Flunssaterveiset

- Puhellaan säistä

Tänään täältä kaukaiselta saarelta kirjoittelee aika kipeä tyttö (kotitalo näkyy muuten tossa kuvassa). Mä voisin kuvitella, että ilmaston vaihtelu voi aiheuttaa flunssaa, nimittäin aika moni vaihtari on nyt nuhainen. Voisiko Emma varmistaa tämän tiedon? :D Välillä täällä satelee sellaista suihkupullosadetta, mutta suurimmaksi osaksi on selkeää. Aika moni valittaa, että täällä on kylmä, mutta Suomen olosuhteet huomioon ottaen mun pitäisi olla kiitollinen. Täällä on koko ajan sellaiset + 7 astetta, eli suomalaisneidolle melkein kesälomasää….

Flunssasta tuli mieleen, että mun ääni on nyt aika maassa, mutta terveenä se on englantia puhuessani ehkä oktaavin normaalia ylempänä. On kuulemma tutkittu, että amerikkalaisnaisten ääni on asteen eurooppalaisnaisia korkeampi. Se ei selity millään biologisilla eroavaisuuksilla vaan yksinkertaisesti sukupuolirooleilla ja sillä, että miesten ja naisten roolit poikkeavat Jenkeissä enemmän toisistaan kuin monin paikoin nyky-Eurooppaa. Naiset osoittavat psykologien mukaan omaa ”alempaa” asemaansa puhumalla kimeämmin. Täälläkin jenkkitytöt puhuvat jotenkin kimeän soljuvasti, ja vähän huomaa, että sama rytmi ja aksentti tarttuu ja mäkin puhun englantia korkeammalta kuin suomea. (Aika moni vaihtari ja britti on itse asiassa kysynyt, että mistä päin Yhdysvaltoja mä olen, mistä mä en oikein tiedä että onko se hyvä vai onko se huono asia…)

Nää manchesterilaiset taas puhuvat vähän hassusti, mä en ensin meinannut saada ollenkaan selvää niiden salakielestä. Ensimmäisinä päivinä saatoin mennä kauppaan, jossa multa kysyttiin jotain käsittämätöntä. Mä olin hiljaa ja yritin keksiä, mitä ihmettä myyjä tarkoittaa, kunnes tajusin, että olin ollut ehkä puolitoista minuuttia sanomatta sanaakaan ja että tämä on pisin aika minkä kukaan on koskaan ollut puhumatta. Sitten totesin vain hämmentyneenä, että ”what?”, mikä on tietysti Englannissa vähän tylyä… Sitten myyjä toisti asian kerran tai pari, ja hämmennys ja levottomuus kasvoi… Vasta lopulta tajusin, että kysymys ei ollut sen haastavampi kuin ”haluut sä muovipussin” tai vastaavaa.

Nyt mä olen kuitenkin jo oppinut ymmärtämään tätä aksenttia aika hyvin, ja luennollakin pärjään jo hyvin. Juridisen englannin kanssa ei ole niinkään ongelmia, haastavuutta opiskeluun tuo lähinnä tämä common law –systeemi, että tärkeät oikeustapaukset, joita on muuten PALJON, pitää opetella ulkoa. Mä voisin ennustaa, että mun hyvä lakikirjankäyttökyky ei tule olemaan täällä yhtä hyödyllinen kuin Suomessa. Täällä pitäisi kuulemma muutenkin opiskella kirjoja koko kevätlukukausi, mikä ei täysin sovi yhteen mun suosiman ”selaillaan otsikoita edelliset kolme iltaa nukahtamisen ja Frendien katsomisen välissä” –tekniikan kanssa.

Tänään oltiin koulun jälkeen ensin International Societylla tapaamassa mun kv. tutoria. Sen jälkeen käytiin katsomassa sellaista todella hienoa klassista konserttia, joka järjestettiin RNCM-koulun upeassa musiikkisalissa. Se on siis sellainen paikallinen Sibelius-akatemia, minne tulee lahjakkaita muusikoita opiskelemaan eri puolilta maailmaa ja joiden osaamista voi vain katsoa kateellisena. Mua vähän harmitti, että jouduin lähtemään sänkyyn aivastelemaan puoliajalla, kun kuume alkoi nousta ja muutenkin mun niistämiset saattoi ihan aavistuksen häiritä ihmisten musiikkielämystä. Mutta konsertti oli hieno, ykskin jäbä veti sellaisella puhaltimella kuin eufoniumilla ihan mielettömän hyvin.

Sitten menenkin tekemään noin niin kuin noi tossa kuvassa (ah, ikävä Provinssirockiin!) ja nukkumaan. Toivon selviäväni huomenna englannin tunnille ja myös illalla jonnekin. Pelottaa pelkkä ajatuskin, että viikonloppu menisi sängyn pohjalla; mä olen täällä nimittäin vain viisi kuukautta enkä haluaisi jättää yhtään viikonloppuhulinaa välistä (vaikka äiti sanois mitä).

-N