Prinsessabileet!

(Dress code eri kuin barbaaribileissä)

Lauantain bileet muuttuivat välittömästi entistäkin kiinnostavammiksi, kun kuulin, että siellä on teemana sadut. Satuteemahan tarkoittaa automaattisesti vain yhtä asiaa, eli sitä, että saan pukeutua prinsessaksi eikä kukaan tule kyselemään, miksi. Mä ostin jo viime viikolla tuon fuksianpunaisen Jane Norman –mekon, joskin vähän aikaa mietin, että löytyyköhän sille käyttöä, kun se on aika… no, karkki. Mutta mä luulen, että mulla on joku kuudes aisti jonka avulla pystyn ennustamaan, milloin pääsee käyttämään prinsessamekkoja, koska nämä juhlathan tulivat kuin tilauksesta. (On muuten aika tyypillistä, että mä saan tällaisen aistin enkä esimerkiksi kykyä lukea ajatuksia, ennustaa säitä, tenttikysymyksiä tai muuta hieman olennaisempaa.)




Itse juhlat olivat hirveän hauskat ja aivan megalomaanisen suuret. Bilehuoneita oli tietääkseni 13, joka huoneessa oli eri bändi tai dj ja liput oli myyty loppuun. Hengailtiin siellä pääosin vaihtariporukalla, mutta jonkun verran juttelin myös brittien kanssa, mikä on aina tietysti mukavaa. Jossain vaiheessa pöytään ilmestyi kasa vodkashotteja, ja kansainvälisen yhteistyön puitteissa jokaisen piti tietenkin kumota yksi sellainen. Loppuilta olisikin sitten voinut olla vähän enemmän prinsessamainen ja olen ihan iloinen että kuvat tuli otettua jo alkuillasta :-) Hyvin onnellinen asia oli se, että kotiin oli vain kahden minuutin kävelymatka.

Tämä päivä onkin ollut hyvin pitkälti jumittamista kotona. Iltapäivällä aina välillä tuli mieleen ajatus, että pitäisi varmaan hakea jotain ruokaa, mutta sitten taas muistin, että samalla pitää käydä lataamassa puhelin ja se olisi jo too much trouble, joten annoin olla ja painoin pään takaisin tyynyyn. Tämän ajatuskulun kävin läpi noin kuusi kertaa ennen kuin lopulta jaksoin lähteä ulos.

Ehkä kivointa päivässä oli, kun Mari herätti mut aamulla ihanalla puhelinsoitolla ja päästiin vähän juoruilemaan. Dagen efter –aamuna ei millään jaksa skarpata ja puhua kohteliasta small talkia englanniksi, joten oli todella kiva avautua kummankin viikonlopusta ihan suomeksi ja sen kummemmin juttuja suodattamatta :-) Mari on vuoden Lontoossa, joten puhelimessa voi hyvällä omallatunnolla höpötellä niin kauan juttua riittää eli kerrallaan noin kolme ja puoli tuntia.

Ai niin, käytiin eilen siellä ostoksilla. Tarkoitus oli etsiä ihan vain tiara ja pari jotain halpaa bilevaatetta. Lopputulos oli, että ostin kolme tiaraa (just in case), yhden bilemekon ja kaksi arkimekkoa Topshopista, laukun sekä kasan kynttilöitä, hiusjuttuja, meikkejä ja korvakoruja. Jokainen hiusjuttu ja koru maksoi eräässä söötissä pikkuliikkeessä vain 2 puntaa, mikä tuntui aluksi melkein ilmaiselta, mutta loppulasku pelkästään tuossa kaupassa oli 40 puntaa. Money well spent; älkää sitten kertoko tästä äidille, ettei meidän välistä sponsorointisopimusta äkillisesti keskeytetä.







Kivaa sunnuntai-iltaa kaikille ja nauhoittakaa mullekin se X-Factor!

- N

Vaatekriisiä

...eli vakavaa avautumista luvassa

Joo, eli te tiedätte että mä tykkään käyttää aika tyttömäisiä vaatteita kuten mekkoja, hameita, isoja korvakoruja jne. Saan jatkuvasti kuulla kommentteja kavereilta, kuten ”mietin että miksi sä näytät noin oudolta tänään, mutta sulla onkin farkut!” Baarimekossa toimii suht ohuet olkaimet tai ei olkaimia ollenkaan, korut on aina melko näyttäviä ja jaloissa pitää tietysti olla korkkarit.

MUTTA. Ehkä ensimmäistä kertaa elämässä musta tuntui eilen ulkona, että mä olen pukeutunut kuin kristillisen sisäoppilaitoksen käynyt mikrobiologian opiskelija. Toki mä olen kuullut ja nähnyt kuvia, että brittitytöt värjöttelee baarijonoissa topeissa ja hyvin hyvin mini-mini-hameissa tai hotpantseissa, mutta silti todellisuus verkkokalvoilla järkytti. Nyt tuntuu, että baarimuotia eivät ole enää minihameet vaan niiden tilalla on vyöt tai pelkät sukkahousut. Luulen, että tähän voi kestää hetki tottua.

Oheinen kuva on suhteellisen osuva esimerkki tästä baaripukeutumisesta ja palelemislookista, mutta huomattavasti pahempiakin on näkynyt. Kuva on lainattu osoitteesta
http://www.dailymail.co.uk/news/article-1242198/Youre-going-dressed-like-Snow-joke-did-.html, mistä löytyy myös lehtijuttu aiheesta.

Mun mekkovarastosta ei kyllä yksikään ole sellainen, että se sointuisi yhteen paikallisen dress coden kanssa. En todellakaan halua olla mikään moralisoiva ja katkeroitunut keski-ikäinen (22 ei ole vielä vanha?), mutta mä en pysty enkä aio laittaa päälleni mitään mistä ei voi olla varma, että onko se mekko vai onko se vyö. Kuitenkin olisi ihan mukavaa jollain tavalla sulautua yleisilmeeseen ja tuntea olevansa oikeassa paikassa (kaikki tietävät sen tunteen, kun on viemässä roskia ulos pikkumustassa tai hupparissa ja verkkareissa salin jälkeen Stockalla). Tämän suuren huolenaiheen eliminoimiseksi mennäänkin mun yhden saksalaiskaverin kanssa brunssin kautta bilevaateostoksille, toivottavasti löytyy joku toimiva ratkaisu!

Eilen eli perjantaina oltiin siis Fallowfieldissä juomassa viiniä erään vaihtaritytön luona pienellä Erasmus-porukalla. Sen jälkeen mentiin vielä klubille ja ehkä yhden maissa kotiin säästelemään voimia. Tänään on nimittäin todella suuret tenttiviikon päätösbileet Students Unionilla, joita odottelen jo aika innolla.

Pari kuvaa eilisillalta:







Ihanaa viikonloppua kaikille!

-N

Fudista ja Iltalehden ihmissuhdeartikkeleita

...eli epätoivoisia yrityksiä vieroittautua Ipodista ja telkkarisarjoista

Eilen oli taas fantsu ilta (miksei kukaan muuten käytä enää fantsua?) eli oltiin pubissa katsomassa noiden ”parin pienen paikallisseuran” fudispeliä. Koko kaupunki oli sekaisin ja joka ainoa baari aivan täynnä. Tosin olin aistivinani, että noi kaikki muut vaihtaritytöt eivät olleet pelistä ihan yhtä fiiliksissä kuin minä. Eräskin saksalaisneito sanoi tietävänsä jalkapallosta sen verran, että ”there are two teams who are, like, trying to get the ball into… well, whatever it’s called”. Tosin, vain lähtötilanne oli tuo ja kyllä mä onnistuin illan aikana jonkun verran käännyttämään neitiä ManU:n faniksi - itse asiassa niin hyvin, että päätettiin mennä joku kerta stadionille katsomaan peliä. En mä itsekään yhtään hyvin ManU:a tunne, kun olen katsonut lähinnä maajoukkuepelejä, mutta Manchesterissa asuessa on ehdottomasti pakko opetella! Koska jos ei opettele, niin se on vähän kuin menisi Englantiin ja ei tapaisi kuningatarta tai muuta yhtä fatalia.

Tämä aamu meni sitten salilla ja juoksumatolla mieleen tuli vakavia ajatuksia, että olen pakannut mukaan kolme kynttilänjalkaa, espanjan (!) sanakirjan, mun 12-vuotiaan siskon antaman kasvopyyhkeen joka on superpieni tilaihme, joka ”laajenee kun sen kastelee vedessä”, mutta en Ipodia! Hyvä Nelz! Lisäksi mulla on mukana esimerkiksi Ässä-arpa, mutta sitä mä en kylläkään pakannut vaan se vaan unohtui laukkuun, kun sain sen osana tyttöjen läksärilahjaa. Mun elämää kuvaa hyvin se, että unohdan ulkomaille lähtevään laukkuun Ässä-arvan enkä esimerkiksi elintärkeää, siis korostan, ELINTÄRKEÄÄ musiikkilaitetta.

Päivällä hoidin myös opiskeluasioita (meidän pitäis tällä kuulemma opiskellakin?) ja kävin ensimmäistä kertaa oikiksessa. Mä olen ilmeisesti ainoa Erasmus-oikkari, mutta ainakin pari non-EU-vaihtaria opiskelee lakia myös. En kyllä tiedä, onko meillä ainuttakaan samaa kurssia, mutta ehkä siinä on sitten hyvä syy tutustua britteihin. Mä haluaisin kamalasti ottaa jotain englannin kielen kursseja, mutta mä en kuulemma saa, koska sain eilisestä lähtötasotestistä liian korkeat pisteet. Vähän kyllä epäreilua mun mielestä, olisiko pitänyt tahallaan vastata väärin? Mä nimittäin uskon täysin, että joku Business English tai Academic Writing olis olleet todella hyödyllisiä.

Tänään jää kyllä iltahulinat väliin, kun olen todella poikki kaikesta tästä orientoitumisesta. Joka päivä on tullut juotua yksi tai kaksi drinkkiä, koska, no, tämä on Erasmus ja Englanti. Ihan tällaiseen mä en ole tottunut, joten hyvä pitää vähän taukoa ennen viikonloppua! Sen sijaan mä olen viihdyttänyt itseäni viettämällä aikaa Iltalehden ihmissuhdeartikkelipalstalla.

Mielenkiintoisia artikkeleita ovat olleet esimerkiksi

- ”Näin sinusta tulee miesmagneetti”, jossa annetaan naisille hyvin yksityiskohtaisia ohjeita pokailemiseen, esimerkiksi ”kun hän lähestyy sinua, kallista leukaasi alas ja vilkaise häntä tulisesti. Miehet pitävät siitä, kun heitä katsoo vähän ylöspäin.” (Öööö oonks mä nyt ainoa jonka mielestä tää kuulostaa vähän vaivalloiselta?),

-”Facebook tuhoaa avioliittoja”, jossa kerrotaan, että erään brittiläisen asianajotoimiston mukaan viidesosassa viime vuoden avioerohakemuksista viitattiin Facebookiin. Syy tähän on, että monet saavat puolisoistaan selville uusia asioita Facebookin kautta. (Jos sulla on rakastajatar, niin kannattaisko miettiä kahdesti lisäätkö sen kaveriksi ja täggäätkö sen kuviin?),

ja lopuksi

- ”Seurustelun etiketti: Älä jätä tekstarilla”, jossa huomautetaan, että pitkät suhteet ansaitsevat puhehetken oikein kasvotusten. (No tulipahan sekin sitten selväks.)

Nämä ja muita viiltävän journalismin huipentumia löytää siis osoitteesta http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/rakkausjaseksi1_lz.shtml.

Mä jatkan nyt surffailua sekä pinkin radioni kuuntelemista ja alan samalla valmistautua huomisen City Touriin, jonne pitäis jaksaa heräillä aamulla. Mä tunnen jo nyt hirmuisia vieroitusoireita mun lempisarjoista kuten Frendeistä, Sinkkiksistä ja nykyisin myös Kumman kaasta, joten täytyy yrittää keksiä jotain korvaavaa viihdykettä.

Mut hei, Suomen kuulumisia odotellaan täällä päin! Ja Lontoon ja Lyonin ja missä kaikkialla te nyt oottekaan <3

- N

I loooove this city!

Orientaatiohumua

Kovin intensiivisesti en ole ehtinyt kuulumisia nyt päivittää, kun orientaatiopäivät ovat olleet yhtä jatkuvaa humua. Tosi kivasti on mennyt täällä Englannissa, tosin suunnitelmista poiketen Harrya ja Williamia en ole vieläkään tavannut! Mä yritän työskennellä asian eteen vieläkin aktiivisemmin lähitulevaisuudessa.

Orientaatio alkoi maanantaina, jolloin saatiin todella lämmin vastaanotto yliopiston puolesta. Kukaan ei ole maksanut mulle tästä mainoslauseesta, mutta vilpittömästi tuntuu, että täällä arvostetaan vaihtareita ja pidetään niistä huolta. Paikalla orientaatiossa olivat esimerkiksi paikallisen YTHS:n edustaja ja erittäin paljon luottamusta herättävä poliisipartiosto, joka halusi varmistaa, että kaikki on meillä hyvin. Joka ainoa asia on tehty meille helpoksi.

Ylipäätään olen saanut ihan mahtavan kuvan tästä kaupungista, ja opiskelijateema näkyy täällä joka paikassa. Orientaation aluksi näytettiin videopätkä Manchesterin yliopistosta, jossa esiteltiin kampusta ja palveluita ja kerrottiin ylpeänä, kuinka paljon rahaa kaupunki satsaa vuodessa opiskelijoihin ja kuinka hyvin yliopisto on sijoittunut kansainvälisissä vertailuissa. Videolla näytettiin kuvia onnellisista ihmisistä luentosaleissa, urheilukeskuksissa ja IT-luokissa sekä esiteltiin kalliita laitteita ja laboratorioita, jotka yliopisto omistaa.

Mua alkoi välittömästi naurattaa, kun aloin miettiä, miltä oman kotiyliopistomme video näyttäisi. Filmillä näkyisi kuvia jengistä nukkumassa darraa pois PIII:sen takarivissä, tappelemassa Alexandriassa tulostimen kanssa, jonottamassa portaikossa tyytymättömän näköisenä Portsun Unicafeseen ja kirjoittamassa vihaista Facebook-statusta, miksei luentokuulustelun tulokset taaskaan tulleet ajoissa ennen uusintaa. Ja älkää käsittäkö väärin – kyllä mä tykkään tosi paljon mun kotiyliopistosta, näin neljäntenä vuonna vaan kuva on vain vähän arkistuneempi kuin mitä se oli ensimmäisenä päivänä. Ja toisaalta kyllä täällä Manchesterissakin varmasti omat arkiset ongelmansa on, eikä kaikki ole aina yhtä onnellista kuin siinä esittelyvideolla.

Hauskaa oli, että orientaation puhujat olivat kotoisin eri puolilta Englantia ja pystyivät antamaan paljon värikkäämmän ja moniulotteisemman kuvan Manchesterista kuin ehkä koko elämänsä täällä asuneet pystyisivät. Esimerkiksi eräs alunperin Lontoosta oleva International Societyn edustaja katsoi, että Manchester on Britannian paras kaupunki ja että Lontoo on hänen mielestään rubbish. Tämä herra esitteli meille kv-yhdistystä, jonka puitteissa on todella helppoa tutustua muihin ulkomaalaisopiskelijoihin, opiskella ilmaiseksi kieliä ja käydä superedullisilla viikonloppureissuilla vaikka joka viikko. Käytiin parin kaverin kanssa heti liittymässä siihen ja olen jo nyt ihan über-innoissani kaikista matkoista (anteeksi kun käytän tota über-etuliitettä, kun se kuulemma erään pojan sanoin saa mut ”vaikuttamaan vähän aivottomalta bimbolta”, mutta mä nyt vaan tykkään siitä sanasta).

Eräs toinen varsin hulvaton orientaatiopuhuja, joka taas oli kotoisin Liverpoolista, kertoi Manchesterissa elämisestä, ruoasta, hintatasosta, matkustelusta ja kulttuurijutuista. Täällä on ihan mielettömästi kulttuuritarjontaa kuten teatteria, isoja konsertteja, Riverdancea ja ennen kaikkea jalkapalloa. Jos haluaa katsoa fudista, pitää kuulemma mennä paikalliseen pubiin katsomaan Liverpoolin pelejä. Ja on täällä kuulemma myös pari pientä paikallistakin joukkuetta. Nämä kaksi paikallisjengiä pelaavat muuten vastakkain tänään, ja olen kuullut, että ehkä mahdollisesti joku tässä kaupungissa aikoo senkin pelin katsoa (?).

Olen tutustunut tosi paljon uusiin ihmisiin, esimerkiksi Saksasta, Itävallasta, Ranskasta, Italiasta ja Ruotsista (ne ruotsalaiset on tietysti tosi mukavia ja viehättäviä mutta ikävä kyllä kaikki tyttöjä, että kateellisia terveisiä vaan sinne Paulalle Lyonin yliopistoon). Erasmus-opiskelijoiden lisäksi olen tutustunut tosi paljon amerikkalaisiin vaihtareihin, maanantainakin oltiin Fallowfieldissä baarissa kuusi jenkkiä ja minä. Ylipäätään kaikki kv. opiskelijat vaikuttavat tosi mukavilta, yleisfiilis on semmoinen kiva ja hyvällä tavalla jännittynyt, vähän kuin ekat koulupäivät (which these are, of course…).


Palaillaan kaikki, joohan! :-)

Subwaysta löytyy kaikenlaista :-)

Heippa hei muruset,

Tänään mun päivä oli hyvin pitkään tätä ja tätä:









Jossain vaiheessa oli kuitenkin pakko ryhdistäytyä ja lähteä tekemään kävelylenkki kampuksen ympäri. Näkisin vähän, missä orientaatioviikolla pitäisi olla milloinkin. Tämä oli historiallista aktiivisutta, koska mulla on jo ala-asteelta asti ollut tapana tehdä tyylikäs sisääntulo uuteen luokkaan aina noin 15 minuuttia myöhässä harhailtuani ensin pitkään ulkona paniikissa. Usein olen vielä ollut menossa myöhässä jonnekin kielikeskuksen tunnille, ja sitten on pitänyt kysyä luokan ovella hengästyneenä jotain ”finns det juridisk svenska här?” ja sitten siellä on aina joku syntyperäinen englannin opettaja, joka ei ymmärrä sanaakaan ja syntyy hämmennystä ja kiusallista hiljaisuutta. Kunnes joku oppilaista toteaa, että täällä on maantieteen opiskelijoiden englannin tunti tms.

Kävelyn jälkeen olin menossa salille. Jotta jaksaisin nostella painoja, koukkasin kuitenkin ensin ostamaan Subwaysta lounasleivän ja side saladin (oheissalaatti täällä maksaa yhden punnan ja on tosi fressiä ja hyvää). Sille tielle kuitenkin jäin, koska kuulin viereisessä pöydässä iloisen kotoisaa jenkkienglantia ja menin kysymään tytöiltä, ovatko ne vaihtareita. Olivathan ne, ja jäin juttelemaan näiden kolmen amerikkalaisneidon kanssa pidemmäksi aikaa. Yhdellä niistä oli tänään synttärit, joten mentiin vielä Subway-keikan jälkeen läheiseen baariin juomaan lasilliset sangriaa. Illasta ei tullut niin terveellinen kuin oli suunniteltu, mutta oli todella hauskaa tutustua reissun ensimmäisiin kv. opiskelijoihin!

Yksi niistä vaihtareista asuu sellaisessa mukavassa asuntolassa, jossa kuulemma kaikki kämppikset tulevat koputtamaan ovelle ja kysymään kuulumisia ja ehdottamaan, että juotaisiinko yhdessä teetä tai katsottaisiinko telkkaria. Joo, mun asuntolassa homma ei toimi ihan näin! Mulla on kuusi kämppistä mutta en ole tavannut niistä vielä ketään. Täällä on jotkut koeviikot menossa, joten kaikki vaan lukevat omissa huoneissaan, tai en mä tiedä mitä ne tekevät mutta ei täällä oikein ketään hengaile missään. Ja kun ovea ei saa täällä pidettyä auki, niin en ikinä näe milloin ihmisiä on tulossa ja menossa. Täytyy varmaan mennä itse koputtelemaan kämppisten oviin jonkun punaviinipullon kanssa tai päivystää käytävässä kunnon stalkkerina ;-)

Mutta en mä mun asuntolaa halua dissata, mä oon jo niin kotiutunut tänne mun prinsessahuoneeseen että en halua lähteä täältä minnekään. Eiköhän tässä pian pääse tutustumaan ihmisiinkin lisää, kunhan muistaa olla superavoin ja –aktiivinen.



Ai niin, voisiko joku järjestää tännekin vaihtareiksi sellaisia kuumia ruotsalaismallipoikia? Onnistuu varmaan? Ei oo ollenkaan väliä onko ne esimerkiks tummia tai vaaleita kun mä olen silleen kuitenkin tän asian suhteen aika joustava.

-N

Pinkillä tuunattu huone

Sisustamisen iloa

Mä ostin eilen ja tänään hullun määrän sisustustavaroita Primarkin Home-osastolta vain yhteensä ehkä 50 punnalla. Prinsessapäiväpeiton ja vuodevaatteiden lisäksi löysin kaikkea pientä hyödyllistä, kuten kokonaisen kesän kulhossa (tuiki tarpeellinen tuoksukukkasekoitus). Täällä on niin halpaa että mä sekoan, varsinkaan kun en vielä oikein halua ymmärtää että euro ja punta eivät ole ihan sama asia. Primarkin lisäksi kävin Debenhamsin sisustusalessa, josta ostin pelkästään 70 % alennuksella myytäviä tavaroita (taas ihan kuin rahaa pankkiin laittais jne.). Lisäksi kävin hauskassa elektroniikka- ja levykaupassa, jonne menin aluksi etsimään vain adapteria mutta josta mukaan tarttui pari kivaa julistetta ja ihana pinkki radio.

Mä päätin, että nyt jos koskaan voin sisustaa mauttomasti, eli ostaa kaikkea pinkkiä ja laittaa julisteita ja kuvia seinälle. On mahdollista, ettei mulla enää jatkossa ole mahdollisuutta sisustaa 14-vuotiaan tytön huonetta, joten nyt mä aion hyödyntää tilaisuuden. Cosmon mukaan hot pink on seksikkäintä juuri nyt, joten ei ollut vaikeaa valita huoneen teemaväriä.





Mun low budget –sisustusprojekti pitää mut sopivan kiireisenä vielä viikonlopun ajan ennen kuin ylihuomenna alkaa Erasmus-touhut. Mä ajattelin syksyllä, että varaan lennot hyvissä ajoin ennen koulun alkua, koska jos ei esimerkiksi löydy kämppää niin on siinä pari päivää aikaa järjestellä asioita. Vähän tällaista odotteluahan tämä tässä vielä on, kun ei tunne ketään. Mutta ainakin on huone kunnossa siinä vaiheessa kun muut kiireet alkaa, musta tää alkaa olla jo aika söötti.








Heippa murut ja jutelkaahan mitä teille kuuluu <3

Ensimmäinen aamu uudessa kotikaupungissa

Hotelliaamupalat <3

Perjantaina aloitin aamun ihanalla hotelliaamupalalla ja (eilisen) Hesarilla. Mun piti oikein ottaa kuva mun aamiaisesta, koska mä tiedän että mulla on kaksi nimeltä mainitsematonta mutta E:llä alkavaa pikkusiskoa, jotka tykkäävät hotelliaamiaisista yhtä paljon kuin minä. Ne haluaa mielellään aina tietää, mitä missäkin on ollut ruokana, jotta ne tietää, pitääkö kadehtia. Täytyy kyllä sanoa, että brunssipuolen lihajutut oli ehkä vähän turhan HC-matskua mulle ja jäi lautaselle, mutta muuten oli hyvää ruokaa ja todella ystävällistä palvelua kuten kaupungista olen muutenkin saanut. Kaikki auttaa automaattisesti laukkujen kanssa ja on silleen että ”no problem, sweetheart”.

Paikallinen HOAS

Vähän vähemmän luksusolo tuli päivällä, kun kävin kirjoittamassa mun vuokrasopimuksen ja näin mun asuntolahuoneen. Ensimmäinen reaktio oli syvä huokaus, kun sisustus oli hyvin, hyvin, HYVIN askeettinen ja tilaa huoneessa ei tuntunut olevan paljon enempää kuin risteilyhytissä. Aluksi teki mieli kiljua ja mennä irtisanomaan koko sopimus – turha yrittää huijata ketään, etten olisi asumisen suhteen aika hemmoteltu tai kovin seikkailuhenkinen. Toki tiedän, että yliopiston asuntoloilta on turha odottaa mitään hienouksia, mutta silti tyhjä ja kolkko huone saa aina lamaantumaan.

Istuskelin hetken flegmaattisena kirjoituspöydän päällä ja mietin vakavana elämää. Hyvin nopeasti päätin kuitenkin, että tässä nyt hitto ollaan puoli vuotta ja huoneesta pitää vain tehdä nätti ja viihtyisä. Huonekalut ja huone olivat kuitenkin todella siistejä, joten olisi ihan turha jäädä itkemään. Ei muuta kuin kaupungille tekemään pari hyvin määrätietoista tehoiskua englantilaisiin ketjutavarataloihin. Lopputulokseen olen ihan tyytyväinen ja viihdyn jo nyt kivasti, tsekatkaa seuraava postaus.

Asunto on niin hyvällä paikalla kuin vain voi olla, joten siinäkään mielessä ei pidä valittaa. Yliopisto, student union ja kaikki mahdolliset opiskelijapalvelut ja -baarit (sekä Subway!) ovat joko ihan vieressä tai muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Keskusta on myöskin lähellä ja on vähän vaikeaakin erottaa, mistä kaupunki alkaa ja kampus loppuu. Sijaintiin en voisi olla tyytyväisempi. Muutenkin tähän hall of residenceen kuuluu kuntosali, nettiyhteys ja jopa oma baari, joten kyllä yliopiston asumuksissa on puolensa.

Kohta sitten lisää mun shoppailuista ja tuunausprojektista :-) Moikkamoi!

Tääl tää nyt niinku olis

Terkkuja Briteistä

Kivasti selvisin lopulta perille. Helsingissä viimeistä kertaa herätessä sattui selkään ja vatsaan; vaikka olenkin vastannut kaikille etten jännitä lähtöä, mun kroppa selvästi kuitenkin jännittää aina oireilemalla. (Tästä on mukava muisto pääsykoepäivältä, jolloin heräsin viiltävään kipuun ja infernaaliseen värinään aamukuudelta. Käsi tärisi niin, että jos sama tärinä olisi jatkunut kokeeseen saakka, kynä ei olisi siinä pysynyt.)

Fyysinen kipuilu lähti onneksi pois, kun kävin vielä ennen lähtöä pelaamassa vähän tennistä. Urheilujen jälkeen suoritettiin pikainen muutto iskän kanssa, jonka kiitollinen tehtävä oli ajaa ensin Helsinkiin, hakea sitten mut Meilahdesta, auttaa mua muutossa, heittää mut kentälle ja roudata lopuksi yksin muuttokamat Tampereelle (tehtävänanto muistutti vähän Kumman kaa –sarjan Annea ja Vesaa). Siis kuka tätä hienoa luottamustehtävää ei olis halunnut?

Lentokentällä oli kaiken häslingin jälkeen pakko syödä yhdistetty aamiainen/lounas/päivällinen. Valitsin Helsinki-Vantaan gourmet-kahvilasta mun suomalaisia luottosafkoja eli muoviin pakatun juusto-kasvisruisleivän, Jaffa Lightia ja kitkerää kahvia. Surullista kyllä, mä luulen että näitä tulee jopa ikävä! Lisäksi ostin hieman ei-niin-uniikkeja Suomen tuliaisia vaihtareille Englantiin, eli tietystikin Salmiakki-kossua ja Fazerin sinistä.

Itse matka meni hyvin, mitä nyt Arlandan lentokentällä hengailin onnellisena vaihtamassa rahoja kunnes tajusin että pitäisikin varmaan mennä portille, kun jatkolento Manchesteriin oli jo suurin piirtein nousemassa ilmaan. Ehdin kuitenkin koneeseen ja perillä raahasin mun kymmenien kilogrammojen omaisuuden sormet verillä ja jalat hapoilla Piccadillyn keskusasemalle. Siis sormista vuosi oikeasti vähän verta...

Keskustasta seikkailin vielä ensimmäiseksi yöksi hotelliin. Ajelin kampusalueen ohi, minkä aikana tuli hyvin selväksi, että Manchester on todellakin opiskelijakaupunki. Yliopistoalue oli valtava, seudun joka ainoassa baarissa oli runsailla juoma-alennuksilla varustetut kuumat opiskelijabileet ja pikaruokaloita oli avattu uskomaton määrä ihan vain opiskelijoita varten. Alkoi jo vähän kuumottaa, että täällä mä nyt sitten oikeasti olen.

Hotellissa kävin kuumassa suihkussa ja nukuin todella viihtyisissä puitteissa. Huoneen hintaan olisi kuulunut rajaton määrä alkoholia, mutta historiallisesti mä jätin tämän hienon tilaisuuden käyttämättä. Mä olin kuitenkin yksin ja Erasmus-elämä oli juuri edessä, ja… kyllä siinä oli hetki itselle selittelemistä. Pitkät unet ja pätkä She’s the Man –nimistä laatuelokuvaa houkuttelivat lopulta onneksi huomattavasti enemmän kuin varaslähtö Manchesterin yöelämään
.

Blogin esittely

Hei mikäs tämä nyt on?

Tittididii, tämä on mun vaihtoblogi! Kuten blogin informatiivinen nimi jo kertoo, mä olen kevään Manchesterissa vaihdossa vuonna -10. Ja "Manchester kymmenen" on myös vähän kuin "Tampere kymmenen", niinku siinä biisissä, tiettekste? Postinlokero 347 ja jotain... Joo, I'm so hilarious, tell me something I don't know...

Samantapaisia kaupunkeja nämä kaksi kuitenkin jonkun mielestä ovat - lukemattomat kerrat joku valopää kaveri on kysynyt, että miksen mä samantien lähtenyt Tampereen yliopistoon vaihtoon (ja sen jälkeen nauranut yhteensä noin kolme minuuttia läpälleen kun on luullut että heitti just jotain ainutlaatuisen nokkelaa). Mutta onneksi tässä Britti-versiossa on myös jotain erilaista verrattuna kotimaiseen, ainakin kyseessä on ihan kunnon suurkaupunki. Englantiin joka tapauksessa halusin lähteä, ja koska Manchesterin yliopisto oli tarjolla olevista vaihtoehdoista tunnetuin, pistin hakupaperit menemään sinne. Lontoota ei meidän tiedekuntamme valikoimissa ollut, joten Manchester oli Englannin Erasmus-kaupungeista suurin.

Jossain vaiheessa tuli mieleen, että tällainen blogi olisi kiva. Eipä niin, että Erasmus-vaihdossa sinänsä olisi mitään kovin säväyttävän eksoottista, mutta kuitenkin olen puoli vuotta kaukana kavereista ja on hauska laittaa muille ja myös itselle vähän kuulumisia ylös. Blogi on ehkä toimivampi ja toteuttamiskelpoisempi ratkaisu tiiviimpään yhteydenpitoon, kun ei luultavasti joka päivä ehdi sähköposteja kirjoitella ja tietyiltä suunnilta on tullut HYVIN tiukkoja vaatimuksia säännöllisestä tilanneraportoinnista.

Toisekseen; mä tarvitsen koko ajan jotain luovaa puuhastelua. Nyt kun on ainejärjestölehdet ja spexit ohi, niin mä ikävystyn kuoliaaksi jos ei mulla ole koko ajan jotain pientä projektia vireillä. Täytyy päästä kirjoittelemaan suomeksi välillä jotain; mä en tiedä mistä se johtuu, mutta se on mulla tavallaan samanlainen pakkomielle kuin tarve päästä liikkumaan säännöllisesti.

No mikä tämä ei ole?

Tämä ei ole nyt mikään muotiblogi. Niitä on Suomessa jo varmaan 10.000, enkä mä usko että mulla on enää mitään uutta annettavaa sillä sektorilla. Tykkään kyllä kamalasti vaatteista, koruista, pinneistä, ruseteista ja kaikesta kauniista - kyllä te tiätte. Tykkään myös lukea muiden muotiblogeja tosi paljon. En vain itse jaksa enkä osaa niin paljon puhua vaatteista tai muodista, että se kantaisi kokonaisen blogin verran. Mun täytyy myöntää että mä ens esimerkiksi ole täysin varma mikä on laskos, joten kovin ammattimaista vaatebloggaria musta ei saisi. "Tässä on tää musta mekko ja tässä on tää toinen musta mekko.. Ööö.. mun mielestä nää on silleen niinku nättejä?"

Myöskään päivän asujen kuvaamisesta ei tulisi, herranjumala, mitään. Mun 15 minuutin stailaus aamulla johtaa hyvin harvoin mihinkään kuvaamiskelpoiseen lopputulokseen. Varsinkin ei-työpäivinä mun panostus on usein "hiukset ponnarilla + farkut & H&M:n neule" -tyyppinen ratkaisu. Voin kertoa, että siinä on täysin turha alkaa mitään kuvia räpsiä.

Ja jos nyt ei muotia niin ei toisaalta mitään kovin syvällistäkään. Tämä ei nimittäin ole myöskään mikään yhteiskunnallinen blogi, tyyliin "Vanhanen kommentoi kuohuttavaa lautakasakohua maanantaiaamuna blogissaan". God no. Varmaankin mä tulen Erasmus-hypetyksen lisäksi avautumaan elämän eri osa-alueisiin liittyvistä ajankohtaisista asioista ja ilmiöistä, silloin kun tekee mieli avautua. Mutta pääpaino tulee kyllä olemaan omissa kuulumisissa ja muussa hömpässä, varoitetaan jo etukäteen :-)

No niin, nyt kun mä olen jo etukäteen 6-0 dissannut omaa blogiani ja varoittanut, että "tämä blogi ei sitten tule käsittelemään sitä eikä sitä eikä sitä ja ylipäätään tätä ei kyllä kannata lukea", niin pakko kyllä vielä lopuksi todeta, että olen mä ihan innoissani tästä. Kiva päästä hetkeksi asumaan ulkomaille ja vielä kirjaamaan fiiliksiä vähäsen näytölle. Ihan mieletön puoli vuotta toivottavasti tulossa!