Tyttöjuttuja

Jos mäkin nyt sit aloitan toivottamalla hyvää naistenpäivää? :-)

Ainakin FB-statuksista päätellen tänään taitais olla virallinen naistenpäivä. Mulla ei todellakaan ole mitään ruusujen tai suklaarasioiden saamista vastaan, mutta lähtökohtaisesti mua kyllä vähän rasittaa se naistenpäivään väistämättä liittyvä tasa-arvokeskustelu, joka on, huoooh, aina yhtä kiinnostava ja omaperäinen. Joku mies aina valittaa, että eikö tasa-arvon nimissä miehilläkin pitäisi olla oma miestenpäivä. Johon joku nokkela neitonen sitten kommentoi tosi kärkkäästi, että miesten päivä on 364 päivänä vuodessa. Ja sitten taas riidellään ja kiviäkin kiinnostaa.

Mä en vaan enää jaksa olla feministi. Vielä lukiossa olin sitä johonkin asteeseen ja yo-aineeseenkin valitsin aiheeksi teeman ”Tarvitaanko vielä naisasialiikkeitä?”. Kirjoitin muistaakseni jotain 17-vuotiaan superkärkevää tekstiä siitä, kuinka tasa-arvo ei suomalaisessa yhteiskunnassa vieläkään ihan käytännössä toteudu. Firmojen hallituksissa suurin osa on edelleen miehiä ja tärkeät päätökset tehdään miesten saunailloissa. Vapaamuurari-tyyppisten järjestöjen jäsenet naurahtavat kuivasti ja toteavat ”ei tosiaan”, kun heiltä haastattelussa kysytään, olisiko mahdollista, että naisia voitaisiin jonain päivänä ottaa mukaan yhdistykseen. Nainen voi kyllä tämän päivän Suomessa luoda suuren ja menestyvän yrityksen, mutta se on edelleen aika harvinaista ja aina naisjohtajista jotenkin erikseen korostetaan, että ”Hän on luova! Hän on ennakkoluuloton ja älykäs! Hän on NAINEN!” Muistaakseni puutuin myös siihen, että politiikassakin monilla naisilla on ollut vaarana ilmetä pientä uskottavuusongelmaa, mutta let’s not open that door now.

Joo, ja sitten vielä muistaakseni kirjoitin loppuun jotain huiman osuvaa, tyyliin ”Mutta en kuitenkaan usko, että asiasta on syytä huolestua liikaa. Naiset tulevat vielä. Korkokengissä sipsuttaessa kulku vain on katukivetyksellä vähän hitaampaa.” Hienoa kypsän abityttösen retoriikkaa, wohoo, ehkä mä tänään valitsisin jonkun toisen aiheen.

Nykyään en jaksa ottaa asiaa niin vakavasti. Mua ei ollenkaan haittaa myöntää että en osaa koota Ikean kalusteita tai vaihtaa lamppua. Mulla ei ole minkäänlaista tarvetta nousta jakkaralle jonkun ruuvimeisselin kanssa silleen että ”ei tähän mitään miestä tarvita!”, vaan voin ihan rehellisesti myöntää, etten osaa, ja hymyillä nätisti päälle. Tasa-arvo on tärkeää, mutta sitäkään ei mun puolesta tarvitse vetää liian överiksi.

Yhdessä seminaarissa pidemmän linjan proffa antoi aika ankaraa kritiikkiä pojille mutta sanoi, että hän haluaa olla herrasmies eikä viitsi olla niin julma tytöille, koska ei halua itkettää tyttöjä. Joidenkin feministinaisten mielestä se oli ikävää ja epätasa-arvoista (”ei me sokerista olla!”) mutta mun mielestä oikeastaan aika kohteliaasti ajateltu. Jos tytöt nyt on luontaisesti usein vähän herkempiä kuin pojat, niin ihan kiva, että joku haluaa sen ystävällisesti huomioida.

Weekend was here

Mutta se siitä naistenpäivästä. Viikonloppu täällä Manchesterissa oli kiva, mukava tsillailujakso ennen tänään alkanutta rankkaa kouluviikkoa. Perjantaina oltiin Factory-nimisessä kolmikerroksisessa baarissa, jossa soitettiin esimerkiksi indietä. Mä kyllä tykkäsin, vähän tuli nuoruusajat YO-talolla mieleen!

Lauantaina suurin osa porukasta oli liian väsynyttä lähtemään juhlimaan, mutta yllättäen hienot skandinaavinaiset eli minä ja Anna oltiin silleen, että pitäisköhän sitä nyt kuitenkin mennä vähän juomaan viiniä, ihan vaikka tohon tien toiselle puolelle… Valkkarin ja tyttöjenjuttujen päätteeksi päädyttiin samalle klubille Printworksiin, missä oltiin viime viikonloppuna Riikan kanssa. Annan mielestä se oli just täydellinen baari; kyseinen tukholmalaisneiti on nimittäin valittanut, että sellaista ideaalia ”hyvä tanssilattia + oikeanikäisiä ihmisiä + mainstream-musiikkia” –tyyppistä yhdistelmää ei vielä oikein tähän mennessä ollut tullut vastaan. Kuvio muuten muistuttaa epäilyttävästi sitä Kumman kaa –jaksoa, missä Anne ja Ellu yrittävät metsästää täydellistä baaria…

Sunnuntaina nautin aamupäivän ihanasta auringonpaisteesta ja aamiaisesta. Iltapäivällä taas käytiin mun prahalaisen ystävän Simonan kanssa ManU-museossa ja Old Trafford –kierroksella, johon kuului muun muassa visiitti pelaajien pukuhuoneeseen :-) Ja jos vaikuttaa, että kylläpä musta on täällä Manchesterissa nyt tullut yhtäkkiä joku fudistyttö, niin vaikutelma on ihan oikea. Mutta jalkapallo ei ole täällä pelkkä harrastus vaan todella iso osa koko kulttuuria, jostain MyPa:sta ja TamU:sta en saakaan sit ihan samanlaisia kicksejä…



Museosta ja muusta lisää myöhemmin. Nyt siirryn ahkeran seminar preparationin pariin, keväisää viikkoa kaikille!

-N