Another suomineito-viikonloppu

Huikeita ehtimisennätyksiä

Tänään väsytti niin pirusti, että mieleen heräsi väkisinkin kysymys, onko ihan EU-lainsäädännön mukaista laittaa Erasmus-opiskelijoille kolme yhdeksän aamua viikkoon? Jos esimerkiksi Maastrichtin sopimuksessa ei lue asiasta mitään, niin mun mielestä kyseessä on vakava epäkohta ja syvällisen arvokeskustelun paikka.

No, tein joka tapauksessa henkilökohtaisen ehtimisennätykseni tänään aamulla. Eilen vietettiin nimittäin Teresan synttäreitä ja muutaman berrymojiton jälkeen aamuherätys tuntui tavallistakin epäinhimillisemmältä. Mä heräsin 8.45, mutta olin silti vastoin kaikkia fysiikan lakeja ajoissa luennolla tasan kello yhdeksän. Kuin siistiä onkaan, kun on asunto näin lähellä yliopistoa? Mä fiilistelen tätä varmaan joka päivä, mä olen meinaan ala-asteikäisestä saakka asunut bussi- tai ratikkamatkan päässä koulusta. Eihän tällaisina aamuna paljon muuta ehdi kuin heittää hiukset nutturalle ja pestä hampaat, mutta kyllä siellä luennolla voi sitten lopulta pikaspurtin jälkeen tuntea suunnatonta ylpeyttä.

Luksusskumppakierros ja listahittejä

Syytä uupumukseen on hyvin paljon menneessä viikonlopussa. Perjantaina olin kiltisti kotona, mutta lauantaina Riikan kanssa kumottiin kaikki ne positiiviset terveysvaikutukset, mitä edellinen ilta oli mahdollisesti tuonut mukanaan. No, kaksi suomalaistyttöä, samalla viikolla ostetut uudet bilemekot ja vapaapäivä, joten ei siinä nyt mitään kuudetta aistia tarvitse arvatakseen, että näin käy…

Päivällä oli tarkoitus tehdä pitkä ja rivakka sightseeing-kävelylenkki keskustassa. Ajattelin, että aloitetaan kierros pistäytymällä nopeasti siinä kuuluisassa Midland Hotelissa, mistä olenkin jo jotain kirjoittanut. Yeah right, se siitä pitkästä nähtävyyskierroksesta, sinnehän me jäätiin moneksi tunniksi aulaan juomaan kuohuviiniä, ja oltiin mukavassa tuiskeessa jo kello kahteen mennessä iltapäivällä. Mutta hei, sehän ei ole rappiota, kun juo niin hienoissa puitteissa! Skoolailun lomassa katseltiin hienoja ihmisiä iltapäiväteellä ja arvatenkin superkalliita häitä, joita vietettiin siinä viereisessä salissa… Ihasteltiin nättiä morsianta, sööttejä morsiusneitoja ja hyvin rikkaannäköisiä skotlantilaisia häävieraita. Ja suunniteltiin muistaakseni jotain Riikan ja Nelzin edustusvaimokoulua mihin kuuluu mm. golfin opettelua ja tennishameita; tämä oli taas niitä päiviä, jolloin loistoideoilta ei halutessaankaan voi välttyä ;)

Midland Hotelin jälkeen tämä yllättäen luksusviinikierrokseksi muuttunut turistikierros jatkui Beetham Towerissa. Kyseessä on siis aika upea torni, jonka 23. kerroksessa juotiin viiniä ja katseltiin hämärtyvän suurkaupungin valoja. Jotten antaisi liiallista vaikutelmaa J. Tukiaisen blogista (”joo ja sitten me juotiin samppanjaa Justin Timberlaken kanssa huvijahdilla ja syötiin George Clooneyn managerin kanssa hummereita, perus torstai siis”), on pakko lisätä, että tällainen elitistisyys on meille varsin harvinaista. Yleensä mä syön täällä riisiä yliopistoruokaloissa, ostan punnan salaatteja Subwaylta ja tilaan halpissiidereitä lähipubista, joten tällainen pieni lomaökyily nyt poikkeuksellisesti sallittakoon?

Lauantaina oli lisäksi vuorossa shoppailua, tapasravintolaa ja klubbailua. Käytiin yökerhossa Printworks-nimisessä viihdekeskuksessa ja oli kaiken kaikkiaan aivan huiput bileet! Lauantai-ilta oli juuri sitä, mitä sen pitääkin eli hyväntuulisia ihmisiä ja ihanaa kaupallista mainstream-musiikkia (yksi elämän suurimpia mysteerejä on, että minkä takia sama listahitti, joka ruokakaupan strereoista kuuluessa saa aikaan sellaisen reaktion, että tekee mieli ampua joku, onkin yhtäkkiä tanssilattialla maailman paras biisi). Kolmelta oltiin vielä menossa jatkoille jonkun ihmeen brittiläisen Frasierin kavereiden luo (?), mutta lopulta väsymys, kylmyys ja Riikan hiertävät korkokengät ottivat meistä yliotteen ja mentiin vain nukkumaan.

Palohälytystä ja maailmanpyörää

Sunnuntaina herättiin ihanasti palosireenin heleisiin sulosointuihin ja aamu alkoi huppareissa pihalla hytisten. No, mitäs opiskelija-asumista se sellainen olisikaan, ettei kertaakaan tule turhaa palohälytystä? On vielä aika elävästi mielessä kaikki ne kerrat, kun Pohjoisella Rautatiekadulla sai rampata pihalla joka toinen ilta…

Kahvin ja brunssin jälkeen aamu oli kuitenkin pelastettu, minkä jälkeen suunnattiin katsomaan ManU-Aston Villa erääseen pubiin. Kyseessä oli Carling Cupin finaali, ja ManU:han senkin pelin tietysti taas voitti. Kaiken kaikkiaan kivasti on mennyt kausi tällä meidän paikallisjengillä, kotikaupunki tuli valittua selvästi oikein. Paljonhan ManU:n menestys on tietysti herra Rooneyn ansiota, jolla oli taas joku 12. maali yhdeksännessä perättäisessä ottelussa, tai jotain muuta yhtä hullua…

Jos pubissa ihmismassa oli aika miesvaltaista, niin ilta olikin sitten sopiva sekoitus Kids Have Funia ja Ladies Nightia. Ensin käytiin ihailemassa kaupunkia Manchester Wheelissa ja toteamassa, että maailmanpyörän hohdokkuus ei selvästikään häviä ikävuosien lisääntymisen myötä… Sen jälkeen mentiin viettämään sunnuntai-iltaa samaiselle standup-klubille kuin missä oltiin pari viikkoa sitten, ja lavalla oli tänään pelkkiä naisia. Esiintyjissä oli muutamia aivan huippuhauskoja neitosia, ja materiaali oli ammattimaisen monipuolista eli ei pelkkää Krisse-tyyppistä hömppää. Täytyy kyllä myöntää, että mä olen ehkä vieläkin vähän katkera Krisselle, kun sen show’han oli loppujen lopuksi lähinnä laimea kopio meidän seiskaluokalla videolle kuvaamasta Vanessa Forsman Show’sta… (Taas voisi miettiä, kannattaako tästä videotallenteesta puhua tällä lailla avoimesti, mutta tulipa nyt sekin asia otettua esille.)

Summa summarum, oli todella hauskat ja vauhdikkaat pari päivää! Vähän syyllinenkin olo on siitä, miten hauskaa suomalaisten kavereiden kanssa on ollut tässä reilun viikon verran. Mä viihdyn ulkomailla todella hyvin ja on ihanaa tutustua uusiin kansainvälisiin ihmisiin, mutta silti vanhojen kavereiden kanssa on vaan jotenkin erityisen kivaa. Mä en tiedä, johtuuko se siitä, että niiden kanssa vaan on paljon enemmän yhteistä historiaa, vai siitä, että suomeksi höpöttely on lopulta niin luvattoman hauskaa… Who knows, täytynee nyt vain keskittyä fiilistelemään sitä, kuinka huippua oli. Ehkei se, ettei ihan joka hetki puhunutkaan englantia, mua nyt sitten kuitenkaan loppujen lopuksi tapa? :)

Ahkeraa työviikkoa kaikille! Täällä alkaa ainakin vakava englannin opiskelu, esseiden kirjoittelu ja rehab-urheiluputki :)

-N