Pannukakkuja, stand-upia ja muita kulttuurielämyksiä

Siitä Edisonista tuntui salee tältä!

Mä oon kärsinyt kaksi päivää siitä, että mun pistorasiat eivät ole toimineet. Tämä on tarkoittanut, etten ole voinut ladata puhelinta tai kameraa, kuunnella mun pinkkiä radiota, käyttää lukuvaloa ja ennen kaikkea, datailla. Tämän vuoksi blogipäivitykset ovat olleet muutaman päivän jäissä ja myös akuutti Facebook-arvojen aleneminen veressä on aiheuttanut pientä psyykkistä oireilua.

Mutta tänään, kun tulin koulusta kotiin, mun huoneen radio oli kotoisasti päällä ja lampusta tuli valoa! Kuin siistiä! Sähkölampun keksijä Thomas Edison oli kokeillut varmana satoja eri systeemejä mut sit ku siihen lamppuun vihdoin syttyi valo niin siitä tuntui varmana just tältä.

Mäkin laitoin kaikki mun insinöörin taidot peliin (mikä ei tietenkään ole kovin paljon luvattu kun ne taidot taitaa olla Euroopan huonoimmat) ja painelin kymmeniä nappeja ja irrottelin johtoja, mutta mitään ei tapahtunut. Tein siis toissailtana netin kautta vikailmoituksen tästä, mutta en todellakaan uskonut, että kukaan sellaisen perusteella tulisi korjaamaan pistorasiaa tai varsinkaan näin nopeasti. Mutta kiltisti ne olivat 1,5 päivän varoitusajalla käyneet laittamassa sähköt kuntoon ja jättäneet vielä radion mua varten auki. (Meininki oli vähän eri asuessani HOAS:illa, jolloin kysyin sellaisella nettilomakkeella, voinko siirtää kalusteet kellariin ja laittaa omat tilalle. Sain vastauksen vasta sen jälkeen kun olin muuttanut jo pois. ”Kyllä voit siirtää kalusteet!” Joo kiitti, tästä tiedosta oli paljon iloa.)

Kulttuuriviikko

Nyt on torstai ja viikonlopun Lontoon-matka pyörii mielessä jo aika vahvasti. Vihdoin pääsen Marille, junalippu maksoi 38 puntaa mutta se on NIIN sen arvoista… Ennen sitä kuitenkin pikakertaus viikosta. Koulun ja urheilun lisäksi mukaan on mahtunut joka päivä jotain erityisempääkin:

Maanantaina oltiin katsomassa stand-upia keskustan yhdellä comedy-klubilla. Suurin osa esiintyjistä oli ensikertalaisia (kuulostaa kyl lähinnä rikosoikeudelliselta termiltä), mutta osa ihan kunnon ammattilaisia. Niiden aloittelevien osalta järjestettiin sellainen kilpailu, että yleisöstä valitut kolme tuomaria pääsivät keskeyttämään huonot esitykset nostamalla tota kuvassa näkyvää kylttiä. Yllättäen meidän pöytä pääsi käyttämään tuomarin valtaa ja jenkkineitonen Sage sai nostaa kyltin aina kun ei oltu tyytyväisiä. Tosin mä olin kyllä ihan hiljaa koko ajan enkä ehdottanut kertaakaan, että keskeytetään, mä aina tunnen ihan suunnatonta empatiaa niitä lavalla yksin seisovia esiintyjiä kohtaan...

Osa oli ihan superhauskoja, brittiläinen huumori on sellaista aika sarkastista ja mä tykkään ainakin paljon! Kymmenen miehen lisäks siellä oli yks nainen, mikä olis muuten ollut tosi virkistävää, mutta ikävä kyllä se nainen oli uskomattoman huono. Tämä oli musta aika ärsyttävää, koska se taas vahvisti stereotypiaa, että tytöt eivät osaa koskaan sanoa mitään hauskaa. Oikeasti, mun kavereissa on kymmeniä ihan miljoona kertaa hauskempia tapauksia, puhumattakaan noista spexaritytöistä jotka on lähes ammattilaisia :-) Usein tosin se komiikka on aika luontaista ja tahatonta, mut sitä parempi…

Tiistaina oli Englannissa virallinen pannukakkupäivä. Mä en tiedä, miksi sitä juhlittiin, mutta ei sillä niin väliä; silloin joka tapauksessa sai legitiimin syyn syödä pannukakkuja. Mä menin viettämään tätä hienoa päivää mun vaihtarikaverille Teresalle sen kämppisten kanssa. Mä oon Suomesta ja Teresa Itävallasta ja kämppiksissä on brittejä, kanadalaisia, ranskalaisia ja saksalaisia, eli ilmapiiri oli taas suht kansainvälinen. Oli aika hauska huomata pieniä eroja pannarikulttuurissa. Pannukakku on niin basic ruoka kuin vain voi olla (maitoa, vehnää ja rasvaa) ja sitä syödään joka puolella maailmaa. Mutta maakohtaiset erot kävivät hyvin selväksi siinä, miten sitä syödään; mansikkahillo ja sokeri on pannareiden kanssa muissa maissa aika hc:ta. Mä näin illan aikana hyvin monta variaatiota, kuten sitruunamehu ja sokeri, jätski ja sokeri, pähkinävoi ja sokeri sekä toffeekastike ja popcorn.. Popcorn?

Keskiviikkona käveltiin neljän tunnin lenkki sightseeing-mielessä. Mä olen sellaisella englannin kielen kurssilla, joka käsittelee Manchesterin kaupunkia ja kulttuuria. Se on ihan superhyödyllinen kurssi vaihtareille, kun oppii sellaisia asioita uudesta kotikaupungista ja ylipäätään Britanniasta, mitä ei tulisi nähneeksi tai huomioineeksi ilman että joku niistä kertoo. Opettajat olivat todella isolla vaivalla laatineet neljä reittiä, joita pitkin meidän piti kävellä ja kysellä kohteissa paikallisilta, mitä erikoista niihin liittyy. Eilen kahlattiin yksi niistä reiteistä läpi ja käytiin esimerkiksi The Midland Hotelissa, joka on kuuluisa siitä, että herrat nimeltä Charles Rolls ja Henry Royce tapasivat siellä vuonna 1904 ja päättivät perustaa yhdessä tämän semikuuluisan autofirmamerkin… The Central Libraryssa taas luettiin sellaisen CSI-tyyppisen lukulaitteen avulla toisen maailmansodan ajalta olevia lehtiä, kuten Financial Timesia. Se lehtikokoelma oli aika huikea, alkoi jostain 1800-luvulta. Joo ja sitten nähtiin Gay Village, kaupungin kuumimmaksi baarialueeksi muutettu kanaalin ympäristö ja mitä kaikkea.

Olis vielä vaikka mitä höpistävää mutta ette te varmaan jaksa lukea yhtään enempää, mä säästän ehkä toiseen kertaan :-)

Terkkuja kaikille!

-N