Tääl tää nyt niinku olis

Terkkuja Briteistä

Kivasti selvisin lopulta perille. Helsingissä viimeistä kertaa herätessä sattui selkään ja vatsaan; vaikka olenkin vastannut kaikille etten jännitä lähtöä, mun kroppa selvästi kuitenkin jännittää aina oireilemalla. (Tästä on mukava muisto pääsykoepäivältä, jolloin heräsin viiltävään kipuun ja infernaaliseen värinään aamukuudelta. Käsi tärisi niin, että jos sama tärinä olisi jatkunut kokeeseen saakka, kynä ei olisi siinä pysynyt.)

Fyysinen kipuilu lähti onneksi pois, kun kävin vielä ennen lähtöä pelaamassa vähän tennistä. Urheilujen jälkeen suoritettiin pikainen muutto iskän kanssa, jonka kiitollinen tehtävä oli ajaa ensin Helsinkiin, hakea sitten mut Meilahdesta, auttaa mua muutossa, heittää mut kentälle ja roudata lopuksi yksin muuttokamat Tampereelle (tehtävänanto muistutti vähän Kumman kaa –sarjan Annea ja Vesaa). Siis kuka tätä hienoa luottamustehtävää ei olis halunnut?

Lentokentällä oli kaiken häslingin jälkeen pakko syödä yhdistetty aamiainen/lounas/päivällinen. Valitsin Helsinki-Vantaan gourmet-kahvilasta mun suomalaisia luottosafkoja eli muoviin pakatun juusto-kasvisruisleivän, Jaffa Lightia ja kitkerää kahvia. Surullista kyllä, mä luulen että näitä tulee jopa ikävä! Lisäksi ostin hieman ei-niin-uniikkeja Suomen tuliaisia vaihtareille Englantiin, eli tietystikin Salmiakki-kossua ja Fazerin sinistä.

Itse matka meni hyvin, mitä nyt Arlandan lentokentällä hengailin onnellisena vaihtamassa rahoja kunnes tajusin että pitäisikin varmaan mennä portille, kun jatkolento Manchesteriin oli jo suurin piirtein nousemassa ilmaan. Ehdin kuitenkin koneeseen ja perillä raahasin mun kymmenien kilogrammojen omaisuuden sormet verillä ja jalat hapoilla Piccadillyn keskusasemalle. Siis sormista vuosi oikeasti vähän verta...

Keskustasta seikkailin vielä ensimmäiseksi yöksi hotelliin. Ajelin kampusalueen ohi, minkä aikana tuli hyvin selväksi, että Manchester on todellakin opiskelijakaupunki. Yliopistoalue oli valtava, seudun joka ainoassa baarissa oli runsailla juoma-alennuksilla varustetut kuumat opiskelijabileet ja pikaruokaloita oli avattu uskomaton määrä ihan vain opiskelijoita varten. Alkoi jo vähän kuumottaa, että täällä mä nyt sitten oikeasti olen.

Hotellissa kävin kuumassa suihkussa ja nukuin todella viihtyisissä puitteissa. Huoneen hintaan olisi kuulunut rajaton määrä alkoholia, mutta historiallisesti mä jätin tämän hienon tilaisuuden käyttämättä. Mä olin kuitenkin yksin ja Erasmus-elämä oli juuri edessä, ja… kyllä siinä oli hetki itselle selittelemistä. Pitkät unet ja pätkä She’s the Man –nimistä laatuelokuvaa houkuttelivat lopulta onneksi huomattavasti enemmän kuin varaslähtö Manchesterin yöelämään
.