilukuviakaan ei ole otettu niiden vuosien jälkeen, kun faija kävi ahkerasti räpsimässä otoksia jostain mun korispeleistä kun olin 13. Paitsi valmennusvuosilta saattaa olla joitain kuvia myös, täytyykin selailla arkistoja.

Nyt kun tuli mieleen, niin kaipaan muuten valmentamista tosi paljon! Haluaisin ihan kamalasti taas valmentaa joitain pieniä tyttöjä tai poikia sitten kun olen taas Suomessa, mä otankin sen lähivuosien missioksi. Mä oon valmentanut koriksessa noin kutosluokkalaisia poikia ja kolmosluokkalaisia tyttöjä. Parasta se oli silloin, kun valmennettiin mun rakkaan ystävän kanssa kahdestaan, siinä juomatauoilla käytettiin taktiikkataulua tärkeisiin tarkoituksiin kuten ”listataan nyt sen Jussin hyvät ja huonot puolet niin selviää kannattaako teidän jatkaa teidän suhdetta”. Ne oli hyviä vuosia, Saiduskaiselle rakkaita terkkuja ja toivottavasti tulet pian käymään täällä <3

Tänne kuuluu kaiken kaikkiaan hyvää, kevät on virallisesti tullut ja ulkona on lämmintä. Kuka ikinä keksi väittää Englantia sateiseksi ja kylmäksi maaksi? Kun mä menin tänäänkin aamulla ulos, siellä oli 16 astetta lämmintä ja elämä hymyili. Luennollekaan ei harmita yhtään mennä, kun voi pomppia sinne uusissa rusettiballerinoissa nurmikon halki auringon häikäistessä silmää :-)

No niin, ennen kuin mä alan kuulostaa liikaa joltain runoja kirjoittavalta neiti v*tun kesäheinältä niin mä lopetan :D Ihanaa viikonlopun odotusta kaikille ja jaksakaa olla reippaita vielä pari päivää!

-N

Tampere Lontoossa

Hellou my loves

Nyt on tullut kipakkaa palautetta hiljaiselosta, mä pyydän anteeksi :D Vähän tähänhän tää tilanne on luisunut, että päivityksiä tulee enää 1-2 viikkoon, mutta niinhän se sanonta menee, että ”kirjoita vähemmän, elä enemmän”. Tai en mä itse asiassa tiedä, onko sellaista sanontaa olemassa, mutta vähintäänkin pitäisi olla! Lause on meinaan totta, ainakin siinä mielessä, että vaikka bloggailu on kivaa, yhden päivityksen tekemisessä ja kuvien latailemisessa menee helposti puoli iltaa, mikä suoraan pois sosiaaliselta Erasmus-elämältä.

Toisaalta en tiedä, voiko tämän alkuviikon osalta puhua oikein minkään sortin sosiaalisesta elämästäkään. Olin nimittäin koulu- ja työjuttujen kanssa enemmän kiireinen kuin olen kertaakaan aikaisemmin täällä ollut. Mun stressaantuminen näkyy aina ulospäinkin saman tien siinä, että vaikka mulla ei yleensä ole finnejä, stressi tuo aina samaan kohtaan nenää sellaisen ihanan Milla Magia Look Alike -tyyppisen kirkuvanpunaisen finnin (olkaa hyvät tästäkin tiedosta). Kaksi seminaaripresentaatiota, yksi essee, kolme lehtijuttua ja yhden lehtijutun englanninkielinen käännös. Koulujuttujen deadlineissa ollaan täällä todella tarkkoja, ja samoin lehtijutuilla on tapana kasaantua tietylle viikolle. Lehtijuttujen freelancer-kirjoittelu Suomeen on käytännössä mulle välttämätöntä, koska ulkomailla opiskelujen ja Kelan opintotukivelkojen rahoittaminen näin etänä on muuten aika haastavaa.

Keskiviikkoillasta saakka kiire helpotti onneksi vähän. Ensin oltiin katsomassa ManU-Milan läheisessä baarissa, kun edelleen yhtä ihana ”siksi-minäkin-aikoinaan-kiinnostuin-jalkapallosta-mikä-se-paitsio-taas-olikaan” David Beckham kävi Manchesterissa muistaakseni ensimmäisen kerran seitsemään vuoteen. Tällä kertaa vaihtarityttöjen raahaaminen kisakatsomoon oli yllättävän vaivatonta, pelkkä maagisen D-sanan mainitseminen riitti.

Illan pelin jälkeen taas sain ihania vieraita Turusta, kun Maria tuli sulostuttamaan mun kouluarkea täällä. Juteltiin jonnekin aamuviiteen ja käytiin koko alkuvuosi läpi; huomasi kyllä, että oli ollut kamala ikävä! Torstaina mulla oli normaali koulupäivä, mutta Maria halusi tulla ihan vapaaehtoisesti mun mukaan jurisprudencen aamuluennolle (ja se oli kuulemma vielä ihan järjissään, mä kyllä epäilen, että sille oli lennolla syötetty jotain tabuja). Siinä missä mä itse en saanut hirveitä kicksejä positiivisista ja negatiivisista vapauksista ja oikeuden ja moraalin yhteydestä, Maria oli luennon teemasta ihan fiiliksissä ja teki mulle vielä muistiinpanoja tenttiä varten. Mä itse olen ehkä vähän enemmän tässä ja nyt –tyyppinen, arkielämän tilanteisiin liittyvästä juridiikasta kiinnostunut ihminen, onneksi sentään jotkut ymmärtävät oikeusfilosofiasta vähän enemmän! :-)

Vietettiin Marian kanssa pari hauskaa päivää Manchesterissa. Vaikka mun päivät menivät opiskellessa, niin illalla oli aikaa juoruiluun, viinin maisteluun, kaupungissa kiertelyyn ja shoppailuun. On muuten pakko kysyä, että mikä siinä on, että mä en koskaan voi lähteä kiertelemään kauppoja vain seuraksi? Jos mun avec haluaa ostella vaatteita, miksi mä koen aina suunnatonta tarvetta tukishoppailuun eli mun on pakko ostaa aina vähintään sama määrä mekkoja kuin mun vieraan? Onko tämä nyt sitä empatiaa? Ei muuten, mutta kun mun matkalaukku oli jo tänne tullessa muutaman kilon ylipainoinen, nyt tarvitsen varmaan extra-lentokoneen mun uusia vaatteita varten.

Lo-lo-lo-Londres

Perjantaina sitten hypättiin Lontoon-junaan ja mentiin pitkäksi viikonlopuksi Marin luokse. Lontoon-reissu oli taas yhtä hauska ja käsittämätön kuin viime kerralla, tai itse asiassa ehkä vieläkin käsittämättömämpi. Paljon viiniä, Regent’s Parkin penthouse, Tescon pizzaa, kamera ja neljä tamperelaistyttöä! Lauantaina meitä oli Lontoossa kasassa melkein koko yläasteen viestintäluokkaporukka, kun jengistä ainoastaan neiti S harmillisesti puuttui. Mä en tiedä, miten yksi tyttöporukka voi saada niin hulvattomat bileet aikaan kuin me saadaan aina, mutta minkäs teet, kun ovat nuo neitoset varsin hulvattomia ja etenkin VIESTINNÄLLISIÄ (:D) persoonia kaikki.

Reissu meni kivasti, vaikka yhtään museota ei taaskaan nähty. Mä aina perustelen itselleni, että mä onneksi asun täällä Englannissa, joten "ehtiihän sitä". Samalla logiikalla en ole myöskään käynyt Helsingissä Ateneumissa, koska "ehtiihän sitä". Mutta kuvailisin mennyttä neljää päivää joka tapauksessa parhaaksi mahdolliseksi laatuajaksi. Höpöttelyä, leffailtoja, kävelylenkkejä, bileitä, paljon vanhoja tuttuja ja vielä enemmän uusia tuttuja. Onnettomuuksiltakin vältyttiin aina siihen asti, kunnes tänään juuri ennen lähtöä kaadoin tulikuuman kahvikupin mun takareidelle. Siis takareidelle? Vain mä voin yltää tällaisiin suorituksiin.

Kotiuduin Lontoon-matkalta äsken ja ehdin jo purkaa vähän kuviakin. Mitäs muuten tykkäätte noista mun East London –henkisistä laseista? Mauttomat vai vain siinä rajalla? :D Mä menen nyt nukkumaan, mutta kirjoitelkaahan taas kuulumisianne mulle. Mäkin yritän taas normaaliin päiväjärjestykseen palattuani ehtiä kirjoittaa rästi-inboxviestejä (tuota sanaa ei muuten vielä mun nuoruudessa käytetty, niin se kieli muuttuu).

Kauniita unia, Davidin kuvia! Eikös se tule nyt tällä viikolla Suomeenkin?!

-N

Tyttöjuttuja

Jos mäkin nyt sit aloitan toivottamalla hyvää naistenpäivää? :-)

Ainakin FB-statuksista päätellen tänään taitais olla virallinen naistenpäivä. Mulla ei todellakaan ole mitään ruusujen tai suklaarasioiden saamista vastaan, mutta lähtökohtaisesti mua kyllä vähän rasittaa se naistenpäivään väistämättä liittyvä tasa-arvokeskustelu, joka on, huoooh, aina yhtä kiinnostava ja omaperäinen. Joku mies aina valittaa, että eikö tasa-arvon nimissä miehilläkin pitäisi olla oma miestenpäivä. Johon joku nokkela neitonen sitten kommentoi tosi kärkkäästi, että miesten päivä on 364 päivänä vuodessa. Ja sitten taas riidellään ja kiviäkin kiinnostaa.

Mä en vaan enää jaksa olla feministi. Vielä lukiossa olin sitä johonkin asteeseen ja yo-aineeseenkin valitsin aiheeksi teeman ”Tarvitaanko vielä naisasialiikkeitä?”. Kirjoitin muistaakseni jotain 17-vuotiaan superkärkevää tekstiä siitä, kuinka tasa-arvo ei suomalaisessa yhteiskunnassa vieläkään ihan käytännössä toteudu. Firmojen hallituksissa suurin osa on edelleen miehiä ja tärkeät päätökset tehdään miesten saunailloissa. Vapaamuurari-tyyppisten järjestöjen jäsenet naurahtavat kuivasti ja toteavat ”ei tosiaan”, kun heiltä haastattelussa kysytään, olisiko mahdollista, että naisia voitaisiin jonain päivänä ottaa mukaan yhdistykseen. Nainen voi kyllä tämän päivän Suomessa luoda suuren ja menestyvän yrityksen, mutta se on edelleen aika harvinaista ja aina naisjohtajista jotenkin erikseen korostetaan, että ”Hän on luova! Hän on ennakkoluuloton ja älykäs! Hän on NAINEN!” Muistaakseni puutuin myös siihen, että politiikassakin monilla naisilla on ollut vaarana ilmetä pientä uskottavuusongelmaa, mutta let’s not open that door now.

Joo, ja sitten vielä muistaakseni kirjoitin loppuun jotain huiman osuvaa, tyyliin ”Mutta en kuitenkaan usko, että asiasta on syytä huolestua liikaa. Naiset tulevat vielä. Korkokengissä sipsuttaessa kulku vain on katukivetyksellä vähän hitaampaa.” Hienoa kypsän abityttösen retoriikkaa, wohoo, ehkä mä tänään valitsisin jonkun toisen aiheen.

Nykyään en jaksa ottaa asiaa niin vakavasti. Mua ei ollenkaan haittaa myöntää että en osaa koota Ikean kalusteita tai vaihtaa lamppua. Mulla ei ole minkäänlaista tarvetta nousta jakkaralle jonkun ruuvimeisselin kanssa silleen että ”ei tähän mitään miestä tarvita!”, vaan voin ihan rehellisesti myöntää, etten osaa, ja hymyillä nätisti päälle. Tasa-arvo on tärkeää, mutta sitäkään ei mun puolesta tarvitse vetää liian överiksi.

Yhdessä seminaarissa pidemmän linjan proffa antoi aika ankaraa kritiikkiä pojille mutta sanoi, että hän haluaa olla herrasmies eikä viitsi olla niin julma tytöille, koska ei halua itkettää tyttöjä. Joidenkin feministinaisten mielestä se oli ikävää ja epätasa-arvoista (”ei me sokerista olla!”) mutta mun mielestä oikeastaan aika kohteliaasti ajateltu. Jos tytöt nyt on luontaisesti usein vähän herkempiä kuin pojat, niin ihan kiva, että joku haluaa sen ystävällisesti huomioida.

Weekend was here

Mutta se siitä naistenpäivästä. Viikonloppu täällä Manchesterissa oli kiva, mukava tsillailujakso ennen tänään alkanutta rankkaa kouluviikkoa. Perjantaina oltiin Factory-nimisessä kolmikerroksisessa baarissa, jossa soitettiin esimerkiksi indietä. Mä kyllä tykkäsin, vähän tuli nuoruusajat YO-talolla mieleen!

Lauantaina suurin osa porukasta oli liian väsynyttä lähtemään juhlimaan, mutta yllättäen hienot skandinaavinaiset eli minä ja Anna oltiin silleen, että pitäisköhän sitä nyt kuitenkin mennä vähän juomaan viiniä, ihan vaikka tohon tien toiselle puolelle… Valkkarin ja tyttöjenjuttujen päätteeksi päädyttiin samalle klubille Printworksiin, missä oltiin viime viikonloppuna Riikan kanssa. Annan mielestä se oli just täydellinen baari; kyseinen tukholmalaisneiti on nimittäin valittanut, että sellaista ideaalia ”hyvä tanssilattia + oikeanikäisiä ihmisiä + mainstream-musiikkia” –tyyppistä yhdistelmää ei vielä oikein tähän mennessä ollut tullut vastaan. Kuvio muuten muistuttaa epäilyttävästi sitä Kumman kaa –jaksoa, missä Anne ja Ellu yrittävät metsästää täydellistä baaria…

Sunnuntaina nautin aamupäivän ihanasta auringonpaisteesta ja aamiaisesta. Iltapäivällä taas käytiin mun prahalaisen ystävän Simonan kanssa ManU-museossa ja Old Trafford –kierroksella, johon kuului muun muassa visiitti pelaajien pukuhuoneeseen :-) Ja jos vaikuttaa, että kylläpä musta on täällä Manchesterissa nyt tullut yhtäkkiä joku fudistyttö, niin vaikutelma on ihan oikea. Mutta jalkapallo ei ole täällä pelkkä harrastus vaan todella iso osa koko kulttuuria, jostain MyPa:sta ja TamU:sta en saakaan sit ihan samanlaisia kicksejä…



Museosta ja muusta lisää myöhemmin. Nyt siirryn ahkeran seminar preparationin pariin, keväisää viikkoa kaikille!

-N

Kevättä ja konkurssisalaattia

Terkkuja keväisestä Manchesterista!

Eilen oli jo terasseilla täyttä, ja tänään spottasin yliopiston nurmikolta ihania kevätkukkia! Aurinko lämmittää jo poskia kivasti, mikä kohentaa myös yleismielialaa aika ratkaisevalla tavalla. Täytyy varmaan alkaa uskoa, että kesään ei oikeasti ole pitkä aika…

Pientä kevätväsymystä on myös havaittavissa, tai en mä tiedä, liittyykö se kevääseen vai opiskeluun vai mihin. Mutta eilenkin kun piti kirjoittaa rikosoikeuden esseetä, niin ajattelin sulkea silmät ”ihan silleen kymmeneks minuutiks”. Heräsin kolmen ja puolen tunnin jälkeen todetakseni, että opiskelulle varattu aika oli kulunut umpeen ja olikin jo aika lähteä tyttöjen illanviettoon. (Muuten, jos vastaisuudessa kuulette mun sanovan kahvilassa että ”ei mua väsytä, en mä tarvi kahvia vaan otan kaakaon suklaahipuilla!”, niin pliis, estäkää mua vaikka voimakeinoin.)

Tyttöjenilta oli kiva, juoruiltiin ja tehtiin suomalaista kotiruokaa! Mikään ainesosahan siinä ei ollut Suomea nähnytkään eikä se ainakaan meidän mummon standardeilla ole missään määrin perinteistä kotiruokaakaan, mutta mulle tuli ainakin siitä vähän koti-ikävä. Nimittäin kokkailtiin tyttöjen kanssa ”konkurssisalaattia”, mitä syödään lähes aina Hienojen naisten illoissa Suomessa! Tässä gourmet-klassikossa on aineksina salaattia, kurkkua, paprikaa, pinaattia, tortellinia, tsatsikia, mozzarellaa, parmankinkkua ja vuohenjuustoa. Parmankinkku ja vuohenjuusto korvataan tosin kotona välillä kanalla ja fetalla, molemmat vaihtoehdot ovat tosi hyviä. Konkurssi-nimitys tulee arvatenkin siitä, että noi ainekset ei välttämättä ole opiskelijabudjetin kannalta niitä ihan kaikkein ideaaleimpia… Ja kyllä, tuollaisten settien jälkeen salikortti on aika välttämätön olla olemassa.

Vaihtaritytöt tykkäsivät salaatista tosi paljon ja sanoivat tekevänsä sitä myöhemmin kotona brittikämppiksilleen. Sen mitä brittidinnereillä oon huomannut, niin brittiopiskelijat ovat usein tosi haltioissaan jo siitä, jos joku joskus paistaa kanan pannulla tai keittää riisin tai perunat kattilassa eikä osta niitä pakastevalmisteina… ”Oh my God, how do you do this, this is like restaurant food!” Tuore salaatti oliiviöljyllä alkaa olla jo tosi hc:ta ja lähennellä melkein Michelin-tason kokkaustaitoja.

Tänään on perjantai ja party night! Oikeustapausessee on melkein valmis ja takana on rivakka treeni, joten mä olen ansainnut pienen nollauksen (tosin ”ansaitseminen” on mun tapauksessa usein vähän suhteellinen käsite, mä saatan sanoa ”ansaitsevani” jotain kivaa jo sen jälkeen kun olen käyttänyt säälittävät viisi minuuttia työsähköpostien selaamiseen tai luentomuistiinpanojen mapittamiseen).

Ennen bileitä aion kuitenkin nukkua pienet päikkärit, jottei hyytyminen uhkaa liian aikaisin. Hauskaa viikonloppua ja kirjoitellaan taas!

-N

Another suomineito-viikonloppu

Huikeita ehtimisennätyksiä

Tänään väsytti niin pirusti, että mieleen heräsi väkisinkin kysymys, onko ihan EU-lainsäädännön mukaista laittaa Erasmus-opiskelijoille kolme yhdeksän aamua viikkoon? Jos esimerkiksi Maastrichtin sopimuksessa ei lue asiasta mitään, niin mun mielestä kyseessä on vakava epäkohta ja syvällisen arvokeskustelun paikka.

No, tein joka tapauksessa henkilökohtaisen ehtimisennätykseni tänään aamulla. Eilen vietettiin nimittäin Teresan synttäreitä ja muutaman berrymojiton jälkeen aamuherätys tuntui tavallistakin epäinhimillisemmältä. Mä heräsin 8.45, mutta olin silti vastoin kaikkia fysiikan lakeja ajoissa luennolla tasan kello yhdeksän. Kuin siistiä onkaan, kun on asunto näin lähellä yliopistoa? Mä fiilistelen tätä varmaan joka päivä, mä olen meinaan ala-asteikäisestä saakka asunut bussi- tai ratikkamatkan päässä koulusta. Eihän tällaisina aamuna paljon muuta ehdi kuin heittää hiukset nutturalle ja pestä hampaat, mutta kyllä siellä luennolla voi sitten lopulta pikaspurtin jälkeen tuntea suunnatonta ylpeyttä.

Luksusskumppakierros ja listahittejä

Syytä uupumukseen on hyvin paljon menneessä viikonlopussa. Perjantaina olin kiltisti kotona, mutta lauantaina Riikan kanssa kumottiin kaikki ne positiiviset terveysvaikutukset, mitä edellinen ilta oli mahdollisesti tuonut mukanaan. No, kaksi suomalaistyttöä, samalla viikolla ostetut uudet bilemekot ja vapaapäivä, joten ei siinä nyt mitään kuudetta aistia tarvitse arvatakseen, että näin käy…

Päivällä oli tarkoitus tehdä pitkä ja rivakka sightseeing-kävelylenkki keskustassa. Ajattelin, että aloitetaan kierros pistäytymällä nopeasti siinä kuuluisassa Midland Hotelissa, mistä olenkin jo jotain kirjoittanut. Yeah right, se siitä pitkästä nähtävyyskierroksesta, sinnehän me jäätiin moneksi tunniksi aulaan juomaan kuohuviiniä, ja oltiin mukavassa tuiskeessa jo kello kahteen mennessä iltapäivällä. Mutta hei, sehän ei ole rappiota, kun juo niin hienoissa puitteissa! Skoolailun lomassa katseltiin hienoja ihmisiä iltapäiväteellä ja arvatenkin superkalliita häitä, joita vietettiin siinä viereisessä salissa… Ihasteltiin nättiä morsianta, sööttejä morsiusneitoja ja hyvin rikkaannäköisiä skotlantilaisia häävieraita. Ja suunniteltiin muistaakseni jotain Riikan ja Nelzin edustusvaimokoulua mihin kuuluu mm. golfin opettelua ja tennishameita; tämä oli taas niitä päiviä, jolloin loistoideoilta ei halutessaankaan voi välttyä ;)

Midland Hotelin jälkeen tämä yllättäen luksusviinikierrokseksi muuttunut turistikierros jatkui Beetham Towerissa. Kyseessä on siis aika upea torni, jonka 23. kerroksessa juotiin viiniä ja katseltiin hämärtyvän suurkaupungin valoja. Jotten antaisi liiallista vaikutelmaa J. Tukiaisen blogista (”joo ja sitten me juotiin samppanjaa Justin Timberlaken kanssa huvijahdilla ja syötiin George Clooneyn managerin kanssa hummereita, perus torstai siis”), on pakko lisätä, että tällainen elitistisyys on meille varsin harvinaista. Yleensä mä syön täällä riisiä yliopistoruokaloissa, ostan punnan salaatteja Subwaylta ja tilaan halpissiidereitä lähipubista, joten tällainen pieni lomaökyily nyt poikkeuksellisesti sallittakoon?

Lauantaina oli lisäksi vuorossa shoppailua, tapasravintolaa ja klubbailua. Käytiin yökerhossa Printworks-nimisessä viihdekeskuksessa ja oli kaiken kaikkiaan aivan huiput bileet! Lauantai-ilta oli juuri sitä, mitä sen pitääkin eli hyväntuulisia ihmisiä ja ihanaa kaupallista mainstream-musiikkia (yksi elämän suurimpia mysteerejä on, että minkä takia sama listahitti, joka ruokakaupan strereoista kuuluessa saa aikaan sellaisen reaktion, että tekee mieli ampua joku, onkin yhtäkkiä tanssilattialla maailman paras biisi). Kolmelta oltiin vielä menossa jatkoille jonkun ihmeen brittiläisen Frasierin kavereiden luo (?), mutta lopulta väsymys, kylmyys ja Riikan hiertävät korkokengät ottivat meistä yliotteen ja mentiin vain nukkumaan.

Palohälytystä ja maailmanpyörää

Sunnuntaina herättiin ihanasti palosireenin heleisiin sulosointuihin ja aamu alkoi huppareissa pihalla hytisten. No, mitäs opiskelija-asumista se sellainen olisikaan, ettei kertaakaan tule turhaa palohälytystä? On vielä aika elävästi mielessä kaikki ne kerrat, kun Pohjoisella Rautatiekadulla sai rampata pihalla joka toinen ilta…

Kahvin ja brunssin jälkeen aamu oli kuitenkin pelastettu, minkä jälkeen suunnattiin katsomaan ManU-Aston Villa erääseen pubiin. Kyseessä oli Carling Cupin finaali, ja ManU:han senkin pelin tietysti taas voitti. Kaiken kaikkiaan kivasti on mennyt kausi tällä meidän paikallisjengillä, kotikaupunki tuli valittua selvästi oikein. Paljonhan ManU:n menestys on tietysti herra Rooneyn ansiota, jolla oli taas joku 12. maali yhdeksännessä perättäisessä ottelussa, tai jotain muuta yhtä hullua…

Jos pubissa ihmismassa oli aika miesvaltaista, niin ilta olikin sitten sopiva sekoitus Kids Have Funia ja Ladies Nightia. Ensin käytiin ihailemassa kaupunkia Manchester Wheelissa ja toteamassa, että maailmanpyörän hohdokkuus ei selvästikään häviä ikävuosien lisääntymisen myötä… Sen jälkeen mentiin viettämään sunnuntai-iltaa samaiselle standup-klubille kuin missä oltiin pari viikkoa sitten, ja lavalla oli tänään pelkkiä naisia. Esiintyjissä oli muutamia aivan huippuhauskoja neitosia, ja materiaali oli ammattimaisen monipuolista eli ei pelkkää Krisse-tyyppistä hömppää. Täytyy kyllä myöntää, että mä olen ehkä vieläkin vähän katkera Krisselle, kun sen show’han oli loppujen lopuksi lähinnä laimea kopio meidän seiskaluokalla videolle kuvaamasta Vanessa Forsman Show’sta… (Taas voisi miettiä, kannattaako tästä videotallenteesta puhua tällä lailla avoimesti, mutta tulipa nyt sekin asia otettua esille.)

Summa summarum, oli todella hauskat ja vauhdikkaat pari päivää! Vähän syyllinenkin olo on siitä, miten hauskaa suomalaisten kavereiden kanssa on ollut tässä reilun viikon verran. Mä viihdyn ulkomailla todella hyvin ja on ihanaa tutustua uusiin kansainvälisiin ihmisiin, mutta silti vanhojen kavereiden kanssa on vaan jotenkin erityisen kivaa. Mä en tiedä, johtuuko se siitä, että niiden kanssa vaan on paljon enemmän yhteistä historiaa, vai siitä, että suomeksi höpöttely on lopulta niin luvattoman hauskaa… Who knows, täytynee nyt vain keskittyä fiilistelemään sitä, kuinka huippua oli. Ehkei se, ettei ihan joka hetki puhunutkaan englantia, mua nyt sitten kuitenkaan loppujen lopuksi tapa? :)

Ahkeraa työviikkoa kaikille! Täällä alkaa ainakin vakava englannin opiskelu, esseiden kirjoittelu ja rehab-urheiluputki :)

-N